24.9.2005

"Sinulla on ihan kohta hyvä olo"

Tämä tapahtui jo jokin aika sitten, mutta se jäi aika vahvasti mieleeni.

Sain kutsun eräässä lähiössä sijaitsevan bensa-aseman pihaan. Kello oli lähellä puoltayötä, rauhallinen arki-ilta, hieman sateinen. Pihalla odotti n. 40-vuotias ehkä hieman nuhruinen mies. Kohteeksi hän antoi osoitteen toisessa läheisessä lähiössä, jonka jälkeen oli tarkoitus tulla takaisin samaan paikkaan.

Matkan aikana, joka ei ollut kuin vajaan 10 km mittainen, kaveri sai useita soittoja ja soittaja oli selvästi hermostunut. Kaveri rauhoitteli soittajaa ja kertoi olevansa matkalla taksissa. Välillä soiti myös joku toinen ja tälle mies kertoi käyvänsä ensin kohteessa ja sitten palaavansa takaisin. Myös tämä soittaja oli hermostunut ja mies rauhoitteli tätä: "Sulla on ihan kohta hyvä olo".

Tulimme kohteeseen ja siellä oli nainen odottamassa, pitkä takki päällä, huppu päässä pimeällä pihalla tupakkaa poltellen. Asiakkaani hyppäsi ulos, jätti takaoven auki ja siirtyi pihalla odottaneen naisen luo takaoikealle, juuri sellaiseen katveeseen etten nähnyt mitä siellä tapahtui. Auki jätetty takaovi esti näkyvyyden sivupeilistä. Noin 45 sekunnin kuluttua mies tuli takaisin ja sanoi että mennään takaisin. Tai oikeastaan ihan lähelle paikkaa josta lähdettiin. Puheluja tuli pari paluu matkan aikana ja mies rauhoitteli heitä.

Perille päästyämme mies antoi 22 euron matkasta 25 ja sanoi sen olevan tasan. Pyysi vielä että menisimme pari sataa metriä eteenpäin kohtaan josta metsä alkoi. Kaveri hyppäsi ulos ja asteli suoraan pimeään metsään.

Arvasitko jo? Siinä oli herra Huumekauppias jakelukierroksellaan.

1 Kommentteja:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Vihjepuhelin on olemassa, kai tiedätkin. Vai eikö ollut kurssilla puhetta?

13/12/05 15:06  

Lähetä kommentti

<< Takaisin tolpalle