15.2.2006

Minä minä minä

Sujuva liikenne vaatii yhteistyötä - erityisesti kaupungissa. Helsinki on sellainen jatkuva rakennustyömaa jossa on aina joku monttu revitty auki niin että se hankaloittaa liikennettä. Kuitenkin meidän on päästävä liikkumaan eri puolilla, niin yksityisautoilijoiden, taksien kuin bussienkin. Homma sujuisi hieman pienemmällä harmilla jos erilaisten kulkuneuvojen kuljettajat ottaisivat toiset huomioon, eivätkä tuijottaisi vain sitä omaa etuaan.

Puolen vuorokauden mittaisia rupeamia kaupungilla pyöriessä tulee tarkkailtua muita tiellä liikkujia ja siinä ohessa tulee tehdyksi joitakin havaintoja. Asia joka minut on yllättänyt täysin on se että kaikkein tiiviimmin omaa etua tuijottavat ja röyhkeimmät, muusta liikenteestä piittaamattomimmat kuskit ovat - naisia. Erityisesti ns. hyvin toimeentulevat, melko hintavalla autolla liikkuvat "uranaiset" ottavat kaikkein vähiten muita huomioon ja tuntuu kuin liikennesäännöt eivät koskisi heitä lainkaan. Pysäköidään niin että se haittaa liikennettä, tukitaan risteykset, posotellaan kilometritolkulla bussikaistoilla, ei joustoa kaistojen yhdistyessä työmaan takia, kiilaamista jne.

Mikä teihin naisiin on mennyt?

9 Kommentteja:

Anonymous Anonyymi sanoi...

Väittäisin, että kiinnität sukupuoleen huomiota vain kun se on nainen. Näin väittävät myös tutkijat ihan massoittain ;-)

15/2/06 12:00  
Anonymous Anonyymi sanoi...

Niin, ei tuo omien havaintojeni mukaan ihan noin mene. Kyllä etuilu jakaantuu mielestäni miesten ja naisten välille aika tasaisesti.

Minusta taas siihen, joutuuko ohitetuksi tai kiilailluksi vaikuttaa sekin millaisella kärryllä ajaa. Uudella isolla autolla kiirehtiminen herättää erilaisia reaktioita muissa kuin pienellä patonkirellulla köröttely.

15/2/06 12:22  
Blogger Ana sanoi...

Naiset on fasistisen pahoja... =-D

15/2/06 14:40  
Blogger Jude Vihervaara sanoi...

En ole minäkään mikään enkeli liikenteessä. Ylinopeutta on ajettu joskus melko reippaastikin ja korttikin on ollut kuivumassa. Osaan sujahtaa jonoon niin että ohitan samalla muutaman kymmentä autoa. Kaupunki on täynnä paikkoja jossa osaan tehdä oman näppärän kikkani. Mutta se mitä varon parhaani mukaan on toisten liikkumisen haittaaminen ja häirintä.

Jos joku on selkeästi tulossa takaa nopeampana, en jää tielle.

Jos risteys ei vedä, en tunge vihoviimeisillä vihreillä ja jää keskelle tukkimaan poikittaisliikennettä.

Jos minun pitää päästä ryhmittymään toiselle kaistalle, teen sen niin ettei minun tarvitse pysäyttää kahden muun kaistan liikennettä.

En tunge keulaani jonnekin väkisin, vaan katson että jossain on niin suuri reikä että mahdun sinne tai odotan että minulle annetaan tilaa.

Naisten osuus tylyjen autoilijoiden joukossa hämmästyttää minua eritoten siksi että naiset ovat kuitenkin selkeänä vähemmistönä liikenteessä. Kaikki naiset eivät suinkaan ole tylyjä kuskeja. Mm. tuntemani naispuoliset taksikuskit ovat sellaisia joista meidän kaikkien tulisi ottaa mallia.

15/2/06 14:50  
Anonymous Anonyymi sanoi...

Juuri näin!
Pelkäänpä pahoin, että kyseisellä naistyypillä on kovin kova tarve näyttää, että pärjää liikenteessä(-kin). Että pääsee sujuvasti paikasta toiseen eikä jää jumiin minnekään. Sehän vasta noloa olisi jos tällätty nainen kalliilla autolla olisi avuton! Kovassa miehisessä maailmassa on totisesti kynsin ja hampain pidettävä puolensa, liikenteessäkin ;-).

15/2/06 17:24  
Blogger MM sanoi...

Itse olen huomioinut kanssa kummallisesti ajeleviin. Vartavasten välillä olen ajanut rinnalle katsomaan, että kuka siellä suhaa, niin nuori mieshän siellä on ollut. Mahtaako tämä sitten johtua siitä, että heitä on enemmän liikkeellä yöllä, jolloin itse ajelen.

16/2/06 14:19  
Anonymous Anonyymi sanoi...

Mielenkiintoisia kirjoituksia sinulla! Tännehän juuttui näitä lukemaan ihan keskellä työpäivää :) Onneksi en kuitenkaan asu noin ruuhkaisessa paikassa. JKL on ihan riittävän kokoinen paikka :o

16/2/06 15:21  
Blogger Hanna Kopra sanoi...

No tiedän minäkin pari itseriittoista akkelia, joiden tyyli ratin takana on varmasti ihan samanlainen kuin elämässä muutenkin.

Toisaalta tiedän tuplasti niitä miehiä, jotka eivät avaa ovea edes omalle mummolleen, saati liikenteessä tuntisivat vetoketju-reaktiota.

Itse nyt yritän ottaa muut huomioon niin kuin toivoisin heidän huomioivan minuakin. Kiitän, vaikkei "ihan pakko" olisikaan. Käytän vilkkua yölläkin, että tapa säilyisi päivälläkin. Päästän jalankulkijoita tien yli, kun usein jalankulkija itsekin olen.

18/2/06 09:18  
Blogger Jude Vihervaara sanoi...

hna:"Toisaalta tiedän tuplasti niitä miehiä, jotka eivät avaa ovea edes omalle mummolleen, saati liikenteessä tuntisivat vetoketju-reaktiota."

Minäkin tiedän runsaasti monta sellaista taksikuskia joille tuottaa suunnattomia vaikeuksia nousta auttamaan rollaattorin kanssa kulkevaa mummelia. Meitä on moneksi.

22/2/06 14:10  

Lähetä kommentti

<< Takaisin tolpalle