23.3.2006

Menisinkö vankilaan - kulkematta lähtöruudun kautta

Vetäsin hieman yli vuosi sitten moottoritiellä tutkaan ja vauhtia oli melko reippaasti. Tyhjällä tiellä keskellä yötä eikä muuta liikennettä ollut missään. Paitsi että oli yksi poliisiauto jemmassa ja nopeutta oli niin paljon etten voinut enää jatkaa työvuoroa loppuun, vaan auto piti viedä suoraan talliin. Ottivat siis korttini ja ammattiajolupani talteen. Pitivät sitä kuukauden verran aiheuttaen yksinhuoltajaisälle melkoisen loven ansioihin. Lisäksi antoivat maksettavaa 338 euroa. Turha tuota tekoa on mitenkään selitellä, ylinopeus mikä ylinopeus.

Tätä sakkoa en ole toistaiseksi maksanut. Osin omaa persaukisuuttani, sillä tuo kuukauden pakkoloma ei tehnyt ainakaan hyvää muutenkin katastrofaaliselle taloudelleni, ja osin omaa kapinallisuuttani. Nyt sitten sain kirjeen jossa minua kerrottiin että minun tulisi mennä suorittamaan saamani sakko vankeusrangaistuksena, koska en kuulemma ole omaa maksukyvyttömyyttäni jättänyt sakkoa maksamatta. Vittuako nuo tietävät mitään maksukyvystäni, kun 2/3 palkkatulostani menee asumiskustannuksiin. Sillä lopulla sitten kitkutellaan ja yritetään saada ruoka riittämään kaapissa seuraavan palkkapäivään saaka. Sen verran pieni on käteenjäävä osuus että tiedän olevani varmasti oikeutettu asumistukeen, mutta en vain halua mennä sosiaalitätien kyykytettäväksi, joten en ole koskaan sitä hakenut. Tiedän tälle termin: foolish pride.

Ihan tekisi mieli mennä suorittamaan tuo sakko vankeusrangaistuksena, silkkaa mielenkiintoani. Ihan vaan kokeillakseni että miltä tuntuu olla vankilassa. Mutta en taida kuitenkaan kokeilla, sillä minullahan on lapsi huollettavana. Tulisivat varmaan sosiaalitädit ja huostaanottaisivat hänet ainakin siksi aikaa kun isi on vankilassa. Tämä ei vetele. Pitänee siis seuraavan 5 päivän aikana hoitaa jostain 338 euroa jotta ei tarvitse mennä maistelemaan valtion kakkua.

Muutenkaan ei ihan mahdu oikeustajuuni koko prosessi. Ok, ajoin ylinopeutta ja sain sakot jotka minun tulisi maksaa. Mutta olen jo kerran joutunut kärsimään yli 1000 euron taloudellisen menetyksen kun olin ajokiellossa kuukauden verran. Meni siinä jonkun aikaa ennen kuin sain vuokrarästit maksettua. Koska vankilassa oleminen aiheuttaisi vain lisää kuluja valtiolle - pitäisihän minut jotenkin ruokkia ja eihän sen majapaikankaan ylläpito mitenkään ilmaista ole - kuinka se sitten kuittaisi sen saamani sakon? Ei vain mahdu kaaliin.

Tuli kai selville että en oikein jaksa arvostaa puskassa kykkivää poliisia. Taidetaan olla maanteiden Bonnie ja Clyde, Turisti ja minä.

3 Kommentteja:

Blogger sea sanoi...

Asumistuki saadaan Kelasta ja se on tarkoitettu KAIKILLE joilla ei ole vara maksaa asumistaan. Miksi sinulla olisi yhtään sen vähemmän oikeus käyttää verojasi kun meillä muilla. :)

Käyt hakemassa kaavakkeen, täytät ja postitat, näin sinun ei edes tarvitse mennä tiskille tätien armoille. :)

23/3/06 23:15  
Blogger Jude sanoi...

Foolish pride - kaikki eivät sitä ymmärrä, mutta se on geneettisesti sisäänrakennettu järjestelmä. Siksi en täytä edes kaavaketta netissä.

24/3/06 02:37  
Blogger sea sanoi...

Ymmärrän kyllä. Ottihan se vuosia myöntää etten ole terve vaan nyt en voi olla kun tyytyväinen, että myönsin totuuden itselleni. Tuli kaadettua monia suojamuureja ja ylpeys nieltyä sen tusinan kertaa, mutta parempi mieli on aina parempi mieli.

25/3/06 22:13  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Takaisin tolpalle