Ensimmäiset juoksijat

Hitto! Yllätyin aivan täydellisesti. Hölmistyin niin etten edes tajunnut sen tapahtuneen. En voinut uskoa silmiäni. Ensimmäisen kerran asiakkat juoksivat maksamatta karkuun. Olin aivan puulla päähän lyötynä.

Ilmä oli viime yönä mitä oli, todellista pikkujoulusäätä. Töitä oli niin paljon kuin vain ehti tehdä, kyytejä tuli jopa yllättävistä paikoista. Joskus kahden nurkillä sain keikan Korsoon ja asiakkaan poistuttua soitin Ympäristön keskukseen että jos olisi ollut Korson suunnalla asiakkaita vailla autoa. Nyt heillä oli vain Tikkurilan suunnalla purkamatonta ruuhkaa, joten suuntasin Korson aseman kautta kohti Tikkurilaa. Ja mutta, siinähän oli kolme nuorta miestä tolpalla räntäsateessa. Kävin poimimassa kaverit kyytiin ja osoitteeksi annettiin Laukkarinne 6 Hakunilassa.

Matka vedettiin pitkälti vanhaa Lahdentietä ja sataneen lumen vuoksi piti olla ihan tarkkana, eihän kokemusta liukkaalla ajamisesta ollut sitten viime talven. Laukkarinne 6 löytyi siitä Hakunilan ostarin takaa, hieman syrjäinen paikka. Kaikki kolme kaveria olivat olleet melko hiljaisia koko matkan. Perillä he katselivat taksamittaria ja aprikoivat että paljonko tuo maksaisi per nenä ja nousivat kaivamaan lompakkojaan ulos. Sitten läjähtivät takaovet kiinni ja näin peruutuspeilistä kuinka pojille liikunta maittoi.

Tuo liike yllätti minut aivan täydellisesti. Minä muuna iltana tahansa olisin ampaissut perään, mutta nyt nopea laskutoimitus takaa-ajon kestosta ja sen jälkeisestä mahdollisesta nahikoinnista ei ollut sen 22 € arvoista joka matkasta kertyi. Tiedänpä nyt että tästälähin kun pitäisi viedä nuorukaisia Hakunilaan, etenkin Laukkarinne 6:een, vaadin jotain näyttöä pankkikortista tai käteisestä jo ennen matkan alkua.

Jos olisin lähtenyt perään, olisi siitäkin varmasti koitunut ikimuistoinen kokemus ja luulen että pääsen ilakoimaan tällä aiheellä vielä joskus. Luulen nimittäin että karkuun juoksevalle asiakkaalle maratonia harrastava kuljettaja on vielä suurempi yllätys. Olisi eilenkin ollut sinänsä ihan hauskaa lähteä jolkottamaan poikien perään, pelkästään siitä uteliaisuudesta että kauanko nassikoilla olisi kuntopohjaa riittänyt. En usko että sitä olisi riittänyt paria kilometria pitempään, itselleni se on vasta alkulämmittelyä, lenkki yleensä alkaa maistua viiden kilometrin jälkeen. Mutta tämän testiin teen joskus kun on hieman hiljaisempaa aikaa ajossa.

Laskutoimitukseni takaa-ajon kannattavuudesta oli enenmmän kuin oikea. Ennen kuin olin ehtinyt kirjoittaa selitystä jullikkalaskuun, autoon käveli sangen tyylikkäästi pukeutunut nuorehko nainen joka halusi Ylästöön. Ja hänellä oli rahaa.

Pieni teko, suuri vaikutus

Tänään työpäiväni alkoi parhaalla mahdollisella tavalla: ensimmäinen asiakkaani, viehättävä n. 40-vuotias nainen katsoi minua silmiin, hymyili ystävällisesti ja sanoi kiitos. Siis katsekontakti, ystävällinen hymy ja kiitos. Ei muuta. Muuta ei tarvita hyvän mielen luomiseen. Asiakkaani oli välittömästi viehättävämpi ja kauniimpi mielestäni. Katsekontakti ja kaunis, ystävällinen hymy. Ei mitään amerikkalaista tekopirteää jakoavainhymyä, vaan sellainen luonnollinen ja ystävällinen hymy. Jos joku haluaisi hurmata minut, kannattaisi se aloittaa katsekontaktilla ja ystävällisellä hymyllä, se on tepsinyt ennenkin. Olen aina ollut heikkona kauniisiin, ystävällisiin hymyihin.

Tämän ensimmäisen asiakkaan vuoksi keskityin oikein seuraamaan asiakkaitani, heidän hymyjään, katsekontakteja ja sitä että sanoivatko he jossain vaiheessa "kiitos". Minulla oli tänään 15 asiakasta, kymmenen naista ja viisi miestä. Kaksi asiakkaistani oli ulkomaalaisia. Kaikki 15 kiittivät maksaessaan tai poistuessaan. Katsekontaktin otti vain puolet (7) asiakkastani joista oli naisia neljä ja miehiä kolme. Kaikki olivat suomalaisia. Heistä vielä kolme hymyili, kaksi naista ja yksi mies.

Siis keskimäärin puolet ihmisistä ei ota katsekontaktia ja 80% ei hymyile. Vaikka se olisi niin helppoa. Kokeilkaa itse, ottakaa kaupan kassalla, lippuluukulla, bussissa, taksissa, ihan missä tahansa tilanteessa katsekontakti ja hymyilkää. Seuratkaa hymyn vaikutusta ihmisissä, miettikää itse kuinka suhtaudutte. Katsekontakti, hymy ja ystävällinen sana, kuten "kiitos". Siitä tulee hyvä mieli.

Ei juurikaan hymyilytä

Jokin aika sitten oli joku kansanedustajan planttu käynyt Tallinnassa ja tullessaan takaisin hän oli joutunut odottamaan vuoroaan taksijonossa perästi puolituntia. Tämä oli tapahtunut Länsisatamassa, jonne liikennöi Eckeröline, Tallink ja jokunen pika-alus.

Länsisatama on melkolailla paskapaikka hakea asiakkaita juuri silloin kun on pahin ryysis päällä. Siellä on neljännesmiljoona tilausbussia ja puolimiljoonaa kaveria/sukulaista hakemassa matkailijaa ja etenkin matkailijan mukanaan raahaamaa kaljalastia. Seurauksena on poikkeuksetta sellainen sumppu että Länsisataman tolpalle pääsy usein vie enemmän aikaa kuin esim. tavanomainen sieltä saatu kyyti vie normaalioloissa. Kaikki yrittävät tunkea oman autonsa mahdollisimman lähelle satamarakennuksen ovea ja ei tarvita kuin pari sellaista jotka näkevät vain oman nenänpäänsä niin koko bordelli on levällään.

Kyseinen kansanedustajan planttu oli suivaantunut kansan keskuudessa viettämästään ajasta niin paljon että hän oli ottanut yhteyttä johonkin Helsingin taksijärjestelmästä vastaavaan henkilöön ja vaatinut että takseja on oltava paremmin saatavilla. Tästä seurauksena on marraskuun ajovuorolista sellainen että autoja on päivisin ulkona riittävästi vaikka hoitamaan Helsingin lisäksi myös parin muun kaupungin liikennettä. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä että asiakkaita ei ole riittävästi tällaiselle automäärälle. Tänäänkin mittari oli päällä vain n. kolmen tunnin ajan, loput ajasta oli ajotarjouksen ja asiakkaan odottamista.

Useimmat eivät varmaan tiedä sitä että taksinkuljettajilla ei ole mitään perus- tai takuupalkkaa. Palkka muodostuu yksinomaan maksetuista kyydeistä saatavasta provisiosta. Kun verot ja muut veroluonteiset maksut lasketaan pois, jää kuljettajalle käteen n. 25% päivän kassasta. Kun autoja on ulkona yli todellisen tarpeen, päiväkassat hipovat tuollaista 200 euroa. Kuljettaja saa siis noin 50 € noin 12 tunnin työpäivästä. Aamu kuudesta ilta kuuteen ja siihen vielä auton puhdistus sekä työmatkat. Yhtäkkiä tuon 50 € hankkimiseen onkin mennyt 13 - 14 tuntia.

Sitten joku Jurpo valittaa Hesarin yleisönosastolla että pitäisi saada vapaata hintakilpailua koska taksit ovat niin kalliita. Olen valmis aloittamaan vapaan hintakilpailun joka viikonloppuyönä. Ajaisin tolpalle ja huutaisin kovaan ääneen "Kuka tarjoaa eniten?!" ja ryhtyisin ottamaan tarjouksia vastaan. Alkavana pikkujouluaikana kunnon räntäsateessa voisi kerrankin tehdä hyvän tilin.

Jos taksien hintoja katsellaan ihan tosissaan, ei takseilla tässä maassa kukaan pääse kunnolla rikastumaan, paitsi joku Kovanen joka ajattaa autojaan siitä huolimatta että onko niillä vuorolistan mukaan ajoa tahi ei. On muka niin kamalasti niitä "oman tilauskeskuksen ajoja". Ei tavallinen renki tai yhden auton isäntä millään tavoin pääse rahassa kylpemään, siitä pitää polttoaineiden hinta ja verotus huolen. On arvonlisäveroa, polttoaineveroa, autoveroa, vakuutusveroa, tuloveroa ja muita veroluonteisia maksuja. Ainoa taho joka jokaisesta kyydistä ihan oikeasti saa rahaa on verottaja. Isäntä sekä renki saavat käteen melkolailla saman ja loput menevät veroihin ja kuluihin.

Ei niitä "hienoja autoja" kannata tiirailla ja miettiä että sinne ne kyytirahat hupenevat, autot ovat työkaluja joilla ajetaan 300 - 400 000 kilometriä ja vaihdetaan sitten uuteen. Auton on kestettävä se kolme vuotta mitä sitä käytetään, ei siinä millään ritsalla kannata ajaa, auton on oltava liikenteessä eikä korjaamolla. Ja kuljettajalle sen on oltava sellainen että ratissa jaksaa olla sen 12 tuntia ilman selkävaivoja tai vastaavia.

Sainkohan nyt päästettyä riitävästi höyryjä? Toivottavasti, sillä täytyy vielä laittaa tänään käytetyt vaatteet pesuun ja silitettävä paita huomiseksi. On syötävä jotain ja oltava lapsille läsnä. Huomenna taas aamulla kuudeksi rattiin iltakuuteen saakka. Jos vaikka saisi edes sen 200 € kassaa kasaan. Tai jos saisi vaikka 240 € kassaa, silloin käteen tuleva tuntipalkka olisi peräti 5 €. Vai rupeisiko sitä vaan keräämään pulloja, siitä voisi ansaita paremmin.

Ammattiveljeyttä

"Tervetuloa joukkoon, tämä on aivan oma maailma", sanoi isäni näkiessään minut ensimmäisen kerran tolpalla. Itsekin taksia ajaneena hän ei välttämättä olisi halunnut että myös poika löytyy ratin takaa, tunsihan hän hyvin ammatin raskauden ja epävarmuuden.

Maailma on todella toisenlainen ratin takaa katsottuna. Se jaksaa yllättää aina uudestaan vaikka välillä kuvittelee nähneensä lähes kaiken. Taksikuskeja yhdistää ammattiveljeys jota en usko esiintyvän taksikuskien lisäksi kuin poliiseilla. Kun taksikuski tulee asiakkaaksi, sen tietää monasti jo ennen kuin toinen sanoo ajavansa myös itse. Joskus se on pieni heitto ammattislangia tai muu pieni vihje, usein se on vain aistittavissa asenteesta kuljettajaa kohtaan. Päivät ratin takana viettävä osoittaa hiljaista arvostusta ammattiveljeään kohtaan.

Tottakai myös taksikuskeissa on olemassa omat öykkärinsä jotka eivät noudata tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, niitä jotka veivaavat toisilta asiakkaita tai eivät noudata tapoja joiden mukaan on toimittu vuosikausia. Mutta useimmiten asiakkaat ohjataan jonon ensimmäiseen autoon jos he eivät itse huomaa mennä siihen, satamissa ja suuremmilla tolpilla noudatetaan sovittua tapaa käydä jonoon ja viikonloppuöinä tullaan takaisin ytimeen siistissä jonossa. Jos ette ole tätä huomanneet, niin vapaa taksi harvoin ohittaa toista samaan suuntaan menevää vapaata taksia.

Perjantai-iltapäivällä sain kokea mitä ammattiveljeys on parhaimmillaan. Tapiola Gardenin tolppa oli tyhjänä ja tulin siihen ykköseksi. Yritin saada puhelimella yhteyttä ympäristön keskukseen tuloksetta. Tolpalle ajoi viereen espoolainen taksi ja kuljettaja avasi pelkääjänpuoleisen ikkunan. Kun sain omani auki, hän kysyi että haluanko keikan. Tokihan minulle keikka kelpaa ja tämä kuljettaja kuittasi omalta dataltaan minulle ajotarjouksen, tulosti sen ja antoi sen minulle. Hän olisi voinut ottaa sen itse tai jättää sen pyörimään datalle jotain toista espoolaiskuskia varten. Mutta hän halusi antaa minulle asiakkaan ja auttoi minua ansaitsemaan hieman enemmän. Olisiko putkimies, hammaslääkäri, autokauppias tai joku muu antanut asiakkaansa toiselle? En usko.

Vastaavan tempun on aiemmin minulle tehnyt pari vantaalaiskuljettajaa. Kuten kerran lentokentällä, kun olin juuri jättänyt asiakkaan, ajoi vantaalaisauto viereeni ja kuski huikkasi että ulkomaanpuolella on asiakkaita. Oma, Helsingin taksikeskuksen data ei asiaa kertonut. Vaikka eri kaupunkien kuljettajien välillä esiintyy toisinaan pientä kissanhännän vetoa, tämä on sellaista ammattiveljeyttä jota en usko muualla olevan.

Haluan kiittää sitä espoolaista kuljettajaa ja niitä vantaalaisia jotka ovat osoittaneet tuollaista ystävällisyyttä minua kohtaan ja yritän omasta puolestani toimia vastaavalla tavalla toisia kuljettajia kohtaan. Valitettavasti kaikki eivät toimi samoin. Jos toimisivat, uskon että siinä voittaisivat niin asiakkaat kuin kuljettajatkin. Ja maailma voisi olla taas hieman parempi paikka.

Inhottavaa

Onneksi kukaan ei ole vielä oksentanut autooni. Olen välttynyt tältä luullakseni sen vuoksi että olen toisinaan melko valikoiva asiakkaiden suhteen ja jos sattumalta olen ottanut kyytiini asiakkaan jolla on "paha olo", olen pysäyttänyt auton erittäin herkästi ja antanut asiakkaan voida pahoin auton ulko puolella. Matkalla keskustasta Paloheinään on joskus pysähdytty jopa viisi kertaa, mutta auto on selvinnyt tahroitta.

On vain koputettava puuta että tältä välttyy vielä pitkään, sillä kohta alkava pikkujouluaika tuo asiakkaiksi melkoisen joukon riskiryhmään kuuluvia. Riskiryhmään kuuluvat kaikki harvoin baarissa käyvät joiden lempijuoma on ilmainen viina. Muutenkin pikkujoulujen aikaan huomaa että suuri osa kansasta käy oikeastaan baarissa melko vähän ja taksinkäyttö on vieläkin vähäisempää. On kuin jotkut eivät osaisi olla luontevasti taksin kyydissä, vaan siitä muodostuu pieni ohjelmanumero. Tämä pikkujoulujuttu oli vain pieni sivujuonne varsinaiseen aiheeseeni.

Oksentajat pystyy jotenkin havaitsemaan ja siten pitämään auton siistinä. Mutta se mikä pääsee yllättämään todella salakavalasti, on housuun paskojat. En tiedä että onko kyseessä lusikallinen joka pääsee livahtamaan, pettävä ryppynauha ripulin aikaan, märkä tai kokkareinen pieru, mutta sitä ei voi koskaan aavistaa ja sen havaitsee aina liian myöhään. Yleensä pari minuuttia sen jälkeen kun asiakas on poistunut.

Jotenkin paskanhaju ei pääse leviämään niin kauan kun asiakas on paikallaan takapenkillä. Sitten kun asakas on poistunut ja olet ehtinyt jo jonkin matkan päähän, nenään alkaa leijua ilmiselvä ihmisenpaskan haju. Jälkeä tai tahraa ei välttämättä ole missään, mutta hajuhaitta on erittäin selkeä. Onneksi autoissa, joita nykyisin ajan, on nahkapenkit. Hajut eivät imeydy samalla tavoin kuin kangaspenkkeihin. Takaboksista löytyy myös hajuja syövää puhdistus-sprayta. Siinä menee aina pari minuuttia tuulettaessa sekä pyyhkiessä paikkaa jossa asiakas on istunut ja homma on sillä ohi. Nolompaa se on silloin kun ehtii nappaamaan uuden asiakkaan ennenkuin on ehtinyt havaita hajuhaitat.

Tämä tuli mieleen kun eilen taas osui kyytiin yksi "paskahousu". Ehdin tulla Toiselta linjalta Hakaniemeen saakka ennen hajujen leijumista ja asiakashan oli jo ehtinyt siinä ajassa kadota. Ei auttanut muu kuin pysähtyä Kaisaniemeen hetkeksi pyyhkimään paikkoja ja tuulettamaan. Inhottavaa se kuitenki joka kerta on.

Välähdyksiä

Osa 1: Aamulla hieman ennen kuutta on vielä melko hämärää. Takapenkin miehellä on kiire lentokentälle, kone lähtee puolentunnin kuluttua. Nousen Hämeenlinnanväylältä Kehä I:lle ja siinä Maunulan urheilupuiston kiittymän kohdalla havaitsen tiellä jonkin esineen. Hämärän vuoksi en ihan näe että mikä on kyseessä, mutta muodoista päätellen se voisi olla joku pahvilaatikko jonka yli joku on ajanut. Korjaan hieman ajolinjaa jotten itse ajaisi siihen. Kun esine osuu valokeilaani, on jo liian myöhäistä tehdä korjausliikettä toiseen suuntaan, sillä oikeasti haluaisinkin ajaa sen yli.

Karvoituksen väristä päätellen se voisi olla joku pitkäkorva, jänis/rusakko tai vastaava, mutta kooltaan se oli suurempi. En kuitenkaan pysty päättelemään mikä olento on kyseessä. Mikä lieneekään, mutta se on leikkautunut auki ja lihaan/sisälmysten väri oli yhtä kaunis kuin alkusyksystä näkemälläni siilillä, mutta se ei sopinut väritykseen samalla tyylillä kuin siiliin.

Osa 2: Mies hyppää takaistuimelle ja jään epäuskoisena miettimään että oliko näkemäni totta. Yritän matkalla Kalliosta keksiä konsteja millä voisin tarkistaa asian huomaamattomasti, mutta peilin räplääminen kesken matkan herättäisi välittömästi epäilykset. Ja äiti on opettanut että tuijottaminen on rumaa, joten jään odottamaan hetkeä jolloin asiakas maksaa.

Perillä annan laskun allekirjoitettavaksi ja pääsen kurkkaamaan vapaammin. Ja totta se oli: harmaan puvun alla miehellä oli kirkkaan sininen paita ja solmio jossa on kirkkaan keltaisia ja punaisia kuvioita. Hitto, mieshän näyttää aivan Teräsmieheltä.

Ei, Suomessa ei ole bordelleja

Melko hyvin englantia puhuva mies ei halunnut millään uskoa että Suomessa ei ole bordelleja, ainakaan samalla tavalla kuten esim. Amsterdamissa. Eikä meillä ole punaisten lyhtyjen aluetta jossa naiset ovat näytillä näyteikkunoissa. Meillä on vain muutamia strippibaareja ja Mikado, joka periaatteessa väittää olevan ihan kunniallinen ravintola, mutta kaikkihan sen tietää että jos maksullisen naisen haluaa itselleen hetkeksi, niin Mikadoon kannattaa suunnata. Mikadoon tämänkin asiakkaan lopulta vein. En tiedä että kuinka hyvä tarjonta paikassa on maanantai-iltaisin, mutta hiljaiselta tuo ulospäin näytti.

En ole vähään aikaan vienyt ketään Mikadoon töihin. Eivät he edes halua että heitä viedään suoraan ovelle, he haluavat jäädä Marskin eteen ja kävelevät sitten siitä Mikadoon. Ketä kuvittelevat hämäävänsä, ainakin Marskin tolpalta näkee kuinka juuri autosta noussut asiakas kävelee suoraan Mikadon ovelle.

Viimeksi kun vein naisen töihin, kyyti pisti miettimään tämän työn raadollisuutta. Vallilasta, ihan kivasta osoitteesta kävin hakemassa naisen. Hän puhui venäläisittäin murtaen ja halusi päästä juuri Marskiin. Sen vuoksi on mentävä Hesaria pitkin ja kiertää Töölönlahti pohjoisen kautta, muuten joutuu koukkimaan päästäkseen Marskiin ja tämä reitti on hieman kalliimpi kuin etelän kautta suoraan Mikadon ovelle.

Hän oli erittäin kaunis nainen, hieman liian meikattu minun makuuni. Vaatetus oli selkeän provosoivaa, piukat housut eivät jättäneet pienintäkään arvailun varaa pakaroiden kiinteydestä ja oli vaikeata uskoa että sinne edes stringejä mahtui väliin. Vaatetukseen, koruihin ja kampaamoon oli selvästi kulutettu rahaa. Rintojen liikehdintä sai ohuen paidan elämään tavalla joka kertoi ettei rintaliivejä tarvinnut käyttää. En lainkaan ihmettele jos asiakkaat pyrkisivät ensin hänen puheilleen ja vasta sitten huomaisivat muut. Hän määräisi hinnan ja vain valitsisi mieluisimman (maksukykyisimmän?) asiakkaan.

Mutta hymyä ei naisen kasvoilla näkynyt. Ilme pikemminkin kertoi kyllästymisestä ja epätoivosta aloittaa taas uusi "työvuoro". Mikään ei puhunut sen puolesta että hän halusi mennä "töihin", ajatukset tuntuivat pikemminkin kulkevan jonnekin aivan muualle. Mutta Marskin edestä askeleet kävivät suoraan Mikadon ovelle.

Aamulla viiden - kuuden aikaan näitä kauniita nuoria naisia sitten haetaan korkealaatuisista hotelleista ja viedään kotiin, yleensä ns. hyvään, arvostettuun osoitteeseen. Vaikka hotellihuoneessa on pieni kaunistautuminen suoritettu, kaikesta näkee että yöllä oli pitänyt antaa palvelua koko rahan edestä ja edessä on lepohetki ja latautuminen uutta yötä varten.

Ja taaskaan ei ajeta suoraan Mikadon ovelle vaikka hekin tietävät että me kuljettajat tiedämme että mihin he ovat menossa ja minkä vuoksi. Me molemmat hoidamme vain työmme.

Uutta elämää

Datalaite vingahtaa sisääntulevan puhelun merkiksi. Sinänsä ärsyttävä tämä uusi systeemi jolla puhelut tulevat suoraan autoon, eivätkä tolpan puhelimeen tai keskukseen. Yleensä käy vielä siten että yhtäaikaa puhelun kanssa tulee ajotarjous ja on sittem ihan arpapeliä että kumman niistä poimin. Näin käy tälläkin kerralla ja koska luuri on jo kädessäni, päätän ottaa puhelun.

Nuorehko mieshenkilö puhelimessa on selkeästi hieman hermostunut ja antaa täydellisen postiosoitteensa. Heitän vastaukseksi vanhan vitsini siitä että jään ulko-ovelle enkä aja ylös saakka, mutta mies ei näytä ymmärtävän vitsiä ja pyytää ajamaan ovelle saakka. Kerron auton numeron ja että tulen ovelle saakka. Matkalla mietin että onko siinä kohdin Pitäjänmäentietä pientaloja, mielestäni ei ole, vaan pari pienkerrostaloa.

Talo on juuri sellainen uudehko pienekerrostalo josta on erittäin vaikea etsiä porraskäytävää ja lisäksi porrasmerkintä on juuri niin huono kuin se vain voi olla. Lisäksi sade ja pimeys tekevät hakemisesta vielä hieman hankalampaa. Seikkailen sisäpihalla josta olen löytänyt jo C-rapun. B-rappu tulisi löytää. Ajoväylät ovat kapeat ja ne on vielä reunustettu arkkitehtonisesti sopivilla kivillä. Tulisipa tällainen ympäristöarkkitehti joskus kääntelemään autoa tällaiselle pihalle, ehkä oppisivat ajattelemaan asioita uudelta kantilta.

Takaapäin juoksee nuori mies joka viittoo toiseen suuntaan, B-rappu on siis siellä. Kivaa, peruuttelu pimeässä ja sateisessa illassa kapealla ajoradalla jossa on kiviä molemmin puolin, toivottavasti selviän naarmuitta. Peruuttaminen ja kääntyminen onnistuu, pääsen asiakkaiden luo ja samassa ymmärrän miehen hermostuneisuuden. Asia varmistuu heidän noustuaan autoon, matka on Naistenklinikalle.

Varmistan ettei meillä vain ole kiire ja miehen seurassa ollut nuori nainen sanoo että supistukset eivät ole vielä alkaneet, mutta lapsivedet olivat tulleet. Myös nainen on hieman hermostunut, muttei läheskään niin hermostunut kuin mies. Alkajaisiksi sanoin ettei tässä sitten mikään kiire ole, lapsi saattaa hyvinkin vielä vitkutella pari vuorokautta.

Rauhallisesti ajelimme kohti Naistenklinikkaa, juttelimme kaikkea asiaan liittyvää ja annoin omiin kokemuksiin peustuvia ohjeita nuorelle tulevalle isälle edessä olevaan synnytykseen. Kehoitin häntä keskittymään synnytystä suorittavaan äitiin ja unohtamaan ne koneet, vaikka ne olisivat kuinka mielenkiintoisia. Tämä tuntui olevan kovasti tulevan äidin mieleen.

Perillä mies sähläili hermostuksissaan Naistenklinikan ovien kanssa, naisesta taas huokui rauhallinen onnellisuus. Eiköhän lapsen tulo maalmaan suju ihan hyvin, kunhan tuo tuleva isä saadaan rauhoittumaan.

Naistenklinikalta suunnistin Tullinpuomin Shellille tankkaamaan ja kahville. Kahvia juodessani käyn juttusille noin kolmekymppisen englantia puhuvan miehen kanssa. Mies on selvästi käynyt juhlimassa ja on oikein hyvällä tulella. Pian käykin ilmi että hän viettää lapsensa varpajaisia ja on matkalla kotiin. Mies on kotoisin Kanadasta ja asuu nyt Suomessa suomalaisen vaimonsa kanssa.

Kerron äskeisestä kyydistä ja toteamme syntyvyyden Suomessa olevan sentään jollain tasolla. Keskustelun aikana mies kaivaa repustaan esille sikarilaatikon ja ojentaa minulle tuoreen kuubalaisen sikarin. "lapsen kunniaksi", mies sanoo. Sikari on todella tuore, sen tuntee sormissa, ja sen tuoksu on upea. Kiitän sikarista ja laitan sen rintataskuuni odottamaan sopivaa hetkeä sen nauttimiselle. Mies kehoitaa varaamaan ainakin kolmevarttia aikaa ja hyvää rommia tqai konjakkia viereen. Tuskin maltan odottaa.

Olemme molemmat poistumassa Shelliltä ja kysyn että missä mies asuu. Kertoo asuvansa Ruskeasuolla, aivan vieressä, noin puolentoista kilometrin päässä. Avaan autoni takaoven ja pyydän nousemaan kyytiin. Ei varpajaisista tulla kävellen kotiin, tarjoan kyydin.

Pelko asuu pimeillä kaduilla

Ilta- ja yövuoroissa olen pistänyt merkille sen että naisasiakkaista usein hehkuu pelko. Tapa jolla he odottavat autoa rappukäytävissä ja suorittavat nopean siirtymisen sisältä autoon, vilkuillen ympärilleen ja pitäen päällystakkiaan lujasti kiinni. Samoin avaimet kaivetaan valmiiksi esille autossa, siirrytään nopeasti autosta ovelle ja äkkiä sisälle. Usein myös pyydetään että jäädään osottamaan paikalle kunnes he ovat päässeet sisälle. En ole koskaan ottanut asiaa puheeksi heidän kanssaan, mutta muuta tulkintaa en ilmiölle keksi kuin pelon.

Pelko on aina todellista sille joka pelkää, vaikka syyt siihen saattavat olla mielikuvituksellisia. En lainkaan ihmettele jos monet naisasiakkaat ottavat taksin iltaisin vain siksi että heillä on turvallisempi olo taksin kyydissä. Mutta mikä naisia sitten pelottaa öisillä kaduilla? Kadut ovat lähinnä autioita, ihmisiä liikkuu harvakseen, takseja ja muita autoja suhahtelee välilä ohi, lähimmät ihmiset on havaittavissa kymmenien metrien päästä.

Mitä me voimme tehdä jotta naiset eivät joudu kokemaan pelkoa ja turvattomuutta kulkiessaan illalla kaduilla? Minulle toki kyyti kelpaa ja on mukavaa olla Ritari Rohkea joka saatta neidon turvallisesti kotiin, mutta siitä huolimatta minusta on väärin että kenekään tarvitsee pelätä öisiä katuja.