19.3.2006

Viuhahdus

Eilen hieman vaille kymmenen illalla, kun olin tuonut juuri asiakkaan Seaside hotelliin, ajattilein vilkaista jos Länsisatamassa olisi ollut vielä asiakkaita. Kuitenkin matkalla Länkkäriin vastaan tuli autoja joilla oli brenna päällä, eli joutuivat tulemaan takaisin ilman asiakkaita. Eli ei ollut syytä mennä perille saakka katsomaan. Käännähdinkin nopeasti kohti Ruoholahden tolppaa, joka on iltaisin melko hyvä paikka odotella asiakkaita.

Rullasin rauhallisesti pitkin Selkämerenkatua kohti Itämerenkatua kun havaitsin neljä juoksevaa miestä. Miehistä kolme juoksi alasti ja neljäs - joukon viimeisenä oleva - kuvasi edellä juoksevia viuhahtajia. Pitkällä rullaavalla askeleella juosseen n. 25- vuotiaat miehet olivat selkeästi vetämässä pitempää lenkkiä eikä mitään "kerran talon ympäri" viuhahdusta. Näkymä huvitti minua kovasti ja näytin miehille peukkua ohittaessani heidät.

Jatkoin rauhallista rullaamista kohti Itämerenkatua ja tullessani risteykseen katsoin luonnollisesti ensin vasemmalla katsoakseni ettei sieltä tule kukaan vauhdilla. Tolpalla oli kolme taksia odottamassa ja juuri siinä taksiaseman kohdalla lipui jalkakäytävää pitkin - poliisiauto!

Ensimmäinen juoksijoista saavutti kulman muutaman sekunnin minun jälkeeni, ehti tulla juuri poliisiauton näkyville, pysähtyi, huikkasi kavereille vastaantulevasta poliisiautosta, koska kaikki juoksijat pysähtyivät ja kääntyivät kannoillaan ympäri. Mutta tämä oli myöhäistä sillä poliisiautossa oli havaittu puutteellisesti pukeutunut mies. Poliisiauto kiihdytti miesten perään ja minulla ei ollut tilaisuutta jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Mutta en ole aikoihin nauranut yhtä makeasti. Silkkaa tilannehuumoria ja pientä vahingoniloa. :-D

2 Kommentteja:

Blogger vintti sanoi...

Olisi ollut kiva kuulla tämä juttu 'loppuun asti'.

Syyt ja seuraukset. Mutta ties vaikka huomisen Iltalehdestä :-)

19/3/06 17:56  
Blogger MM sanoi...

Kerran näin Manskulla jalankulkijoiden liikennevalojen vaihtumista odottamassa muutaman alastoman nuorenmiehen. Pitivät häveliäisyyssyistä käsiä sukukalleuksien edessä. Ihmettelin, että mitäs nyt, mutta sitten välähti. Opiskelijoilla on siinä lähellä joku saunapaikka, ja nyt he olivat menossa uimaan tien toisella puolella olevaan Urho Kekkosen allaspatsaaseen.

20/3/06 00:28  

Lähetä kommentti

<< Takaisin tolpalle