6.11.2007

Onko tässä uusi taksilaki?

Käväisin eilen illalla ottamassa parit kavereiden kanssa (Texas – se uusi paikka Eatzin tilalla. Baarina lähinnä tusinatavaraa, en suosittele). Lähdin kotiin riittävän aikaisin jotta pystyin jaloittelemaan Sokoksen sporapysäkille, kulkien samalla läheisten taksitolppien ohi. Ja mitä näinkään:
- Rautatietori – 4 autoa
- Asema-aukio – 21 autoa
- Loiste – 2 autoa
- Lasipalatsi – 1 auto

Tämä oli siis tilanne n. klo 00.30 Helsingin keskustassa. Näiden lisäksi muutama vapaana ollut auto luovi pitkin katuja vaanien käsipystyjä. En jäänyt katsomaan että olivatko kaikki helsinkiläisiä autoja ja olivatko ne ajovuorolistan mukaisella vuorolla liikkeellä vai uuden lain sallimalla kammella.

Tilanne oli kuitenkin sellainen että liikkeellä oli aivan liikaa kalustoa tilanteen vaatimaan automäärään tai sitten autot olivat asiakkaiden kannalta aivan väärässä paikassa. Tässä olisi ollut loistava hetki näyttää myös tilanteen karu totuus niille jotka kailottavat suureen ääneen että Helsingissä ei ole riittävästi takseja – faktahan on se että viikossa on vain muutama tunti jonka aikana on vaikeata saada taksia. Ja tämäkin tilanne olisi vältettävissä jos baarista poistuttaisiin tunti normaalia aiemmin.

Entä kannattaako tuolla sitten roikkua vaikka asiakkaita ei ole missään? No, ei takuulla kannata. Itse olisin lähtenyt kotiin pariksi tunniksi nukkumaan tai kahvilla ja tullut sitten parin tunnin kuluttua takaisin. Aika monella näkyi olevan kirja mukana – itsekin pistelin Sinuhen viikossa tolppalukemistona.

3 Kommentteja:

Blogger Lusikka lattiaan sanoi...

täällä tampereellakin laki on aiheuttanut sen että nyt olen lukenut juha vuorisen neljä juoppohullua ennätys ajassa.... normaali tilanne on se että vuoron aikana pääsee vajaa 20 sivua eteenpäin kirjassa... nykyään tilanne on se että pääsee sen 20 sivua eteenpäin aina kun istuu tolpalla....

6/11/07 23:05  
Blogger suzi9mm sanoi...

totta toi että taksinpuutos-ongelma koskee vaan muutamaa tuntia viikossa. totta ei ole se että lähtö tuntia aiemmin riittäisi. puhutaan kahdesta tai mielummin kolmesta. se vaikuttaa jo illanviettoon se 3 tuntia.

ongelmallinen tilanne kaikenkaikkiaan, onneksi pystyn kävelemään himaan jos mitenkään jaksan. mutta niille joille tämä ei sovi niin sääliksi käy.

en siis keksi ratkaisua joka olisi järkevä myös takseille mutta tämä nykyinen meininki taitaa johtaa pimeiden taksien määrän lisääntymiseen. itsekin olen syyllistynyt, taksi oli pakko saada (en ollut menossa kotiinpäin) ja sellaista ei alle tunnin jonotuksella irronnut lähikatujen jonoista :( otettiin mitä saatiin.

tsemppiä ajeluun.

15/11/07 19:24  
Blogger Jude Vihervaara sanoi...

Jostain muistan lukeneeni että Helsingissä on n. 100.000 ravintolapaikkaa. Kun nuo kaikki tyhjenevät muutaman tunnin aikana, tuon taksipulan hoitamiseksi ei riitä vaikka Helsinkiin tuotaisi kaikki Suomen taksit. Erittäin räväkkänä iltana / yönä itse kuljetan n. 70 henkeä ja tähän lukemaan lasketaan myös alkuillan tuomiset.

22/12/07 13:41  

Lähetä kommentti

<< Takaisin tolpalle