Ensimmäiset juoksijat
Hitto! Yllätyin aivan täydellisesti. Hölmistyin niin etten edes tajunnut sen tapahtuneen. En voinut uskoa silmiäni. Ensimmäisen kerran asiakkat juoksivat maksamatta karkuun. Olin aivan puulla päähän lyötynä.
Ilmä oli viime yönä mitä oli, todellista pikkujoulusäätä. Töitä oli niin paljon kuin vain ehti tehdä, kyytejä tuli jopa yllättävistä paikoista. Joskus kahden nurkillä sain keikan Korsoon ja asiakkaan poistuttua soitin Ympäristön keskukseen että jos olisi ollut Korson suunnalla asiakkaita vailla autoa. Nyt heillä oli vain Tikkurilan suunnalla purkamatonta ruuhkaa, joten suuntasin Korson aseman kautta kohti Tikkurilaa. Ja mutta, siinähän oli kolme nuorta miestä tolpalla räntäsateessa. Kävin poimimassa kaverit kyytiin ja osoitteeksi annettiin Laukkarinne 6 Hakunilassa.
Matka vedettiin pitkälti vanhaa Lahdentietä ja sataneen lumen vuoksi piti olla ihan tarkkana, eihän kokemusta liukkaalla ajamisesta ollut sitten viime talven. Laukkarinne 6 löytyi siitä Hakunilan ostarin takaa, hieman syrjäinen paikka. Kaikki kolme kaveria olivat olleet melko hiljaisia koko matkan. Perillä he katselivat taksamittaria ja aprikoivat että paljonko tuo maksaisi per nenä ja nousivat kaivamaan lompakkojaan ulos. Sitten läjähtivät takaovet kiinni ja näin peruutuspeilistä kuinka pojille liikunta maittoi.
Tuo liike yllätti minut aivan täydellisesti. Minä muuna iltana tahansa olisin ampaissut perään, mutta nyt nopea laskutoimitus takaa-ajon kestosta ja sen jälkeisestä mahdollisesta nahikoinnista ei ollut sen 22 € arvoista joka matkasta kertyi. Tiedänpä nyt että tästälähin kun pitäisi viedä nuorukaisia Hakunilaan, etenkin Laukkarinne 6:een, vaadin jotain näyttöä pankkikortista tai käteisestä jo ennen matkan alkua.
Jos olisin lähtenyt perään, olisi siitäkin varmasti koitunut ikimuistoinen kokemus ja luulen että pääsen ilakoimaan tällä aiheellä vielä joskus. Luulen nimittäin että karkuun juoksevalle asiakkaalle maratonia harrastava kuljettaja on vielä suurempi yllätys. Olisi eilenkin ollut sinänsä ihan hauskaa lähteä jolkottamaan poikien perään, pelkästään siitä uteliaisuudesta että kauanko nassikoilla olisi kuntopohjaa riittänyt. En usko että sitä olisi riittänyt paria kilometria pitempään, itselleni se on vasta alkulämmittelyä, lenkki yleensä alkaa maistua viiden kilometrin jälkeen. Mutta tämän testiin teen joskus kun on hieman hiljaisempaa aikaa ajossa.
Laskutoimitukseni takaa-ajon kannattavuudesta oli enenmmän kuin oikea. Ennen kuin olin ehtinyt kirjoittaa selitystä jullikkalaskuun, autoon käveli sangen tyylikkäästi pukeutunut nuorehko nainen joka halusi Ylästöön. Ja hänellä oli rahaa.
Ilmä oli viime yönä mitä oli, todellista pikkujoulusäätä. Töitä oli niin paljon kuin vain ehti tehdä, kyytejä tuli jopa yllättävistä paikoista. Joskus kahden nurkillä sain keikan Korsoon ja asiakkaan poistuttua soitin Ympäristön keskukseen että jos olisi ollut Korson suunnalla asiakkaita vailla autoa. Nyt heillä oli vain Tikkurilan suunnalla purkamatonta ruuhkaa, joten suuntasin Korson aseman kautta kohti Tikkurilaa. Ja mutta, siinähän oli kolme nuorta miestä tolpalla räntäsateessa. Kävin poimimassa kaverit kyytiin ja osoitteeksi annettiin Laukkarinne 6 Hakunilassa.
Matka vedettiin pitkälti vanhaa Lahdentietä ja sataneen lumen vuoksi piti olla ihan tarkkana, eihän kokemusta liukkaalla ajamisesta ollut sitten viime talven. Laukkarinne 6 löytyi siitä Hakunilan ostarin takaa, hieman syrjäinen paikka. Kaikki kolme kaveria olivat olleet melko hiljaisia koko matkan. Perillä he katselivat taksamittaria ja aprikoivat että paljonko tuo maksaisi per nenä ja nousivat kaivamaan lompakkojaan ulos. Sitten läjähtivät takaovet kiinni ja näin peruutuspeilistä kuinka pojille liikunta maittoi.
Tuo liike yllätti minut aivan täydellisesti. Minä muuna iltana tahansa olisin ampaissut perään, mutta nyt nopea laskutoimitus takaa-ajon kestosta ja sen jälkeisestä mahdollisesta nahikoinnista ei ollut sen 22 € arvoista joka matkasta kertyi. Tiedänpä nyt että tästälähin kun pitäisi viedä nuorukaisia Hakunilaan, etenkin Laukkarinne 6:een, vaadin jotain näyttöä pankkikortista tai käteisestä jo ennen matkan alkua.
Jos olisin lähtenyt perään, olisi siitäkin varmasti koitunut ikimuistoinen kokemus ja luulen että pääsen ilakoimaan tällä aiheellä vielä joskus. Luulen nimittäin että karkuun juoksevalle asiakkaalle maratonia harrastava kuljettaja on vielä suurempi yllätys. Olisi eilenkin ollut sinänsä ihan hauskaa lähteä jolkottamaan poikien perään, pelkästään siitä uteliaisuudesta että kauanko nassikoilla olisi kuntopohjaa riittänyt. En usko että sitä olisi riittänyt paria kilometria pitempään, itselleni se on vasta alkulämmittelyä, lenkki yleensä alkaa maistua viiden kilometrin jälkeen. Mutta tämän testiin teen joskus kun on hieman hiljaisempaa aikaa ajossa.
Laskutoimitukseni takaa-ajon kannattavuudesta oli enenmmän kuin oikea. Ennen kuin olin ehtinyt kirjoittaa selitystä jullikkalaskuun, autoon käveli sangen tyylikkäästi pukeutunut nuorehko nainen joka halusi Ylästöön. Ja hänellä oli rahaa.
posted by Jude Vihervaara at 11:34
4 Kommentteja:
Täällä maaseudulla toi on aina vähän huono idea. Eräät pojat tekivät tutulle noin ja seuraavana päivänä yksi heräsi ikävästi. Taksikuski ja isä olivat hakkaamassa puita ja kiroilemassa poikaa antaumuksella.
Yllätys se on aina, kun tulee juoksujullikka. Itse en suostu päästämään asiakasta, etenkin nuoria miehiä, auton ulkopuolelle kaivelemaan taskujaan. Vääntelehtiköön autossa. Kerran vein Savionkadulle yhden miehen, joka koko matkan ajan jutteli taksinajamisesta ja juoksujullikoistakin oli juttua. Perille tultaessa kaveri pyysi päästä maksamaan etuoven puolelta. Sillä oli tasaraha 20 € kädessä. No, se astui ulos autosta ja suunnisti raha kädessä suoraan rapun ovelle, ja alkoi näppäilemään ovikoodia. Onneksi ehdin perään nappaamaan setelin, ennenkuin se sai oven auki.
Tässäpä yksi syy miksi en enää mielellään aja taksia. Yksi juoksujullikka minullakin takana, täydellinen yllätys minulle. Vituttaa edelleen, vaikka vuosia meni. Matka oli Helsingissä, Malmilta Pohjois-Haagaan. Jotain 80 markkaa, euroja mitälie, jäi saamatta.
Näitähän riittää. Pienehkölläkin paikkakunnalla aina joku valopää "käy hakemassa rahaa sisältä" ja jää sille tielleen. Tokihan sitä voisi lähteä mukaan, mutta oma terveys ja jullikka ovat vaakakupissa vähän eri painoisia...
Tositarina viime kesältä: neropatti oli tilannut auton omalla nimellä sairaalan ensiapuun ja lähti hakemaan rivitaloasunnostaan rahaa - eikä tullut takaisin. Odottelin hetken ja kävin koputtamassa oveen jolloin valotkin yllättäen sammuivat! Prkl.
Pieni summa, mutta aivan kiusallani hankin numerotiedustelusta sankarin numeron ja soitin seuraavana päivänä: sieltä tuli haistattelut ja luuri korvaan.
Poliisia en vaivannut 15 euron vuoksi, vaikka juttu olisi ollut aivan selvä... taitaa heillä olla parempaakin tekemistä. Tämä oppiraha piti nyt maksaa.
Osoite ja nimi ovat kyllä muistissa.
Lähetä kommentti
<< Takaisin tolpalle