Maailma kaatuu

Ette voi ikinä uskoa kuinka sydäntäsärkevää voi olla vajaa 20-vuotiaan naisenalun tuska, kun hän on löytänyt toisen naisen poikaystävänsä sängystä. Maailma kaatuu, taivas putoaa, linnut eivät laula enää koskaan eikä aurinko enää nouse. Kyydissäni ollut neito oli aikonut yllättää poikaystävänsä menemällä viime yönä tämän luokse nukkumaan, mutta sängyssä taisi olla ahdasta.

Edellämainittuja luonnonmullistuksia odotellessa neito ehti kuitenkin soittaa parikin tulikiven katkuista kertaa poikaystävälleen ja kertoa oman näkemyksensä mm. paikalla olleen kolmannenpyörän vartalosta jne.

Olihan neidon tuska hellyttävää, mutta tämä tuskin tuli olemaan viimeinen kerta kun häntä petetään ja hän tulee varmasti itse tekemään jollekin toiselle vastaavan tempun yhdelle tais useammalle poikaystävistään. Sillä elämä on. Vaikka sen ei tarvitisisi olla.

Alakuloa lisäsi Ted Hawkins

Sitä on kuulemma liikkeellä

Nuhaa nimittäin. Nokka vuotaa vaikka se on tukossa, yskittää, kolottaa ja kaiken kruunaa aina välillä komea aivastus. Menen sänkyyn potemaan. En tiedä että onko rommitotista hyötyä, mutta hyvältä tuo maistuu.

Reisipokaa tarjolla

Kävin viikonloppuna itsekin viihteellä - kaverin ja sen kaverin yhteiset synttärit. Matkalla Soukasta kotiin hieman vaille neljä soi puhelin ja soittajana oli yksi niistä harvoista joilla on henk. koht. kännykkänumeroni. Olen jakanut tätä numeroa hyvin harvoille ja valituille asiakkaille, sellaisille joiden olen katsonut olevan ns. hyviä tyyppejä ja joille mielellään tarjoaa hieman extra-palvelua.

Tällä kerralla soittaja oli viehättävä nainen jota olen kyydinnyt toisinaan baariin ja sieltä pois. Hän tietysti kysyi että olenko ajossa ja luonnollisesti vastasin että valitettavasti olen itsekin ollut viihteellä. Mutta sitten keskustelu ponnahti alueelle jota harvemmin on asiakkaiden kanssa käsitelty. Hän sanoi minulle: "Jos sä olisit nyt täällä, niin mä panisin sun kanssa". Vaikka olin itsekin tukevasti juovuksissa ja ns. menopäällä, heitto yllätti minut täysin. Urani ensimmäinen reisikyytitarjous ja sekin tuli ollessani vapaalla.

Suski, tästä keskustellaan vielä. Varaudu piikittelyyn.

Sunnuntaiajelua

Eilen liikenne oli päivällä todella rentoa. Ihmiset olivat todennäköisesti ottaneet tosissaan ilmoitukset liikennejärjestelyistä ja mahdollisista ruuhkista. En tiedä että pitivätkö he vapaata vai olivatko tulleet jollain muulla välineellä kuin omalla autolla töihin, mutta yksityisautoilu oli mielestäni merkittävästi vähäisempää. Ja se tuntui hyvältä. Oli todella rentoa olla töissä, tällaista sen tulisi olla aina. Ja jos tietullit vähentäisivät Helsingin keskustan liikennettä samalla tavalla, olen ehdottomasti tietullien kannalla.

Paul Ankan Rock Swings piti meininkiä rentona.

Jalkakäytäväliikennettä, vaihe 2

Pyöräily jalkakäytävillä taitaa olla jo niin yleinen ilmiö ettei siihen enää juurikaan kiinnitetä huomiota - lukuunottamatta joitakin kaltaisiani pilkunviilaajia. Jalkakäytäväpyöräilystä on tullut selkeästi niin yleistä että on tullut aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen - jalkakäytävämopoiluun. Sana mopohan on lyhenne MOottoriPOlkupyörästä, joka lienee käännetty jostain ulkomaisesta ilmaisusta. Mm. ranakankielessä tunnetaan velomoteur, joka tarkoittaa kirjaimellisesti tuota moottoripolkupyörää.
Eilen nimittäin osui silmiini autojen vauhdilla kulkeva mopo jalkakäytävällä. Kyseessä ei ollut edes mikään juuri mopon saanut teini, vaan aikuinen mies harmahtavalla parralla. Jannu päristeli aivan pokkana jalankulkijoiden seassa, joista vain yksi jäi ihmettelemään menoa. Kai tästäkin tulee pian yleisesti hyväksyttävää toimintaa johon edes poliisi ei viitsi puuttua. Olen nimittäin kerran osoittanut työssä olleelle poliisille (jolla oli donitsi kädessään - ihan totta) jalkakäytävällä pyöräilevän keski-ikäisen naisen ja kysynyt että eikö tuo ole vastoin lakia. Poliisisetä vastasi donitsin natustelun ohessa että "ei sitä kaikkeen jaksa puuttua".

Jalkakäytävämopoilijaa ihmetellessä autossa soi Maria Rita.

En vaan jaksa

Aamuruuhkassa ei ole mitään järkeä. Espoolaiset, vantaalaiset ja muut ympäristökuntalaiset tunkevat sisääntuloväylät niin täyteen autoja että jumittaa varmasti. Sitten pienempien väylien käyttö on estetty betoniporsain ja läpiajokielloin - ihan miten vaan hankalammaksi voidaan asioita tehdä. Edelleen olen sitä mieltä että Helsinki tarvitsee tietullit ruuhka-aikoihin, illalla voisivat sitten tulla elokuviin ja muihin rientoihin jos vielä haluavat. Jos tietulleista on ainoastaan hyviä kokemuksia Tukholmassa ja Lontoossa, mikä tekisi Helsingistä sellaisen paikan ettei niistä olisi täällä hyötyä. Tarvitaan vain poliittisia päättäjiä joilla on riittävästi munaa lähteä ajamaan asiaa. Pitäisiköhän asettua ehdolle seuraavissa kunnallisvaaleissa?

Olen myös sitä mieltä ettei Heksingin tarvitse haalia maita Sipoosta. Jääkööt sipoolaisetkin sinne tietullin toiselle puolelle. Jos joku helsinkiläinen välttämättä haluaa asua väljästi omakotitalossa, muuttakoot sellaiselle paikkakunnalle missä on omakotitaloja. Mars mars Klaukkalaan, siellä on tilaa ja tervetuloa tietullin kautta Helsinkiin käymään.

Mitä tulee kaupunkisuunnitteluun - umpikortteliratkaisu on ainoa järkevä tapa rakentaa. Se on selkeä ja tehokas - korttelien sisälle viihtyisät piha-alueet, ei sinne kadunpuolelle mitään puskia tarvita. Ja ostoshelvetit pannaan, ei siitä ole mitään iloa että taas uuteen shoppailutaivaaseen saadaan taas uusi Dressman ja H&M. Talojen kivijalkoihin liiketiloja joita on pienemmälläkin yrityksellä varaa vuokrata. Lähipalvelut kunniaan ja autojen käytön tarve vähenee. Olisiko tässä sopivia teesejä kampanjointiin?

Beam me up, Scotty

Helsingin taksiliikenteessä on ryhdytty kokeilemaan teleporttausta, ainakin jos on uskominen datalta tulleisiin viesteihin:

klo 09.02
Autolla xxx hätä. MB harmaa farkku abc-123 Ulvilantie 27:ssä.

klo 09.04
Hätä auto xxx on nyt Unioninkadulla menossa Hakaniemeen päin.

Siis kahdessa minuutissa Munkkivuoresta Unioninkadulle - tuohon ei ajamalla pystytä, vaan Star Trek-tason tekniikalla se lienee mahdollista. Tai sitten saavat keskuksessa hieman tarkentaa viestintäänsä ;-)

Autossa soi Jack Johnson: In Between Dreams