Joulu juhlista jaloin, pikkujoulujuhlista...

Taitaa pikkujoulukausi olla vähitellen loppu. Eilen oli enää ihan pari siirtoa jotka liittyivät työyhteisöjen joulujuhlintaan. Tai ehkä opettajat repäisevät vielä keskiviikon / torstain tietämillä. Kausi meni aika siististi, kukaan ei oksentanut autoon, suurempia rähinöitä ei ilmaantunut ja kaikilla oli kotiosoite hallussa. Eilen oli toki melko lähellä ettei kotiosoitetta olisi löytynyt.

Asiakas oli eläkeikää lähestyvä nainen, joka oli nauttinut glogin jos toisenkin. Matkalla keskustasta Käpylään, hän ehti toivottaa minulle "Hyvää Joulua" varmaan parikymmentä kertaa. Hän oli niitä asiakkaita jotka eivät suostu kertomaan osoitetta, vaan neuvovat auton perille - "tuosta vasempaan ja sitten oikealle" - tiedättehän.

Kun siinä kodin edessä sitten hoitelimme maksuja ja toivotimme taas hyviä jouluja, ehdotin että tulisin avaamaan hänelle rappukäytävän oven. Tähän hän vastasi hyvin painokkaasti että "hän kyllä selviää ulko-ovesta, ei tarvitse tulla auttamaan". Jäin kuitenkin tapojeni mukaisesti kytikselle että pääseekö hän sisälle, alkoihan pakkanen hiljalleen kiristyä. Muutaman minuutin ponnistelujen jälkeen nousin autosta ja kysyin että voisinko auttaa sen ulko-oven kanssa. Nyt apuni kelpasi.

Kokeilin molempia lenkissä olleutta avainta ja kumpikaan ei toiminut. Kysyin naiselta osoitetta johon meidän olisi pitänyt tulla ja hän sanoi osoitteen joka ei täsmännyt sen osoitteen kanssa jossa paraikaa olimme. Naisen kotitalo oli parisataa metriä pitemmällä.

Ei muuta kuin asiakas takaisin autoon, oikean talon ja rapun eteen ja kokeilemaan avaimia. Sesam aukene - ovi avautui. Nyt oli ovi auki ja piti saada vain täydessä flänässä oleva asiakas sisään. Nainen oli nyt täynnä kiitollisuutta ja joulumieltä sekä halusi palkita hyvän tekoni. Laskin nopeasti että kauanko aikaa sopivan tipin kaivamiseen olisi mennyt kiitosten ja hyvänjoulun-toivotusten kanssa, ja totesin ettei sitä nyt ole aikaa odotella. Kuitenkin palvelualttiutta piti päivitellä pari minuuttia ja heittää vielä pari kertaa "hyvää ja rauhallista joulua" ennenkuin asiakas oli turvallisesti rappukäytävän puolella kotiavaimet kädessään.

"Kiitos, heihei, näkemiin, hyvää joulua", äkkiä autoon ja menoksi. Ainakaan asiakas ei jäädy ulos. vaan on turvallisesti lämpimässä. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.

Flashback

Nainen ratissa kirjoitti kohtaamastaan asiakkaasta ja tapaus toi mieleeni asiakkaan toissa talvena:

Olin ajamassa lauantai-päivävuoroa, ne ovat lähinnä rauhallista mummonkuljetusta ja laivojen tyhjentämisiä. Olisiko tuo ollut juuri laivalta viety asiakas jonka vuoksi olin Pakilassa kun sain datalta kutsun, osoite jossain siinä lähellä. Länsi- vai Itä-Paikilaa, en jaksa sitä muistaa, mutta sellaista rauhallista omakoti-, paritalo-, rivitaloaluetta. Maisema oli rauhallinen ja kaunis, lunta oli juuri satanut ja kaikkialla oli sellainen kaunis pehmeä valkoinen matto.

Pyöritin auton valmiiksi osoitteen pihalla siten että pääsen lähtemään suoraan ulos ja tarkkailin peilistä että koska asiakas tulee. Paritalon ovi avautui ja ulos tulivat ensin pari matkalaukkua. "Kentälle", ajattelin. Kohta tuli ulos myös mies, keski-ikäinen, hieman kaljuuntuva, pitkä, hoikka, silmälasit ja pukeutunut vähän miten sattuu.

Nousin autosta, avasin takaluuukun ja menin miestä vastaan auttaakseni laukkujen kanssa. Nyt huomasin että laukut oli pakattu hieman huolimattomasti väleistä tursui hieman vaatteita. Mies oli hieman hermostuneen oloinen ja halusi äkkiä pois pihalta. Kohteena oli samanlainen asuinalue Marjaniemessä. Vilkaisin miehen kasvoja peilistä. Lasit olivat hieman kärsineet, kasvoissa oli hieman punotusta ja mies oli jatkuvasti hieman hermostunut. Hän puhui jatkuvasti vaihtaen koko ajan puheenaihetta. Hän soitti kännykällä jollekin ja kertoi olevansa tulossa, yksin - joku toinen oli jäänyt taloon.

Lopetettuaan puhelun mies yhtäkkiä avautui: hän oli juuri saanut selkäänsä vaimoltaan ja hän lähti turvaan veljensä luokse. Iskut eivät häntä niin peloittaneet, niitä hän kuulemma kesti ihan hyvin. Mutta raapiminen oli oli kuulemma kamalaa, ja samalla hän avasi paitansa sekä veti hihansa ylös. Miehen rinta ja käsivarret olivat täynnä syviä, nyt jo rupeentuneita raapimishaavoja. Niitä ei ollut vain muutama, vaan rinta ja käsivarret olivat täynnä haavoja. Ne risteilivät pitkinä haavoina ja ne olivat selkeästi eri ikäisiä, toiset tuoreita ja toiset vanhoja rupia.

Perillä mies oli hieman helpottuneen oloinen tietäessään että pääsee veljensä luokse turvaan. Mieltä vielä painoi se ettei hän saanut ala-asteikäistä tytärtään mukaan, vaan oli joutunut jättämään tytön äitinsä kanssa kotiin.

Antakaa minulle Mad Max-puskuri!

Aamuruuhka liukkaalla ja vesisateessa ei ole hauska paikka. Kun renkaiden alla ei ole kuivaa asvalttia ja jos taivaalta tipahtaa muutama pisara/hiutale, keskiverto autoilijalta katoaa ajotaito täysin. Yhtäkkiä autolla ajo on sairaan vaikeata, jotenkin auto yhtäkkiä kasvaa joka suuntaan parikymmentä senttiä ja etupyörät eivät ole enää kääntyvää mallia.

Aamuruuhka muutenkin vetää välillä pinnaa kireämmälle. Data pyytää jatkuvasti autoja keskustaan, asiakkaita olisi tarjolla vaikka kuinka paljon ja kun lopulta pääsee paikkaan josta saa asiakkaan kyytiin, joutuu kuuntelemaan kuinka takseja on nyt liian vähän ja kuinka hän on joutunut odottamaan autoa vaikka kuinka kauan, ikäänkuin minä olisin ollut nurkan takana kahvilla ja antanut heidän värjötellä sateessa.

Ei, minä en ollut kahvilla, vaan minä tungin pitkin Länsiväylää takaisin keskustan suuntaan. Minä nyhjötin jonkun v--un keski-ikäisen rouvan takana, joka otti oikeudekseen vitkutella Haukilahdesta Ruoholahteen edessäni joukkoliikennekaistalla pienellä punaisella autollaan. Rouvaa kun ei huvittanut olla siinä ruuhkassa mitä hän oli itse aiheuttamassa, vaan päätti että nämä liikennesäännöt eivät koske häntä ja hänellä on oikeus körötellä töihin muiden tukkeena - yksin! Ai että kun olisi ollut hauskaa jos olisi ollut sellainen Mad Max-puskuri autossa jolla olisi voinut raivata sen pienen punaisen auton pois tieltä.

Reilu tippi

Vein äsken nuoren naisen psykiatrian poliklinikalle. Kyytiin astuessaan hän oli juuri itkuun purskahtamassa ja matkan aikana ilme kertoi että itku ei ole kaukana. Hän oli kaunis, mutta kaikesta näki että sisällä ei ollut kaikki kunnossa, hänellä oli selvästi paha olla. Perille päästyämme mittari näytti €10,30. Nainen antoi kaksikymppisen ja sanoi ulos pyrkivän itkun värisyttämällä äänellä että hän ei tarvitse vaihtorahoja. Hän ryntäsi pois autosta soittamaan ovikelloa päästäkseen sisään. Tämä oli ensimmäinen kerta kun reilu tippi ei tuntunut kivalta.

Mikä miehellä mielessä?

Nuorehko mies, noin 25-vuotias, ihan sellainen normaalin näköinen, esitti minulle kysymyksen. Kello oli hieman yli viisi sunnuntai aamuna. Siis "mistä löytyy huoria" oli kysymys. Hetken aikaa päässä pyörähti tyhjää ja katselin epäuskoisena peilin kautta asiakasta. Eikö muka tuon ikäinen aivan asiallisen oloinen mies saa muuten pillua?

Baari-ilta oli kuulemma mennyt hieman poskelleen ja oli nainen jäänyt saamatta. En lainkaan ihmettele että ilta ei ollut onnistunut jos asenne naisia kohtaan on tuollainen. Pillunkantotelineitä selkeästi. Yritän selittää miehelle että tähän aikaan aamusta ei oikein ole tarjontaa enää ja melko kallistakin olisi, katuhinta on kuulemma n. 300€. Rahasta ei tunnu olevan pulaa, on lähdettävä kiertämään Marskin korttelia ja Mikadon edustaa, siellähän sitä on tarjolla jos jossain. Pari kierrosta korttelin ympäri vakuuttaa miehen ja hän ottaa neuvostani vaarin, siis kotiin nukkumaan.

Kyydin jälkeen takaisin ytimeen vielä katsomaan että löytyisikö vielä jostain kyytiä. Nordenskjöldinkadun ja Manskun kulmassa data päräyttää ajotarjouksen - Mannerheimintien Essolle - sinne. Essolta tulee kyytiin edellisen asiakkaan kaltainen nuori mies. Ihan siisti, jopa hieman nörtin oloinen. Mutta kysymys tulee reippaasti: "Mistä löytyisi huoria?"

Siis mikä näitä nuoria miehiä oikein vaivaa? Tällä kerralla oli ilta mennyt mukavasti viehättävän neidon kanssa ja saatillekin oli päästy, vaan matka oli töksähtänyt ulko-ovelle. Tyttö oli sanonut että joku toinen kerta. Siis nyt piti saada vain pillua kun oli kerran ollut niin lähellä. Sanoin että ajankohta ei ole oikein enää markkina-aikaa ja että Marskin edusta oli melko tyhjä. On kuitenkin kierrettävä sitä kautta ennenkuin mies suostuu menemään kotiin Meilahteen.

Takaaisin Topeliuksenkatua pitkin ja juuri Runeberginkadulle päästyäni kadulla viittilöi nuori mies naisen seurassa. Matkaamme Uudenmaankadulle, naisen kotiosoitteeseen. Puheista päätellen heillä oli ollut mukava ilta ystävien luona juhlissa. Perillä vielä hyvästit ja mies kuiskaa naisen korvaan jotain. Nainen pillastuu kysymyksestä täysin: "Millaisena sä mua pidät? Luuletko sä että mä menen heti sun kanssa sänkyyn? Joo, meillä oli ihan kivaa ja mä viihdyin sun seurassa, mutta tääkö on se mitä sä haluat?" Mies yrittää sopertaa jotain, mutta ei saa kunnolla suunvuoroa. Nainen poistuu tuohtuneena paikalta ja sanoo lopuksi ettei tarvitse soitella.

Katson peiliin ja ajattelen: "Älä kysy sitä". Mies haluaa kotiin Herttoniemeen.

Kova viikko takana

Harvoin on lepopäivä näin tervetullut kuin tänään. Mennyt työviikko on ollut poikkeuksellisen kova. Siihen on liittynyt aikaisia aloituksia, jatkoaikoja, vaihtoja ilta-/yövuorosta päivävuoroon ja takaisin. Kotona en ole ehtinyt juuri muuta kuin käymään ja kämppä on myös sen näköinen. Jatkokaan ei näytä kovin helpolta, työtä on tarjolla vaikka parille kuskille lisää samassa tallissa, mutta kuskipula on ihan oikea.

Joulukuu pikkujouluineen ja muutenkin vilkaana aikana sai tallissamme hieman lisää vipinää kun sattui yksi niistä ikävimmistä asioista mitä voi vain tapahtua. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja mitään ei mennyt rikki, mutta tällaista ei vaan saa tapahtua. Eräs kollegani jäi nimittäin ratista kiinni. Nolla piste kahdeksan ja töissä. Siis taksin ratissa. En tiedä tarkemmin taustoja, mutta työvuorolistaa katsoessani auto oli tuotu takaisin talliin melko pian lähdön jälkeen. Onneksi.

Nolla piste kahdeksan on niin paljon että sen pitäisi tuntea jo kehossa. Tuollaiseen kuntoon pääseminen vaatii minulta pari-kolme tuoppia tunnin aikana ja jos kyseessä on vanhat höyryt, ilta on ollut melko railakas ja venähtänyt pitkäksi. Olen joskus käynyt poliisiasemalla puhaltamassa kovan illan jälkeisenä aamuna ihan omaa mielenkiintoani ja silloin mitattu 0.4 tuntui melko ohuelta ololta, joten 0.8 on ihan selvästi kännin puolella eikä kankkusta.

Nyt tämä kaveri saa jonkun pienen sakkotuomion ja lyhyen ajokiellon, joka tuskin on reippaampaa ylinopeustuomiota rankempi. Samaan talliin hän ei enää pääse, isännän kanta näihin juttuihin on melko yksiselitteinen. Ymmärrän isäntää tässä suhteessa erittäin hyvin. Kuten tässä blogissa on niin monasti käsitelty taksien turvallisuutta ja luotettavuutta, on mielestäni täysin päivänselvää että taksin ratissa ollaan nollalinjalla.

Eilen illalla tuli kuskattua paljon naisporukoita ja puhe siirtyi monta kertaa tuohon turvallisuuteen. Hämmästyttävän paljon sain taas kuulla juttuja joissa kuski on mm. ryhtynyt ehdottelemaan sopimattomia. Tällainen käytös ei mahdu ajatusmaailmaani, mikään ei puolustele sellaista. Naisasiakkaan on nautittava kuljettajan taholta täyttä turvallisuutta.

Asia on hieman toinen silloin jos (nais)asiakas lähestyy (mies)kuljettajaa. Tätäkin tapahtuuu, tiedän, vaikka ne kuuluisat maksut luonnossa taitavat olla melkoista urbaanilegendaa. Omalle kohdalle sellaista ei ole sattunut vaikka asialla on joskus vitsailtukin, enkä tunne ketään toistakaan jolle sellaista olisi tapahtunut. Melkoisia velikultia tuttavapiiriini sentään kuuluu, juuri sellaisia joille sattuu ja tapahtuu.

Menneen viikon valopilkkuja ovat olleet seuraavat asiakkaat:

- Kätilöopistolta Kurviin, tyttö, ikää viisi päivää, pituutta 50 cm ja painoa 3160g. Kaksi ja puoli vuotta vanha sisko odotti kuulemma innokkaana pikkusiskoa kotiin.

- Nuorehko mies ja turvaistuin Kuusitieltä Naistenklinikalle. Matkalla hakemaan esikoista ja vaimoa kotiin. Tuoreen isän ylpeyttä ja jännitystä ilmassa.

- Rakastunut nuoripari keskiviikkoiltana Olariin ja Suomenojalle. Lempi roihusi koko matkan keskustasta Olariin. Että sitä suutelun ja kuiskuttelun määrää mikä takapenkiltä kuului. Harvoin olen nähnyt niin rakastunutta naista kuin tämä neitokainen kun hän nousi autosta Olarissa. Vain rakastuneen naisen katse voi kertoa niin paljon ja askel voi olla niin kevyt.

Taidan olla melkoinen romatikko.