26.9.2005

Hankalia asiakkaita

Aamuvuoroa ehti kulua pari tuntia kun isäntä soitti että auto on vietävä pajalle. Pajalla odottaa uusi auto mittareita, joten työpäivään tulee parin tunnin tauko ennenkuin pääsen korkkaamaan uuden työkalun. Samaan aikaan pajalle tuli myös kollega jonka autosta oli datan antenni katkennut ja kupu kadonnut katolta. Miehellä oli myös käsi paketissa ranteesta kyynärpäähän. Tappiot ja vahingot olivat syntyneet viikonvaihteen aikana tiukoissa tilanteissa hankalien asiakkaitten kanssa.

Tilanne oli kuulemma mennyt niin pitkälle että hän oli joutunut vetämään yhtä asiakasta pampulla kasvoihin, kun toinen hyökkäsi kimppuun ja aiheuttanut jotain vammoja kuljettajan käteen. Hieman myöhemmin oli antenni katkennut ja kupu kadonnut kuljettajan käydessä kahvilla. Olen ennenkin kuullut tiukoista tilanteista joissa kuljettajan on ollut pakko turvautua pamppuun ja vedellä sillä hankalaa asiakasta oikein tosissaan. Taksikuskin työssä joutuu välillä kohtaamaan hankalia ja vaarallisia tilanteita.

Minulla ei ole pamppua mukana kun olen töissä, enkä ole koskaan sellaista kaivannutkaan. Olenko ollut onnekas kun yksikään asiakas ei ole suhtautunut minuun niin agressiivisesti että pampulle olisi ollut tarvetta. Vai johtuuko se jostain muusta?

4 Kommentteja:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Pikajuoksu on paras puolustus. En sano etteikö olisi tilanteita, joissa karkuun ei pääse, mutta monelle ensimmäinen ratkaisu tuntuu olevan turpaanveto eikä tilanteesta selviäminen mahdollisimman vähin vammoin molemmin puolin.

26/9/05 11:40  
Blogger Jude Vihervaara sanoi...

Oma näkemykseni on että pikajuoksu on toiseksi paras puolustus. Parhaana pidän joviaalia otetta jottei hankalia tilanteita pääse syntymään. Jos tilanne siitä huolimatta joskus pääsee syntymään, en ajatellut ryhtyä sankariksi.

26/9/05 12:43  
Anonymous Anonyymi sanoi...

Itsekin Helsingissä taksia vuodesta 1999, säännöllisen epäsäännöllisesti, ajaneena olen huomannut, että paras puolustus on tosiaan se joviaali ote. Vuosien varrella on kehittynyt jonkinlainen kyky "lukea" asiakasta ja se on monesti auttanut arvailemaan asiakkaan mielenlaatua ja mahdollista agression astetta.

20/10/05 10:35  
Anonymous Anonyymi sanoi...

Hyvää tuuria vaan. Toivottavasti jatkuu.

13/12/05 14:56  

Lähetä kommentti

<< Takaisin tolpalle