Kylmä yö

Lapsena, taisin tuolloin olla noin 10 tai 12-vuotias, olin kaverini kanssa Sirpalesaaressa uimassa. Luoksemme tuli tuolloin mies ja kyseli ikäistämme poikaansa, jonka oli nähnyt aiemmin leikkivän vedessä meidän lähellä. Poikaa emme olleet nähnyt, eivätkä pojan tuntomerkit kuulostaneet tutuilta.

Tapaus on jäänyt mieleeni monessakin mielessä. Ensinnäkin isän kasvoilla ja katseessa näkynyt hätä, kun poika oli yhtäkkiä kadonnut. Tuntia myöhemmin näin myös miehen kasvoilla suuren surun ja tuskan, kun poika löytyi rantavedestä hukkuneena.

Sama hätä oli sen miehen kasvoilla, joka pysäytti autonsa viime yönä vierelleni Siltamäessä ja kysyi että olenko nähnyt hänen poikaansa kovassa pakkasyössä. Kyydissäni olleet asiakkaat tunnistivat pojan koulukaverikseen, joka oli heidän tavoin ollut juhlimassa penkinpainajaisiaan. Auton mittari näytti tuolloin -23 C° pakkasta ja senhän tietää että näillä lukemilla hankeen sammahtanut nuori paleltuu nopeasti kuoliaaksi.

Ainakaan vielä eivät lehtien nettisivut ole uutisoineet hankeen paleltuneesta nuoresta, onneksi. Toivottavasti isä löysi poikansa tai että poika oli juhlimassa kavereittensa kanssa turvallisesti sisätiloissa. Ja teinit, pitäkää jumalauta ne kännykkänne päällä. On tärkeätä että vanhemmat saavat teihin yhteyden – vaikka olisittekin hieman luvattomilla teillä ja tekemässä jotain mistä vanhemmat eivät ihan päätänne silittäisi. Sillä vanhemman hätä ei tunnu hyvältä, sen olen jo kahdesti läheltä nähnyt.