29.6.2006

10,68 € / tunti

Kävin haukkaamassa epäterveellistä välipalaa Mäkkärissä. Tarjotinalustaan oli printattu valikoituja faktoja - sellaisia esittämiskelpoisia totuuksia - ko. pikaruokapaikasta. Kyseisessä paperissa kerrottiin että Mäkkärissä duunarin keskipalkka oli v. 2005 10,68€ tunnissa (brutto). Mitä tuo tarkoittaa verrattuna esim. taksikuskin ansioihin? Lasketaanpa.

Jos sekalaisesti päivä- ja yövuoroja tekevä kuski tahkoaa rahaa kassaan keskimäärin 30 euron tuntivauhdilla, voidaan kaveria pitää jo ihan asiallisena kettuna joka tietää mistä kyytejä haetaan. Toki viikonloppuna tehdään yöllä rahaa huomattavasti rivakampaan tahtiin, mutta joka jannu ei suinkaan pistä edes viikonloppuyötä 40€/tunti. Mutta ryhdytään laskemaan asiaa tuon kolmenkympin perusteella.

Jotta totuus ei heti unohdu, muistetaan ottaa päältä arvonlisävero pois eli 8% ja jäljelle jää 27,60. Kun tuosta jäljelle jäävästä summasta sitten otetaan sellainen asiallisen kokoinen osuus kuljettajalle, jollaisen voisi olla vaikka 36%, tekee se kuljettajan tuntipalkaksi 9,936 euroa tunnissa. Ei siis edes täyttä kymppiä tunnissa! Ja 70 senttiä vähemmän kuin Mäkkärin keskivertopalkka.

Juttelin viime viikonvaihteessa kaverini Pian kanssa ajovuoron kassasta. Pia ei aja säännöllisesti, vain muutamia tuurauksia toisinaan. Normaalisti Pia työskentelee opettajana, mutta ilman virkaa tarjolla on rajoitettu määrä tunteja, joten jostain on saatava hieman lisätuloja. Hän on hyvä tyyppi, kerrassaan loistava persoona, älykäs ja viehättävä. Hän ottaa taksivuoron tosissaan - vaatetus on poikkeuksetta siisti ja kaikkien tuntemieni naiskuljettajien tavoin pitää auton erittäin siistinä - todellinen unelmakuski. Silloin harvoin kun itse käyn baarissa, taksia tarvitessani soitan aina Pialle jos tiedän hänen olevan ajamassa, muuten soitan veljensä autossa keikkaa heittävälle Leenalle - upea nainen ja loistava kuski hänkin.

Pia ajoi Juhannuspäivänä 12 tunnin yövuoron ja kassaa kertyi hieman yli 200 € - tuntiansio oli lähes 20€. Tuosta ALVit pois, jää jäljelle 18,60€ ja siitä 36% palkkio (olen muutaman kerran tuurannut Pian isännän autossa ja tiedän että hän maksaa 36%) tekee 6,696 euroa tunnille. Ja tuohon hintaan naisen on kestettävä kännisten miesten lähentelyjä ja naisten vittuilua siitä että onko hiusten väri oikea vai ei.

Siis ihan oikeasti: kannattaako tuolla pyöriä tuollaisella tuntipalkalla? Kuskien tulot eivät kerry suinkaan tuntiansion perusteella, vaan siitä että jaksaa painaa pitkää päivää. Jatkoajat on ajettava tosissaan ja vuoron jälkeen on jäätävä kampeamaan ainakin pariksi tunniksi jotta saa päiväansion riittäväksi. Mutta tuntipalkkaa ei kannata laskea. Siitä tulee vain paha mieli.

24.6.2006

Kuuluisat viimeiset sanat

Juhannuksena kaupungissa on paljon enemmän töitä kuin yleensä uskotaan - suureksi osaksi siksi että monet kuskit myös viettävät juhannusta. Aamulla hieman ennen kahdeksaa, kun lähes 12 tuntia ajovuoroa oli jo täynnä ja olin jo lähes tallin ovella, datalta pärähti vielä yksi kutsu joka oli aivan nurkan takaa. Pakkohan tuo oli ottaa vastaan - kerta kiellon päälle. Reissussa ei ollut mitään mainittavaa, nuorehko mies Mechelininkadun Essolle, jossa oli vielä yksi asiakas pyrkimässä kyytiin.

Tämä keski-ikänen mies oli käynyt täydentämässä kaljavarastoaan ja oli matkalla Vallilaan osoitteeseen josta ei ollut aivan varma. Matkalla hän soitti kohteeseen kysyäkseen tarkaaa osoitetta. Kännykästä vuosi sen verran ääntä että siitä pystyi päättelemään vastapuolen olevan nainen.

Perillä noustessaan autosta mies lausahti: "Mä saan ihan kohta pillua".

23.6.2006

Parisuhteilua

Melko avoimesti ihmiset elävät omaa parisuhdettaan takseissa, ikäänkuin kuski olisi joku ulkopuolinen olento joka muuttuu vuorovaikutteiseksi ihmiseksi silloin kun se heille sopii. Olen kuunnellut vastarakastuneiden hihittelyä ja pitemmälle ehtineiden riitelyä, jossa ei tunteita ja sanoja säästelty.

Jotenkin minulle on tullut sellainen tunne että naiset ovat suurelta osin oma rotunsa jolla on olemassa tyypillisiä käyttäytymismalleja. Kuinka muuten joku minulle täysin tuntematon nainen voi sättiä miestään aivan samoin sanakääntein ja äänenpainoin kuin mitä exäni käytti sättiessään minua aikoinaan? Jos olisin vain laittanut silmät kiinni, olisin voinut kuvitella kuinka exä suoltaa nopeaa puhettaan minulle, kerraten kaikki ne virheet jotka olen tehnyt ja viat jotka minussa on. Ja kuulemani perusteella myös meidät miehet on veistetty täsmälleen samasta puusta, koska samoista asioista meille mätkätetään.

Eilen taas yksi pari lopetti (ainakin toistaiseksi) yhteisen taipaleensa takapenkilläni. Kun mies oli ottanut laukkunsa ja käynyt, aloitti nainen keskustelun kanssani kuin se olisi luonnollisinta mitä voisi tehdä - nimittäin setviä juuri päättynyttä suhdettaan kanssani. Joskus mieleni tekee heittäytyä oikein kunnolla parisuhdeterapeutiksi ja keskustella juuria myöten asiakkaitten parisuhteista ja niiden ongelmista. Toistaiseksi olen tyytynyt heittelemään ympäripyöreitä myötäileviä lausahduksia, mutta joskus saatan tarttua aiheeseen ihan oikeasti. Ollaan sitä nimittäin täälläkin parisuhteiltu ja käyty terapiassa niin paljon että tiedetään missä mennään.

20.6.2006

Miltä nyt tuntuu?

Aamuyöstä jätin asiakkaan Paavalin kirkon kohdalle bussipysäkille. Pysäkillä istui kaksi miestä joista toinen päätti tulla kyytiini. Tämä n. 30-vuotias mies oli selvästi tuohtuneessa tilassa ja saikin melko pian suollettua järkytyksensä ulos:

- En ole koskaan aiemmin jutellut homon kanssa.

En voinut olla esittämättä kaikkien urheilutoimittajien suosimaa legendaarista kysymystä.

19.6.2006

Ilahduta isäntää-ilta

Vapaailta eilen ja kuinkas sitä muuten viettämään kuin baarissa ja terasseilla. Mahtoi isännällä olla kivaa kun minä kolmen kaverini kanssa suoritimme baarihyppelyä käyttäen siirtymätaipaleilla hänen palvelujaan. Ei kehdannut veloittaa rengiltä kuin nimellisesti, vaikka kaverit maksoivat kyyditykset.

18.6.2006

Öykkäreitä

Mikä siinä on että jotkut kuvittelevat voivansa käyttäytyä ihan miten vaan? Jokainen meistä on varmasti kohdannut (erityisesti taksijonossa) ihmistyypin joka kuvittelee että maailma on olemassa heitä ja vain heitä varten. Kun taksi tulee tolpalle, nämä öykkärit tunkevat jonon keulille ja tunkeutuvat autoon välittämättä lainkaan muiden jonossa olevien vastalauseista. Eivätkä he millään halua uskoa kun kuljettaja karjuu naama punaisena: "Ulos autosta!" Kokemus on karvaasti opettanut että öykkäri joka öykkäröi taksijonossa, tekee sen melko suurella todennäköisyydellä myös autossa, ts. on ns. huono ja epämiellyttävä asiakas.

Eilen piti taas pari kertaa opettaa ihmisiä käyttäytymään jonossa kunnolla. Onneksi minulla on kokoa riittävästi ja kyky esiintyä riittävän uhkaavasti, saadakseni puupäisimmänkin tyypin uskomaan että hänen on paras käyttäytyä ihan sopuisasti jos haluaa päästä taksin kyytiin lainkaan.

Mutta on se jotenkin noloa että on aikuisia ihmisiä opetettava kuin tarhaikäisiä lapsia.

16.6.2006

Suomi-kuvaa

Eilen illalla sain asiakkaaksi neljä taiwanilaista Nokian työntekijää jotka piti viedä hotelliin. Eteen istunut neitokainen kertoi käyneensä jo parikymmentä kertaa Suomessa ja piti maasta kovasti. Kuitenkaan Suomi ei ihan tuntunut kirkastuneen hänelle täydellisesti. Tämä kävi ilmi ohittaessamme keskeisiä rakennuksia Helsingin keskustassa.

Eduskuntatalon kohdalla hän kysyi että onko rakennus jokin museo ja hämmästys oli melkoinen kun asian todellisen perän. Nopeasti ryhdyin matkaoppaaksi ja kerroin että seuraava rakennus vasemmalla oli sitten Kansallismuseo ja oikealla oli sitten "Finlandia House". Tämä synnytti suurta mielenkiintoa ja neito halusi tietää että oliko kyseessä tehdas vai pääkonttori.

En ymmärtänyt kysymystä tehtaasta ja pääkonttorista, jolloin neito täsmensi kysymystään ja halusi tietää että tehdäänkö Finlandia Vodka kyseisessä rakennuksessa vai onko kyseessä yrityksen pääkonttori?

6.6.2006

Hyvä linkki

Nainen ratissa on kirjoittanut paljon tärkeää asiaa tiivistetyssä muodossa. Lukekaa teinit ja ottakaa opiksenne.

5.6.2006

Voi kun on kivaa

Insinööri-Lasse kiteytti koko aamuvuoron yhteen lauseeseen: "Kuinka monella kielellä osaat sanoa 'naurettavaa'?"

Mitä muuta voi meno olla kuin naurettavaa kun maanantaiaamussa on liikkeellä lähes sama määrä autoja kuin lauantai-iltana. Onneksi lähdin veivaamaan jo hieman kolmen jälkeen, joten viiteen mennessä kasassa oli vajaa 100€. 05.30 - 11.00 vuoro toikin siihen päälle mukavat 50€.

Olisi pitänyt veivin jälkeen tulla kotiin nukkumaan. Ei ole mitään järkeä roikkua tuolla viittä ja puolta tuntia siksi että saa palkkaa melkein 20€ - verot.

3.6.2006

Night of the living deads

En tiedä mistä oikein johtui, mutta viime yönä huomattava osa asiakkaista oli ihan oikeassa zombi-kunnossa. Kyseessä ei ollut suinkaan mitään harrastelijatasolla olevia teinijuoppoja, vaan ihan aikuisia miehiä ja naisia - siististi pukeutuneita ja ainakin kohdeosoitteista päätelleen selvinpäin vähintään keskimääräisen älykkyysosamäärän omaavia tyyppejä.

On se vain niin riemastuttavaa herätellä tuollaista 190 pitkää ja 100 kiloista tyyppiä, joka on täysin aivokuolleena takapenkillä. Kun tuon olennon saa sitten hereille, tuijottaa se sitten lasittunein silmin kun sille selittää vitonen ei ole 20€ ja rahaa tarvitaan vielä runsaasti lisää kyytimaksuun.

Huikein näky oli se nainen jonka kaappasin neljän jälkeen Hakaniemestä kyytiin. Naisella oli jo autoon astuessa niin kiiluva katse että hetken harkitsin että otanko häntä asiakkaaksi lainkaan. Matkalla katselin peruutuspeilistä kuinka hän rotkotti sammuneena suu auki pää takakenossa. Perille tultaessa hän kuitenkin piristyi kuin salaman iskemänä, maksoi ja poistui asuntoonsa. Mutta jotain pelottavaa hänessä kuitenkin oli.

No, tänään saa sitten taistella tuoreitten valkolakkien kanssa. Näitä ammatin varjopuolia.

1.6.2006

Maksuvälineitä

"Oletko koskaan nussinut sun asiakasta?" Kysymyksen esitti nuori nainen. Tuskin tuo oli tarjoamassa itsekään ns. nahka-Visaa, sillä hän oli yksi kahden miehen ja kahden naisen ryhmästä matkalla jatkoille. Lisäksi yksi kyydissä olevista kuului ns. vakioasiakkaisiini, niihin harvoihin joilla on minun henk. koht. kännykän numero.

Uteliaisuus aihetta kohtaan on ollut melkoinen, kysymys on esitetty eri tavoin aseteltuna viime aikoina melko usein. Mielestäni koko aihe on eräänlainen urbaanilegenda joka on saanut myyttiset mittasuhteet ja kiehtoo siksi ihmisiä yhä enemmän. Ehkä joku asiakas on joskus ollut niin vähissä varoissa ja joku kuljettaja niin pahassa puutteessa että tätä on tapahtunut, mutta luulen sen olevan melko harvinaista - ainakaan kukaan tuntemistani kuljettajista ei tunnusta ottaneensa maksua luonnossa.

Mutta vastaus kysymykseen on: ei, en ole. Kukaan ei ole koskaan ehdottanut ja vaikka ehdottaisi, tuskin ottaisin maksua tuolla tavalla vastaan. Olen toki joskus vienyt auton talliin ja lähtenyt jatkoille, mutta kyytimaksut on hoidettu aina rahalla.