Kova viikko takana

Harvoin on lepopäivä näin tervetullut kuin tänään. Mennyt työviikko on ollut poikkeuksellisen kova. Siihen on liittynyt aikaisia aloituksia, jatkoaikoja, vaihtoja ilta-/yövuorosta päivävuoroon ja takaisin. Kotona en ole ehtinyt juuri muuta kuin käymään ja kämppä on myös sen näköinen. Jatkokaan ei näytä kovin helpolta, työtä on tarjolla vaikka parille kuskille lisää samassa tallissa, mutta kuskipula on ihan oikea.

Joulukuu pikkujouluineen ja muutenkin vilkaana aikana sai tallissamme hieman lisää vipinää kun sattui yksi niistä ikävimmistä asioista mitä voi vain tapahtua. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja mitään ei mennyt rikki, mutta tällaista ei vaan saa tapahtua. Eräs kollegani jäi nimittäin ratista kiinni. Nolla piste kahdeksan ja töissä. Siis taksin ratissa. En tiedä tarkemmin taustoja, mutta työvuorolistaa katsoessani auto oli tuotu takaisin talliin melko pian lähdön jälkeen. Onneksi.

Nolla piste kahdeksan on niin paljon että sen pitäisi tuntea jo kehossa. Tuollaiseen kuntoon pääseminen vaatii minulta pari-kolme tuoppia tunnin aikana ja jos kyseessä on vanhat höyryt, ilta on ollut melko railakas ja venähtänyt pitkäksi. Olen joskus käynyt poliisiasemalla puhaltamassa kovan illan jälkeisenä aamuna ihan omaa mielenkiintoani ja silloin mitattu 0.4 tuntui melko ohuelta ololta, joten 0.8 on ihan selvästi kännin puolella eikä kankkusta.

Nyt tämä kaveri saa jonkun pienen sakkotuomion ja lyhyen ajokiellon, joka tuskin on reippaampaa ylinopeustuomiota rankempi. Samaan talliin hän ei enää pääse, isännän kanta näihin juttuihin on melko yksiselitteinen. Ymmärrän isäntää tässä suhteessa erittäin hyvin. Kuten tässä blogissa on niin monasti käsitelty taksien turvallisuutta ja luotettavuutta, on mielestäni täysin päivänselvää että taksin ratissa ollaan nollalinjalla.

Eilen illalla tuli kuskattua paljon naisporukoita ja puhe siirtyi monta kertaa tuohon turvallisuuteen. Hämmästyttävän paljon sain taas kuulla juttuja joissa kuski on mm. ryhtynyt ehdottelemaan sopimattomia. Tällainen käytös ei mahdu ajatusmaailmaani, mikään ei puolustele sellaista. Naisasiakkaan on nautittava kuljettajan taholta täyttä turvallisuutta.

Asia on hieman toinen silloin jos (nais)asiakas lähestyy (mies)kuljettajaa. Tätäkin tapahtuuu, tiedän, vaikka ne kuuluisat maksut luonnossa taitavat olla melkoista urbaanilegendaa. Omalle kohdalle sellaista ei ole sattunut vaikka asialla on joskus vitsailtukin, enkä tunne ketään toistakaan jolle sellaista olisi tapahtunut. Melkoisia velikultia tuttavapiiriini sentään kuuluu, juuri sellaisia joille sattuu ja tapahtuu.

Menneen viikon valopilkkuja ovat olleet seuraavat asiakkaat:

- Kätilöopistolta Kurviin, tyttö, ikää viisi päivää, pituutta 50 cm ja painoa 3160g. Kaksi ja puoli vuotta vanha sisko odotti kuulemma innokkaana pikkusiskoa kotiin.

- Nuorehko mies ja turvaistuin Kuusitieltä Naistenklinikalle. Matkalla hakemaan esikoista ja vaimoa kotiin. Tuoreen isän ylpeyttä ja jännitystä ilmassa.

- Rakastunut nuoripari keskiviikkoiltana Olariin ja Suomenojalle. Lempi roihusi koko matkan keskustasta Olariin. Että sitä suutelun ja kuiskuttelun määrää mikä takapenkiltä kuului. Harvoin olen nähnyt niin rakastunutta naista kuin tämä neitokainen kun hän nousi autosta Olarissa. Vain rakastuneen naisen katse voi kertoa niin paljon ja askel voi olla niin kevyt.

Taidan olla melkoinen romatikko.