7.11.2005

Uutta elämää

Datalaite vingahtaa sisääntulevan puhelun merkiksi. Sinänsä ärsyttävä tämä uusi systeemi jolla puhelut tulevat suoraan autoon, eivätkä tolpan puhelimeen tai keskukseen. Yleensä käy vielä siten että yhtäaikaa puhelun kanssa tulee ajotarjous ja on sittem ihan arpapeliä että kumman niistä poimin. Näin käy tälläkin kerralla ja koska luuri on jo kädessäni, päätän ottaa puhelun.

Nuorehko mieshenkilö puhelimessa on selkeästi hieman hermostunut ja antaa täydellisen postiosoitteensa. Heitän vastaukseksi vanhan vitsini siitä että jään ulko-ovelle enkä aja ylös saakka, mutta mies ei näytä ymmärtävän vitsiä ja pyytää ajamaan ovelle saakka. Kerron auton numeron ja että tulen ovelle saakka. Matkalla mietin että onko siinä kohdin Pitäjänmäentietä pientaloja, mielestäni ei ole, vaan pari pienkerrostaloa.

Talo on juuri sellainen uudehko pienekerrostalo josta on erittäin vaikea etsiä porraskäytävää ja lisäksi porrasmerkintä on juuri niin huono kuin se vain voi olla. Lisäksi sade ja pimeys tekevät hakemisesta vielä hieman hankalampaa. Seikkailen sisäpihalla josta olen löytänyt jo C-rapun. B-rappu tulisi löytää. Ajoväylät ovat kapeat ja ne on vielä reunustettu arkkitehtonisesti sopivilla kivillä. Tulisipa tällainen ympäristöarkkitehti joskus kääntelemään autoa tällaiselle pihalle, ehkä oppisivat ajattelemaan asioita uudelta kantilta.

Takaapäin juoksee nuori mies joka viittoo toiseen suuntaan, B-rappu on siis siellä. Kivaa, peruuttelu pimeässä ja sateisessa illassa kapealla ajoradalla jossa on kiviä molemmin puolin, toivottavasti selviän naarmuitta. Peruuttaminen ja kääntyminen onnistuu, pääsen asiakkaiden luo ja samassa ymmärrän miehen hermostuneisuuden. Asia varmistuu heidän noustuaan autoon, matka on Naistenklinikalle.

Varmistan ettei meillä vain ole kiire ja miehen seurassa ollut nuori nainen sanoo että supistukset eivät ole vielä alkaneet, mutta lapsivedet olivat tulleet. Myös nainen on hieman hermostunut, muttei läheskään niin hermostunut kuin mies. Alkajaisiksi sanoin ettei tässä sitten mikään kiire ole, lapsi saattaa hyvinkin vielä vitkutella pari vuorokautta.

Rauhallisesti ajelimme kohti Naistenklinikkaa, juttelimme kaikkea asiaan liittyvää ja annoin omiin kokemuksiin peustuvia ohjeita nuorelle tulevalle isälle edessä olevaan synnytykseen. Kehoitin häntä keskittymään synnytystä suorittavaan äitiin ja unohtamaan ne koneet, vaikka ne olisivat kuinka mielenkiintoisia. Tämä tuntui olevan kovasti tulevan äidin mieleen.

Perillä mies sähläili hermostuksissaan Naistenklinikan ovien kanssa, naisesta taas huokui rauhallinen onnellisuus. Eiköhän lapsen tulo maalmaan suju ihan hyvin, kunhan tuo tuleva isä saadaan rauhoittumaan.

Naistenklinikalta suunnistin Tullinpuomin Shellille tankkaamaan ja kahville. Kahvia juodessani käyn juttusille noin kolmekymppisen englantia puhuvan miehen kanssa. Mies on selvästi käynyt juhlimassa ja on oikein hyvällä tulella. Pian käykin ilmi että hän viettää lapsensa varpajaisia ja on matkalla kotiin. Mies on kotoisin Kanadasta ja asuu nyt Suomessa suomalaisen vaimonsa kanssa.

Kerron äskeisestä kyydistä ja toteamme syntyvyyden Suomessa olevan sentään jollain tasolla. Keskustelun aikana mies kaivaa repustaan esille sikarilaatikon ja ojentaa minulle tuoreen kuubalaisen sikarin. "lapsen kunniaksi", mies sanoo. Sikari on todella tuore, sen tuntee sormissa, ja sen tuoksu on upea. Kiitän sikarista ja laitan sen rintataskuuni odottamaan sopivaa hetkeä sen nauttimiselle. Mies kehoitaa varaamaan ainakin kolmevarttia aikaa ja hyvää rommia tqai konjakkia viereen. Tuskin maltan odottaa.

Olemme molemmat poistumassa Shelliltä ja kysyn että missä mies asuu. Kertoo asuvansa Ruskeasuolla, aivan vieressä, noin puolentoista kilometrin päässä. Avaan autoni takaoven ja pyydän nousemaan kyytiin. Ei varpajaisista tulla kävellen kotiin, tarjoan kyydin.

3 Kommentteja:

Anonymous Jartsa (Hki 201) sanoi...

Kyllä sinussa täytyy olla kirjailijan "vikaa". :) Taas kerran hieno kertomus elävästä elämästä.

Itse en ole päässyt vastaavaa tilannetta kokemaan, joten minun täytyy tyytyä kateellisena lukemaan, miten sinä olet omalta osaltasi päässyt auttamaan uuden elämän matkaa.

Varmasti hieno kokemus.

9/11/05 12:38  
Anonymous Anonyymi sanoi...

Aivan samaa mieltä kuin edellinenkin; vaikka tarina olis tosi, niin se täytyy myös Osata Kirjoittaa. Tämä tarina nostatti onnen kyyneleitä silmäkulmiin :)

12/11/05 21:56  
Blogger kasper.joonatan sanoi...

Mahtava juttu. Lapset on ihquja.

20/4/10 18:49  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Takaisin tolpalle