Sitä kyytiä en olisi halunnut ajaa

Kuten olen jo aiemminkin maininnut, taksissa näkee koko elämänkirjon – niin valoisat kuin varjoisat hetket. Tunnelma kahden perättäisen kyydin välillä voi olla kuin yö ja päivä. Vaikka pyrinkin olemaan näkymätön, hajuton ja huomaamaton, se ei välillä onnistu ja kyyditettävän elämä pääsee väkisinkin koskettamaan. Usein tapahtumat ovat hauskoja ja iloisia, mutta sekaan mahtuu myös kyytejä, jotka ovat vaikeita hetkiä asiakkaalle ja näitä hetkiä ei ole helppoa käsitellä asiakaspalvelijan ominaisuudessa.

Eräs esimerkki kyydistä jota en olisi halunnut ajaa, tapahtui lauantai-iltana iloisen hääseurueen jälkeen. Kyseinen hääseurue oli juuri sitä parasta mitä lauantai-illoilta voi odottaa: iloinen seurue, hauskaa vitsailua keskenään, naiset kauniita ja miehet hyvin käyttäytyviä, edessä loistavat jatkot.

Tällä tunnelmalla otin läheisestä ravintolasta vastaan seuraavan kyytitarjouksen. Kyytiin tuli kaksi miestä ja yksi nainen. Kävi ilmi että kyseessä oli veljekset, jotka tapasivat pitkästä aikaa ja olivat vaihtaneet kuulumisia tuopin ääressä. Nainen oli toisen miehistä vaimo. Kesken iloisen illanvieton he olivat saaneet veljesten äidiltä puhelinsoiton: miesten isä oli juuri kuollut kotonaan. Matka oli äidin luo, missä isä oli hengettömänä. Näin kouriintuntuvaa tuskaa, surua ja järkytystä en ole koskaan työssäni kohdannut.

Tämän matkan jälkeen oli taas hieman vaikeata suhtautua lauantai-illan iloitteluun.