Ajan hiljakseen Unioninkatua pitkin Senaatintorin laitaa kohti etelää. Huomaan että Senaatintorin tolpalla on kolme autoa ja siksi annan lipua eteläisen Helsingin tolppia kohti. Noin 30 metrin päässä tolpasta kävelevä pariskunta huomaa minut ja yrittää hurjasti viittilöiden saada minut pysähtymään. Haluavat selkeästi kyytiin. Siis eivätkö he todellakaan huomaa avoimen torin laidalla taksitolppaa ja siinä odottavia autoja? Matkaa heidän senhetkisestä sijainnista minun luo on pitempi kuin tolpalla odottavien autojen luo. En pysähdy, vaan toivon että he huomaisivat autot jotka ovat valmiita kuljettamaan heidät juuri sinne minne he haluavat.
Oma matkani jatkuu Esplanadien toiselle puolelle. Käännyn Pohjoisen Makasiinikadun kulmasta kohti Kasarmitoria. Kadun päässä on Kaarle XII ja totean itsekseni että on torstai eli Kalle-ilta. Kasarmikadun kulmassa huomaan että muutkin muistavat Kalle-illan ja jonossa on ainakin 30 autoa valmiina kuljettamaan asiakkaita. Valmistaudun kääntymään vasemmalle Kasarmikadulle jatkaakseni edelleen kohti Viiskulman tolppaa, mutta kolmen miehen ryhmä on juuri poistumassa Kallesta ja ryhtyy hurjasti viheltämään ja viittelöimään päästäkseen kyytiini. Mitä nuo minulle viheltelevät – saamarin taliaivot, eivätkö he näe sitä pitkää jonoa takseja siinä aivan vieressäni?
Ihan vaan tiedoksi, että meillä on mm. sellainen kirjoittamaton sääntö, että ns. käsipysty asiakasta tai kävelypokaa ei oteta kyytiin paikasta, missä on takseja tolpalla välittömässä läheisyydessä. Käytännössä tuo tarkoittaa näköetäisyyttä. Ei sitä virallisesti ole missään kirjattu, mutta kaverit saattaisivat olla seuraavan kerran tavatessamme hieman nyreitä.