Asiakaspalvelua

Viime aikoina olen kohdannut kaksi asiakasta jotka ovat olleet erittäin tuohtuneita kohtaamaastaan huonosta asiakaspalvelusta tilatessaan taksia. Referoin käymäni keskustelut kyseisten asiakkaitten kanssa.

Asiakas 1 - lauantaina puolen yön aikaan Siljan terminaalin tolpalta

Asiakas: Voitko ymmärtää että kun äsken soitin tolpalle ja tilasin tänne auton, siellä vastannut kuljettaja sanoi ettei sitä kiinnosta lähteä tänne.
Minä: Jaaha, mille tolpalle soitit? (Oletin että kyseessä olisi ollut joko Kapteeninkatu tai Erottaja - lähimmät tolpat joissa on puhelin)
A: Bottan tolpalle (sijaitsee Museokadulla - parin kilometrin päässä Siljan terminaalista)
M: En minäkään olisi tuolta saakka lähtenyt tänne - tuossa on varmaan kymmenen tolppaa lähempänä kuin Botta ja ainakin kaksi sellaista jossa on puhelin.
A: Mutta kun minä tilasin sieltä auton tänne ja kuljettajaa ei kiinnostanut lähteä tänne. Minä olen kotoisin Rantasalmelta ja siellä taksi olisi tullut aivan varmasti ihan minne tahansa jos olisin tilannut sen tolpalta.
M: Vai niin. Montako taksitolppaa siellä Rantasalmella on?
A: Yksi.

Asiakas 2 - sunnuntaina Pikku Huopalahdessa Tapanilan vanha asema
A: Ihan törkeetä, tilasin taksikeskuksesta auton tänne ja ne sanoi ettei ne tiedä missä tämä paikka on ja sanoivat että pitäisi soittaa Helsingin taksikeskukseen.
M: Mihin taksikeskukseen sitten soititte?
A: Lähitaksiin ja ne vain kehoitti soittamaan Helsingin taksiin. (Lähitaksi hoitaa ympäristökuntien - Espoo, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi jne. taksitilauksia)
M: Mutta eikö se ole ihan luonnollista että Helsingissä kannattaa soittaa Helsingin taksikeskukseen?
A: Mutta kun minä olen saanut tällaisen numeron josta voi tilata taksin. Tämä on todella huonoa asiakaspalvelua.
M: Ajattelitteko käyttää samaa numeroa jos haluatte tilata taksin esim. Lappeenrannassa tai Vaasassa?
A: Minusta tämä on vain tosi huonoa asiakaspalvelua. Kyllä minusta pitäisi saada taksi kun minulle on tällainen numero annettu. En aio käyttää täst'edes taksi kun palvelu on näin huonoa.

Näiden kanssa tässä joutuu painimaan.

Onko Ollia näkyny?

- Onks tää Ollin auto?
- Missä Olli on?
- Oletko sä Ollin uusi kuski?
- Kerro Ollille terveisiä.
- Koska Olli tulee ajamaan?

Tältä siis tuntuu kun isäntä on yksi kaupungin tunnetuimmista kuskeista. Kaikkihan Ollin tuntee.

Elämää?

Nykyinen meno ei välttämättä täytä "elämän" kriteerejä. Kaksitoista tuntia ajamassa, aamukuudeksi kotiin, koiran kanssa ulos, pientä purtavaa ja nukkumaan. Herätys puoli kolmelta, aamiainen(?), suihku, koiran kanssa lyhyelle kävelylle ja neljäksi töihin. Sen verran nipistystä työvuorosta että ehtii käydä harjoituksissa (pieni paljastus: taksikuskinne harrastaa kilpatanssia) ja takaisin ratin taakse. Illalla piipahdus kotona ja koira ulos + kuppi kahvia. Takaisin ajamaan siihen saakka että liikenne loppuu ihan oikeasti. Sitten auto puhtaaksi, kotiin, koira ulos ja nukkumaan. Sama uudestaan huomenna, sillä erotuksella että huomenna ei ole treenejä.

Vuoroja on "pakko jatkaa" hieman yli, koska heinäkuu on hiljaista aikaa, joka näkyy kassoissa. En suinkaan tee kuten eräs kaveri kertoi kerran kentällä: "En anna heinäkuun hiljaisuuden vaikuttaa ansiotasoon, siksi ajan heinäkuussa 32 vuoroa". Sovittakaa 32 kappaletta 10 - 14 tuntista ajovuoroa heinäkuun kalenteriin ja pohtikaa kuljettajan ajankäyttöä. Minä sentään pidän kokonaisen vuorokauden vapaata viikossa.

Asioita joita inhoan

On muutama asia jotka pistävät veren kiehumaan ja silloin tekee mieli tehdä jotain harkitsematonta. Onneksi en ole sitä tehnyt. Mutta mieleni tekisi.

Pullojen jättäminen keskelle ajorataa. En vain pysty kuvittelemaan mitä niiden kusipäisten myöhäisteiniääliöiden pollassa liikkuu kun he jättävät lasisen pullon keskelle ajorataa. Jättämisellä ei voi olla kuin yksi tarkoitus - se pullo halutaan saada rikki, mielellään siten että joku auto puhkaisee siihen renkaansa. Eteeni on jopa muutaman kerran vieritetty tai heitetty pullo, mitä luultavimmin siinä toivossa että ajaisin sen yli rikkoen sen ja puhkaisten renkaani.

Eilen näin pari nuorta miestä nojaamassa sillankaiteeseen, kaljapullot siinä kaiteella. Alla kulki ajorata ja en edes uskalla kuvitella että millaista jälkeä siinä syntyy kun nämä äidin pienet mussukat keksivät ryhtyä pommittamaan sillan alta tulevia autoja pulloilla. Minä olen jo saanut jalankulkusillalta pudotettuja jäälohkareita tuulilasiin ja onneksi lasi kesti silloin. Mutta entä jos ei olisi kestänyt? Minulla oli tuolloin lapsi kyydissä.

Toinen mikä pistää vihaksi on autojen potkiminen. Viime yönä eräs porukka ei päässyt kyytiini siksi että olisi tullut ylilastia ja tämän vuoksi joku ryhmän jäsen päätti potkaista autoa sillä seurauksella että kyljessä on tällä hetkellä komeat naarmut. Näiden naarmujen korjaamiseen menee varmasti viime yön kassa. Vain siksi että joku halusi vain purkaa harmistumistaan koska en suostu ottamaan ylilastia. Valitettavasti en tajunnut tuolta tolpalta poistuessani kuulemaani kopsahdusta kylkeen kohdistuneeksi potkuksi. Silloin olisin pysähtynyt ja laittanut potkijan ottamaan vastuuta tekonsa seurauksista. Vaikka se olisi kuitenkin ollut pappa som betalar.

Näistä edellä mainituista syistä en mielelläni aja kyytejä tiettyjen itäisten lähiöiden tolpilta, enkä myöskään suosittujen K-18 baarien lähistoltä. Tiedän että nämä häiriökäyttäytyjät ovat vain pieni osa näiden alueiden asiakkaista, mutta tarvitaan vain yksi pilaantunut muna pilaamaan koko kakkupohja.

Helsinki kahdessa tunnissa

Sain eilen kierrättää sveitsiläistä naista ja hänen poikaansa ympäri kapunkia. He halusivat tunnista puoleentoista kestävän kiertoajelun. Lopulta kiersimme kaksi tuntia ja ehdimme juuri ja juuri kiertää kaupungin keskeiset turistinähtävyydet. Temppeliaukion kirkko, Sibelius-monumentti, Seurasaari, Olympiastadion ja Oopperatalo ohi ajaen, samoin Kallion kirkko, Tuomiokirkko ja Senaatintorin ympäristö, Uspenskin katedraali, Kauppatorin ja Kappelin ohi koko ajan selostaen sekä nopea kierros Kaivopuistossa. Se oli siinä.

Tämä ei ollut kuitenkaan sitä mitä Helsinki on minulle. Tämä ei ole sitä mistä minä imen helsinkiläisen identiteettini, ei sitä mitä minä kotikapungissani rakastan. Tämä kaupunki on täynnä pieniä keitaita joita ei mainita missään turistioppaassa, paikkoja joita yksikään Sightseen käy kiertämässä. En päässyt näyttämään heille todellista Helsinkiä. Oikean Helsingin voi löytää vain kiireettömällä käymisellä ja uteliaisuudella. Sitä ei voi puristaa kahteen tuntiin.

Ihmeistä suurin

Tein viimeyönä pari rankkaa arviointivirhettä jotka tuntuivat kassassa välittömästi. Näitä yritin sitten paikata koko loppuyön ajamalla korostetun tehokkaasti. Tämä tarkoittaa osin myös sitä että pisteestä pisteeseen liikutaan myös mahdollisimman nopeasti. Kadut ja tiet ovat tyhjiä, etenkin lähiöissä, joten nopeudet voivat nousta joskus melko reippaiksi.

Hieman ennen viittä sujahdin läpi peltomaiseman ja mutkan takaa pienestä metsiköstä ilmestyi poliisi auto. Hidastin välittömästi nopeutta, mutta poliiseilla oli selkeästi ollut nopea liipasinsormi. Alueella oli lähellä sijaitsevan koulun ja päiväkodin vuoksi 40 rajoitus ja minulta mitattiin 75 km/h. Paperit tarkistettiin ja nuhdeltiin naama vakavana. Mutta korttia ei otettu pois, eikä sakkoa rapsahtanut.

Kävi tsägä.

Palkasta

Suomarja tiedusteli kommentissaan että miksi taksikuskit eivät vaadi tasaista tuntipalkkaa suoriteperusteisen palkan sijaan. Varmasti moni muukin ihmettelee asiaa, joten on ehkä ihan hyvä selkiyttää muutamia taksialaan liittyviä perustotuuksia.

Alalla kulkee sanonta jonka mukaan "isannät maksavat kuskeille liian vähän suhteessa tehtyyn työmäärään, mutta enemmän kuin mihin heillä on varaa". Tuohon sanontaan kiteytyy koko alan palkkauksen problematiikka. Jokainen itse ajava isäntä tietää hyvin tarkkaan kuinka tiukassa leipä on kadulla.

Jokainen auto on itsenäinen tulosyksikkö jonka tuotosta vastaa kulloinkin vuorossa oleva kuljettaja. Kuljettajissa ja heidän tuottavuudessa on paljonkin eroja - toiset pystyvät tekemään asiallisen kassan hiljaisinakin päivinä ja toiset - usein aloittelevat kuljettajat - tuhlaavat paljon paukkuja tyhjänä ajamiseen. Keskeinen suhdeluku jota alalla seurataan on ns. juoksu, eli kuinka paljon euroja saadaan kasaan ajettuja kilometrejä kohden. Kai sellaisen hyvän juoksun raja kulkee yhdessä, siis yksi euro ajetulle kilometrille. Jotain 1,2 juoksua jokainen isäntä katsoo varmasti tyytyväisenä ja vastaavasti 0,8 alkaa olla heikko jos vuoroon ei ole osunut pitkiä keikkoja. Pitemmät kyydit heikentävät yleensä juoksua olennaisesti koska kaukaa on pakko tulla myös takaisin. Myös ajettujen ja maksettujen kilometrien suhdetta tarkkaillaan ja maksettuja on hyvä olla vähintään 50%, mutta harvoin tuokaan luku pystyy yli 60% nousemaan.

Kuinka kerätty kassa sitten keskimäärin jakaantuu? Puhun nyt nettoansioista, siitä jonka jokainen jakaja saa itselleen käteen. Kun kuljettaja ajaa kassaa 100 euroa se jakaantuu keskimäärin näin:

- kuljettajalle noin 25 euroa
- isännälle noin 10 euroa
- autoon noin 20 euroa - tämä pitää sisällään auton hinnan kuoletuksen, vakuutukset, renkaat, huollot, korjaukset, polttoaineet, pesut, hallipaikat jne. mitä ikinä auton ylläpitoon rahaa palaa
- loput noin 45 menee erilaisiin veroihin ja veroluonteisiin (sairausvakuutusmaksut, eläkkeet ym. ym. ym.) maksuihin

Siis ainoa joka taksitoiminnasta tienaa hyvin on verottaja. Tätä voitte pähkäillä kun seuraavan kerran mielenne tekee narista taksikyydin hinnasta.

Ikä kaikki

"Express bus" sanoo hento ääni takapenkiltä. "Se on sellainen pitkänmatkan bussi joka menee toisiin kaupunkeihin" vastaa nainen joka myös istuu takapenkillä. "Miksi me nyt pysähdyttiin?" kysyy hento ääni ja nainen vastaa "Siksi kun liikennevalo on nyt punainen ja me saadaan lähteä vasta kun se on vaihtunut vihreäksi".

Matkalla hentoääninen lukee ääneen kaiken mahdollisen mikä silmiin osuu. "Tiger dog, Esso, Alepa, Nordea.." ja kaikki mahdolliset mainokset bussien kyljistä. Välillä hän toteaa että on taas punainen valo ja ilmoittaa aina kun se vaihtuu vihreäksi. Mukana oleva nainen vastailee kärsivällisesti ja kommentoi ystävällisesti moniin asioihin joita hento ääni sanoo.

Eduskuntatalon kohdalla hentoääninen kertoo mikä rakennus on kyseessä ja nainen kehuu kovasti sitä että hän muisti, mutta Mannerheimin patsas tuotti jo hieman vaikeuksia. Nainen auttoi hieman kertomalla että ratsastajan nimi alkoi M:llä, mutta silti ei nimi muistunut mieleen. Kun nainen kertoi että kyseessä oli Mannerheim ja kysyi että muistiko hentoääninen että kuka Mannerheim oli, vastaus oli vaisu "Joo".

Kuten saatoitte arvata, kyydissäni oli äiti lapsensa kanssa. Äiti oli tosin se hentoääninen. Äidillä oli ikää jo yli 90 vuotta ja sairasti dementiaa. Näitä kyytejä sattui eilen kohdalle kaksi, molemmilla kerroilla yli 90-vuotias dementoitunut äiti tyttärensä kanssa. Se toinen tytär ei valitettavasti ollut aivan yhtä kärsivällinen ja ymmärtäväinen äitiään kohtaan.

Näiden kyytien jälkeen toivon että täräytän itseni ajoissa riittävän lujaa johonkin kallioleikkaukseen tai vastaavaan. Ilman turvavyötä.