26.2.2006

Ansaitsemisen logiikkaa

Edelliseen postaukseen katriina oli kommentoinut "Toivo että tulee paljon maaseutukeikkaa :)". Miksi toivoisin? Nuo pitkät keikat ja niiden tuomat suuret tienistit ovat kyllä melkoinen urbaanilegenda. Tietysti pitkä keikka on joskus hyvä keikka. Esimerkiksi sellainen kun heti vuoron alkuun tarjoutuu mahdollisuus lähteä Joensuuhun. Matkaa Helsingistä Joensuuhun on n. 450 km ja se tarkoittaa n. 500€ kassaa. OK, edestakaisen matkaan kuluu toki aikaa 10-11 tuntia, mutta tuntiansio on erittäin hyvä, 45-50€/tunti.

Mutta matka esim. Pukkilaan (Mäntsälästä hieman itään) tai Uittiin (Riihimäen ja Lahden välissä) ei välttämättä ole mikään taivaanlahja. Puhumattakaan jostain Martinlaakson tai Tikkurilan reissusta. Eivät nuo ole mitään vastauksia rukouksiin, kuten monet asiakkaat ovat kuvitelleet. "Kolmekymmentä euroa, tää oli sulle tosi hyvä keikka." Noita heittoja on saanut kuunnella monta kertaa viikonlopun öinä kun sutina kaupungissa on kuumimmillaan.

Ihan suoraan sanottuna, yön kiireimpinä hetkinä joku esikaupunkialueille osuva kyyti on se mitä kaikkein vähiten toivon. Mieluisin on sellainen lyhyt veto, esimerkiksi Annankadulta Kallioon tai Etu-Töölöön, hinnaltaan ehkä juuri ja juuri kympin. Tuollaisen otan erittäin paljon mielummin kuin 20-25 € keikan Martinlaaksoon.

Logiikka tässä on seuraava: kun ajan sen lyhyen vedon sinne Kallioon, siihen menee aikaa ehkä se 5 - 8 minuuttia. Pyyhkäisen takaisin samassa ajassa, ehkä vieläkin nopeammin. Tunnissa teen näitä reissuja 5-6 kappaletta. Se tietää tuollaista 45-60€ tuntiansiota. Kun vetäisen sinne Martinlaaksoon, siihen menee aikaa 20-25 minuuttia ja pyyhkäisen sieltä takaisin, jolloin koko reissuun on palanut aikaa 45-50 minuuttia ja kassaan on kertynyt vasta se 25€. Get the point? Monta lyhyttä tuottaa enemmän rahaa samassa ajassa.

Jonnekin Pukkilaan tai Uittiin meno saattaa tuntua ihan hyvältä keikalta, mutta eivät ne sitä ole silloin kun keikkaa riittäisi muutenkin. Hiljaisena aikana tilanne on toki toinen. Silloin olen valmis ajamaan asiakaan vaikka minne. Ilolla.

4 Kommentteja:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Niin, lähinnä se oli pointtini, että jos koko keskusta on ihan sekaisin, niin onko siellä sitten kiva ajaa? Siksi toivoin niitä maaseutukeikkoja :)

26/2/06 16:41  
Anonymous Anonyymi sanoi...

" ....Uittiin (Riihimäen ja Lahden välissä)...." Tarkoitat varmaan Oittia.

26/2/06 17:25  
Blogger Jude Vihervaara sanoi...

"Tarkoitat varmaan Oittia."

Sitä juuri.

"Niin, lähinnä se oli pointtini, että jos koko keskusta on ihan sekaisin, niin onko siellä sitten kiva ajaa? Siksi toivoin niitä maaseutukeikkoja"

Ymmärretty ja ajatus oli ystävällinen.

26/2/06 17:38  
Blogger MM sanoi...

Voihan sitä lyhyttä heittää lähiöissäkin säpinätunteina, jos niihin pääsee (tai joutuu).

27/2/06 07:05  

Lähetä kommentti

<< Takaisin tolpalle