20.11.2005

Ammattiveljeyttä

"Tervetuloa joukkoon, tämä on aivan oma maailma", sanoi isäni näkiessään minut ensimmäisen kerran tolpalla. Itsekin taksia ajaneena hän ei välttämättä olisi halunnut että myös poika löytyy ratin takaa, tunsihan hän hyvin ammatin raskauden ja epävarmuuden.

Maailma on todella toisenlainen ratin takaa katsottuna. Se jaksaa yllättää aina uudestaan vaikka välillä kuvittelee nähneensä lähes kaiken. Taksikuskeja yhdistää ammattiveljeys jota en usko esiintyvän taksikuskien lisäksi kuin poliiseilla. Kun taksikuski tulee asiakkaaksi, sen tietää monasti jo ennen kuin toinen sanoo ajavansa myös itse. Joskus se on pieni heitto ammattislangia tai muu pieni vihje, usein se on vain aistittavissa asenteesta kuljettajaa kohtaan. Päivät ratin takana viettävä osoittaa hiljaista arvostusta ammattiveljeään kohtaan.

Tottakai myös taksikuskeissa on olemassa omat öykkärinsä jotka eivät noudata tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, niitä jotka veivaavat toisilta asiakkaita tai eivät noudata tapoja joiden mukaan on toimittu vuosikausia. Mutta useimmiten asiakkaat ohjataan jonon ensimmäiseen autoon jos he eivät itse huomaa mennä siihen, satamissa ja suuremmilla tolpilla noudatetaan sovittua tapaa käydä jonoon ja viikonloppuöinä tullaan takaisin ytimeen siistissä jonossa. Jos ette ole tätä huomanneet, niin vapaa taksi harvoin ohittaa toista samaan suuntaan menevää vapaata taksia.

Perjantai-iltapäivällä sain kokea mitä ammattiveljeys on parhaimmillaan. Tapiola Gardenin tolppa oli tyhjänä ja tulin siihen ykköseksi. Yritin saada puhelimella yhteyttä ympäristön keskukseen tuloksetta. Tolpalle ajoi viereen espoolainen taksi ja kuljettaja avasi pelkääjänpuoleisen ikkunan. Kun sain omani auki, hän kysyi että haluanko keikan. Tokihan minulle keikka kelpaa ja tämä kuljettaja kuittasi omalta dataltaan minulle ajotarjouksen, tulosti sen ja antoi sen minulle. Hän olisi voinut ottaa sen itse tai jättää sen pyörimään datalle jotain toista espoolaiskuskia varten. Mutta hän halusi antaa minulle asiakkaan ja auttoi minua ansaitsemaan hieman enemmän. Olisiko putkimies, hammaslääkäri, autokauppias tai joku muu antanut asiakkaansa toiselle? En usko.

Vastaavan tempun on aiemmin minulle tehnyt pari vantaalaiskuljettajaa. Kuten kerran lentokentällä, kun olin juuri jättänyt asiakkaan, ajoi vantaalaisauto viereeni ja kuski huikkasi että ulkomaanpuolella on asiakkaita. Oma, Helsingin taksikeskuksen data ei asiaa kertonut. Vaikka eri kaupunkien kuljettajien välillä esiintyy toisinaan pientä kissanhännän vetoa, tämä on sellaista ammattiveljeyttä jota en usko muualla olevan.

Haluan kiittää sitä espoolaista kuljettajaa ja niitä vantaalaisia jotka ovat osoittaneet tuollaista ystävällisyyttä minua kohtaan ja yritän omasta puolestani toimia vastaavalla tavalla toisia kuljettajia kohtaan. Valitettavasti kaikki eivät toimi samoin. Jos toimisivat, uskon että siinä voittaisivat niin asiakkaat kuin kuljettajatkin. Ja maailma voisi olla taas hieman parempi paikka.

8 Kommentteja:

Blogger PA sanoi...

Tuopa kuulosti jalolta. Piti minunkin käydä kuittaamassa, että juttujasi lukee ilokseen.

Sittenkin minun tekisi mieli valita juuri se auto, joka kulloinkin sattuu huvittamaan. Kun kerran maksan, haluan istua Mersussa enkä missään nihkeässä Fordissa. [minä kun käytän takseja niin harvakseltaan, että siihen liittyy häiväys luksusta]

Täällä Saksassa on ok, että asiakas valitsee jonosta sen taksin, jonka lystää. Tosin ne ovat kaikki päälle päin samannäköisiä kermanvärisiä Mersuja...

21/11/05 19:37  
Blogger Jude sanoi...

Myös täällä Suomessa asiakas saa valita auton jos niin haluaa. Me vain pyrimme ohjaamaan siihen ensimmäiseen autoon, mutta jos asiakas vain haluaa tietyn auton, se on täysin sallittua.

Kyllä minuakin joskus käy asiakasta sääliksi kun hän joutuu istumaan johonkin 10 vuotta vanhaan savuavaan Mersuun (Stadissa pyörii muutama sellainen) kun itse istuu muutaman kuukauden ikäisessä tummanharmaassa BMW:ssä jossa on nahkapenkit. Taksahan on sama molemmissa autoissa.

21/11/05 20:50  
Anonymous antti sanoi...

Tuleeko toista taksikuskia kyyditessa ajettua ehka jotenkin eri tavalla? Tuli vaan mieleen, etta ehka siina pitaa jotenkin "nayttaa" osaavansa hommat, tai jotain.

21/11/05 21:35  
Anonymous M.A. sanoi...

Minusta on oikeasti hienoa tuo asenteesi, olet oikealla tavalla ylpeä siitä mitä teet :)

21/11/05 22:04  
Blogger Jude sanoi...

Jos kuljettaja yrittää esittää toiselle jotain, on kuskissa silloin jotain pielessä. Itse en puutu edes reittivalintoihin, sillä seuraamalla toista kuskia voi oppia jonkun hyvän reittivalinnan.

Aika usein soitan jollekin tutulle kuljettajalle jos tarvitsen itse kyytiä, vieraalle en aina edes mainitse olevani kuljettaja.

21/11/05 22:13  
Blogger W sanoi...

Omat kokemukseni taksikuskeista asiakkaina eivät ole pelkästään positiivisia. Taksimies tietää, miten olla mukava asiakas, mutta toisaalta osaa myös olla v-mäinen niin halutessaan. Joidenkin tekee näköjään mieli purkaa omaa pahaa oloaan...

Itse en ole asiakkaana ollessani (eli harvoin) kertaakaan edes maininnut ajavani itsekin. Mutta tippiä annan kyllä lähes aina, ainakin ne muutamat sentit.

22/11/05 19:46  
Blogger PA sanoi...

Jude, ai, kiitos tiedosta. Kyllä minulle kelpaa Bemarikin.

24/11/05 21:13  
Anonymous Anonyymi sanoi...

On kaikkien kannalta järkevintä, että jonossa ensimmäisenä oleva auto myös lähtee liikenteeseen seuraavaksi. Odotusajat voivat pahimmillaan olla tunteja, ja ainakin kuljettajien kannalta on todella turhauttavaa jos turhanpäiten ruvetaan valitsemaan mihin autoon hypätään. Useimmiten kyseessä on suhteellisen lyhyt matka ja tuntuu välillä suorastaan lapselliselta se vouhkaus, että pitää olla esim. juuri se mersu pikku pyrähdykseen.
Judelle voisin sanoa, että esim. siistissä jopa 15-vuotta vanhassa mersussa on varmasti leppoisampi ja tilavampi matkustaa kuin joissakin nykyisin taksiliikenteeseen ilmestyneissä merkeissä ja malleissa...

13/12/05 05:51  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Takaisin tolpalle