Väsyttää

Lähes viikko pelkkää yövuoroa imee mehut kenestä tahansa. Eilen vaihdoin terveisiä Tullinpuomin Shellillä parin saman ryhmän autoa ajavan kanssa ja jokainen oli samaa mieltä että tällaiset putket ovat rankkoja. Parina aamuna olo on kotiin tullessa ollut kuin laskuhumalassa - sellainen että sitä haluaa vain mennä sänkyyn ja nukkua. Eilen ehdin herättää tyttären kouluun ja painuin nukkumaan. Kun hän sitten tuli koulusta, heräsin oven kolahdukseen ja siitä hetkestä oli vain pari tuntia seuraavan vuoron alkamiseen. Tänään pitäisi vielä jaksaa 22 - 06, joka todellisuudessa venyy lähelle kahdeksaa.

Tipaton tammikuu näkyy kassoissa, ihmiset eivät liiku samalla tavoin kuin muulloin. Päivällä liikenne kuulemma on jo palautunut ennalleen, mutta yöt ovat hieman tavallista hiljaisempia. Täytyy vain olla tavallista skarpimpi pysyäkseen siedettävissä tuloissa. Menneestä viikonlopusta odotin hieman enemmän kuin mitä se lopulta oli. Ehkä jouluostokset ja Visa-laskut painavat vielä päälle.

Onnelan sunnuntai-iltojen kalja-aleen ei mikään tunnu kuitenkaan vaikuttavan. Kun ihmiset eri vaalivalvojaisista oli kärrätty kotiin, alkoi baarien tyhjentäminen. Joskus neljän pintaan Onnelan tolpalla, siinä Rautatiekadulla oli melkoinen jono asiakkaita odottamassa. Yleensä en viitsi siitä poimia ketään kyytiin, vaan jatkan etelään tyhjentämään Annankadun tolppaa tai eteläisen Helsingin tilauksia. Näin kai olisi pitänyt toimia tälläkin kerralla, sillä tuo tolppa oli taas yhtä häiriöaltis kuin ennenkin.

Vaikka 99% tolpalla olevista asiakkaista olisikin ihan OK-väkeä, usein siihen sattuu myös joku ääliö joka kuvittelee olevansa jotenkin etuoikeutetussa asemassa muihin nähden. Näin tapahtui tälläkin kerralla. Pari Tony Halmeen näköistä nutipäistä bodaria kuvitteli ettei heidän tarvitse odottaa omaa vuoroaan. Kun jonossa ensimmäisenä olleet Suomen rajojen ulkopuolella syntyneet miehet asiasta huomauttivat, näiden nutipäiden ainoa tapa ilmaista oma mielipiteensä oli nyrkeillä puhuminen. Mitä muuta heiltä olisi voinut edes odottaa. Joukkotappelun syntyminen kestää noin kaksi ja puoli sekuntia.

Tappelu tolpalla on juuri niitä asioita jotka saavat minut nostamaan samantien kytkintä. Näin tein tälläkin kerralla ja kurvatessani Eteläiselle Rautatiekadulle nappasin puhelimen kouraan ja soitin poliiseille - jotta hekin saisivat jotain muuta puuhaa kuin puskissa kyttääminen. Siinä Rautatiekadun ja Runeberginkadun kulmassa sainkin datalta ajotarjouksen jonka hyväksyin ilomielin, ei tarvinnut edes ajatella takaisin tuolle tolpalle menoa.

Nokka kohti Ruoholahtea jossa sain pari minuuttia odotella asiakasta. Kun asiakas, nuorehko pariskunta, lopulta saapui, tajusin välittömästi että mistä on kyse - Naistenklinikka vai Kätilöopisto? Määränpääksi tuli Naistenklinikka. Supistukset tulivat naisen mukaan jo parin minuutin välein. Minun mielestäni niitä tuli sitäkin tiuhemmin ja siksi laitoin autoon hieman vauhtia. Matka hiljaisen kaupungin läpi sujui joutuisasti muutamassa minuutissa.

Tunnelma lähestyvän synnytyksen vuoksi oli suorastaan taianomainen. Koskaan ei kyydissäni ole ollut asiakasta jonka supistukset ovat olleet näin voimakkaita ja tiheitä. Mieleeni tulivat elävästi omien lasten synnytykset ja tunnelmat synnytyssalissa. Tuntui kuin syntyvän lapsen henki olisi ollut jo paikalla.

Toivottavasti synnytys sujui hyvin.