V-I-T-U-T-T-A-A

Yöllä oli sitten juhlat kiekkoleijonille. Uteliaana lähdin töihin klo 03 alkaneeseen vuoroon. Piti odotella hetki iltakuskin tuloa tallille ja pääsin vasta 3.30 radalle. Juhlat olivat loppuneet ja Senaatintorin tolpalla oli ihmisiä jonossa odottamassa autoja. Kyllä niitä huiteli siinä aiemminkin, mutta tapojeni mukaisesti menin poimimaan tolpalta asiakkaita kyytiin. Viiteen saakka sai ajaa jatkuvasti asiakkaita keskustasta kotiin.

Hieman viiden jälkeen datalle tuli ilmoitus että Teatterin tolpalla oli asiakkaita. Olisibn toki voinut oikaista Königin kohdalta tai Kluuvikadulta Aleksilta Espalle, mutta kiersin vielä Senaatintorin kautta, jos siellä vaikka olisi ollut joku odottamassa autoa. Ei ollut, joten annoin lipua rauhassa pitkin Espaa kohti Teatteria. Ja siellä olikin muutama asiakas huitomassa minua pysähtymään.

Kolme miestä ja yksi nainen, miehillä sellaiset urheilulliset vaatteet päällä, ikäänkuin jotain edustusurheilijoita. Kysyin että "oletteko te niitä kiekkoilijoita", johon yksi miehistä vastasi "huoltojoukkoja vaan". Mutta kovasti muistuttivat Aki-Petteri Bergiä, Kimmo Timosta ja Sami Saloa. Perillä kohteessa sitten sellainen enemmän huoltajan näköinen mies nappasi Bergin näköisen miehen syliin ja huudahti "Aki perhana!".

Hetkeä myöhemmin sain ajotarjouksen siitä hotellista johon olin äskeisen porukan vienyt ja kyytiin tuli mies ja nainen. Miehellä oli kaksi hemmetin suurta laukkua jotka täyttivät farmarin tavaratilan täysin. Ehkä tämäkin oli joku huoltaja, mutta kovasti oli Niittymäen näköinen. Perillä nostin tavarat ulos ja kysyin mieheltä "miltä nyt tuntuu?" Hetken aikaa kaveri oli hämmentynyt ja sopersi jotain että "hyvin kaverit pelasivat".

Kieltämättä vaatimattoman oloista väkeä olivat. Ei mitään pullistelua tai uhoa tyyliin "etkö sä tiedä kuka mä olen". Ei sinne päinkään. Ja nopeasti olivat kaikki kyydissä olleet nollannut finaalitappion. Se mitä sain heidän keskusteluista selvää, kaikki keskittyivät jo palaamaan seuroihinsa ja seuraavaan peliin. Katse kohti tulevaa. Menneeseen ei voi enää vaikuttaa. Näiden kaverien asenteesta voisi itsekukin ottaa mallia.

Kuuden pintaan alkoi sitten ennakoita putoilemaan. Itse ehdin käydä vain kerran kentällä ja loput aamusta oli sellaista pikku siirtelyä. Puolen päivän jälkeen olin lähellä kotia, joten päätin käydä kotona haukkaamassa hieman heräämiseen nähden myöhäistä lounasta. Lounaan jälkeen takaisn radalle, nyt läheiselle tolpalle odottelemaan ajotarjousta ja lukemaan päivän lehteä, jonka olin napannut mukaan.

Ajoaikaa oli n. puolitoista tuntia jäljellä kun sain seuraavan ajotarjouksen. Kohteesta tuli kyytiin vanhempi rouva ja kodinhoitaja. Heillä oli rouvan pyykkipussi mukana ja kysyivät että oliko lähellä pesulaa. Ei ollut, ainakaan minun muistin mukaan ja he päättivät sitten että pyykit viedään keskustaan pestäväksi.

Pesuloista ja muista palveluista meille sitten kehkeytyikin keskustelua ja tulimme kohti keskustaa rauhallisesti muun liikenteen mukana. Edessä ollut Koffin jakeluauto hieman harmitti, sen läpi ei nähnyt edellä kulkevaa jonoa ja sen liikkeitä. Continentalin kohdalla jono sitten pysähtyi täysin, me sen mukana. Jakeluauto lähti liikkeelle ja samoin tein minä. Vilkaisin sivulle ja tällävälin jakeluauto taas pysähtyi ja niin tein minäkin - ainoastaan puolitoista metriä liian myöhään.

Viisi kuukautta vanhan B-sarjan Mersun keulan kaikki muoviosat menivät säpäleiksi, konepelti rusentui ja valot menivät säpäleiksi. Vain materiaalivahinkoja, kukaan ei vahingoittunut. Vauhtia oli niin vähän että turvatyyny ei jysäyttänyt minua naamaan (onneksi!). Auton lisäksi kolhuja sai vain minun itsetuntoni. Että osaakin ottaa päähän, noin alkeellinen moka. Jonossa katsotaan suoraan eteen, vaikka vauhti olisi vaikka kuinka hiljainen.

Työpäivä venyi pari tuntia alkuperäistä pitemmäksi kun piti hakea vara-auto ja hoitaa mittarit yms. kuntoon. Ja piti ilmoittaa isännälle että hetken herpaantuminen tuli maksamaan hänelle n. 4000 € kulut - omavastuut, vara-auton vuokraus ja korottuneet vakuutusmaksut. Arvaatte varmaan että nyt v-i-t-u-t-t-a-a.

Ansaitsemisen logiikkaa

Edelliseen postaukseen katriina oli kommentoinut "Toivo että tulee paljon maaseutukeikkaa :)". Miksi toivoisin? Nuo pitkät keikat ja niiden tuomat suuret tienistit ovat kyllä melkoinen urbaanilegenda. Tietysti pitkä keikka on joskus hyvä keikka. Esimerkiksi sellainen kun heti vuoron alkuun tarjoutuu mahdollisuus lähteä Joensuuhun. Matkaa Helsingistä Joensuuhun on n. 450 km ja se tarkoittaa n. 500€ kassaa. OK, edestakaisen matkaan kuluu toki aikaa 10-11 tuntia, mutta tuntiansio on erittäin hyvä, 45-50€/tunti.

Mutta matka esim. Pukkilaan (Mäntsälästä hieman itään) tai Uittiin (Riihimäen ja Lahden välissä) ei välttämättä ole mikään taivaanlahja. Puhumattakaan jostain Martinlaakson tai Tikkurilan reissusta. Eivät nuo ole mitään vastauksia rukouksiin, kuten monet asiakkaat ovat kuvitelleet. "Kolmekymmentä euroa, tää oli sulle tosi hyvä keikka." Noita heittoja on saanut kuunnella monta kertaa viikonlopun öinä kun sutina kaupungissa on kuumimmillaan.

Ihan suoraan sanottuna, yön kiireimpinä hetkinä joku esikaupunkialueille osuva kyyti on se mitä kaikkein vähiten toivon. Mieluisin on sellainen lyhyt veto, esimerkiksi Annankadulta Kallioon tai Etu-Töölöön, hinnaltaan ehkä juuri ja juuri kympin. Tuollaisen otan erittäin paljon mielummin kuin 20-25 € keikan Martinlaaksoon.

Logiikka tässä on seuraava: kun ajan sen lyhyen vedon sinne Kallioon, siihen menee aikaa ehkä se 5 - 8 minuuttia. Pyyhkäisen takaisin samassa ajassa, ehkä vieläkin nopeammin. Tunnissa teen näitä reissuja 5-6 kappaletta. Se tietää tuollaista 45-60€ tuntiansiota. Kun vetäisen sinne Martinlaaksoon, siihen menee aikaa 20-25 minuuttia ja pyyhkäisen sieltä takaisin, jolloin koko reissuun on palanut aikaa 45-50 minuuttia ja kassaan on kertynyt vasta se 25€. Get the point? Monta lyhyttä tuottaa enemmän rahaa samassa ajassa.

Jonnekin Pukkilaan tai Uittiin meno saattaa tuntua ihan hyvältä keikalta, mutta eivät ne sitä ole silloin kun keikkaa riittäisi muutenkin. Hiljaisena aikana tilanne on toki toinen. Silloin olen valmis ajamaan asiakaan vaikka minne. Ilolla.

Kauhistuttaa jo valmiiksi

Kiekkomaajoukkueelle on järjestetty vastaanotto Kauppatorille ensiyöksi. Jos olympiafinaalissa tulee voitto, koko kaupunki menee sekaisin. Minä aloitan varhaisen aamuvuoron ensiyönä klo 03.00. Mitäköhän tuosta mahtaa tulla?

3 typerää

On sen verran rauhallista että ehtii tolpalla miettimään kaikenlaista. Harvoin listaan mitään asioita, mutta nyt tein senkin ja listasin kolme maailman typerintä tekoa joihin itsekin voisin sortua, ainakin teoriassa. Ja ne ovat:

1. Tupakointi
Olen polttanut joskus ja en ole koskaan pystynyt selvittämään itselleni että miksi. Se maistuu ja haisee pahalle, se saa vaatteet haisemaan pahalle, siihen menee paljon rahaa eikä siitä saa edes mitään irti. Pilvenpolttelijoita ymmärrän paremmin, kannabiksella saa ainakin nuppinsa sekaiseksi, mutta röökillä ei edes sitä.

2. Yksityisautoilu
Oman auton omistaminen ja sillä pörrääminen ilman erityistä tarvetta on mielestäni harvinaisen pöljää toimintaa. Siihen uhratulla rahalla voisi tehdä paljon mukavia asioita, autoilu on nimittäin melkoisen kallista puuhaa. Ihan tuollaisen autoksi melko edullisen (10.000 - 15.000) kärryn omistaminen ja käyttäminen maksaa kuukausitasolla n. 400 egeä, kun ottaa huomioon arvon vähenemisen, vakuutukset yms. kulut. 400 € kuukaudessa voi ajaa melko paljon esim. taksilla ja muilla julkisilla. Asia on toki toinen jos asuu jossain Jumalan selän takana ja perheessä on pieniä lapsia, mutta asuinpaikka on oma valinta. Omistan toki itsekin auton, mutta 2CV Sitikkaa ei ihan autoksi voi kutsua - se on elämäntapa.

3. Seksin ostaminen
En muista että kuka sanoi seksistä että sen kesto on lyhyt, asento omituinen ja hinta järjetön. En todellakaan voi ymmärtää miksi panosta tulisi maksaa 300 - 1000 € / laaki. Ei, en vain ymmärrä. Vapaana miehenä saatan toki itsekin ajautua toisinaan tilanteeseen jossa harjoitan villiä ja vapaata seksiä jonkun vähemmän tutun henkilön kanssa. Mutta tähän liittyy poikkeuksetta perinteisiä soidinmenoja joilla pyrin herättämään daamin mielenkiinnon. Haastetta on oltava, se tekee hommasta jännittävää ja mielenkiintoista. Ostaminen on liian helppoa ja vie koko puuhasta terän. Poiketen kahdesta edellesisestä kohdasta, tätä en ole koskaan kokeillut, enkä usko koskaan kokeilevani.

En tiedä että onko tästä meemiksi, mutta jos joku haluaa listata omasta mielestään kolme maailman typerintä tekoa joihin voi itsekin sortua, siitä vaan.

Uskomattomia tyyppejä

Eilen alkuillasta tullessani kentältä kaupunkiin, oli Mäkelänkadun ja Koskelantien kulmassa, bussipysäkin kohdalla, ihan siististi pukeutunut mies kusella. Kirjaimellisesti keskellä jalkakäytävää. Ei ollut vaivautunut menemään edes sen bussikatoksen taakse tai muuten pusikkoon. Lorotteli siinä ihan tyytyväisenä katsellen ympärilleen. En meinannut uskoa silmiäni.

Pimeä tie - mukavaa matkaa

Kun silmäkulmissa alkaa vilahtelemaan ihmisiä joita ei ajoradan vieressä äsken ollut, tiedän mistä on kyse. Ensimmäisillä kerroilla kuvittelin että tässä alkaa mennä nuppi sekaisin ja pelästyin todella rankasti, mutta nyt tiedän mistä on kyse - alan väsymään.

Väymys iskee varoittamatta. Silmiä ei ala kirvelemään eikä minua ala haukotuttamaan, se vain alkaa. Nopeat ohimenevät hallusinaatiot ovat minulla olennainen osa ratissa tapahtuvaa väsymistä. Jokaisesta liikennemerkistä ja postilaatikosta muodostuu ihminen joka on juuri kävelemässä autoni eteen. Omakotitalot ovat hetken aikaa silmissäni rekkoja jotka ovat tulossa sivuteiltä eteeni. Voitte arvata että välillä on melko kauhunsekaiset fiilikset.

Mikronukahtaminen (olen itse keksinyt tuon sanan) on sellainen sekunnin sadasosan tai kymmenyksen mittainen nukahtaminen. Ei kuulosta sinänsä pahalta, mutta kun nopeutta on 100 - 120 km/h, saa mikronukahdukset ihan uuden perspektiivin. Herääminen on aina pieni sydäri kun tajuaa että on nukahtanut n. 5 - 10 metrin matkan ajaksi. Pieni äkillinen korjaus ohjauksessa on melko varma merkki siitä että kuljettaja on kokenut mikronukahduksen, ainakin minun kohdallani.

Väsymistä tapahtuu harvoin kaupunkialueella, kaupungissa on aina sen verran tapahtumia ja virikkeitä pitämässä vireystasoa yllä, mutta ei tarvita kuin muutama kilometri maantietä kun saatan havaita selkeitä vireystason alenemisen merkkejä. Omakotialueet, etenkin sellaiset jossa taloja on harvakseen, voivat olla puhdasta painajaista postilaatikkoineen ja liikennemerkkeineen. Asiaa edistää vielä syksyisin mustanpuhuva pimeys jossa on vain harvakseltaan himmeästi loistavia katu- ja pihavaloja.

Eilen vein pariskunnan keskellä yötä Helsingistä Kirkkonummelle. Hieman ennen Kivenlahtea alkoivat väsymisen merkit tulla esiin. Ihan ensimmäinen on usein ns. silmät auki nukkuminen - saatan ajaa jonkun kaarteen läpi ja tajuta vasta kaarteen jälkeen etten muista tapahtumista mitään. Käännyttyämme päätieltä pienemmälle, huomasin n. kilometrin ajon jälkeen että muistin vain kääntymisen ja sitten muutamat käännökset ovat tapahtuneet usvassa. Piti ponnistella oikein tosissaan että sain tietoisuuden pysymään yllä kunnes sain asiakkaat kotipihalle.

Pihalla vaimo meni edeltä avaamaan ovea ja jätti oven auki kun mies kuittasi pankkikorttia. Raikas ulkoilma virkisti sen verran että jaksoin ajaa täysin hereillä ensimmäiselle avoinna olleelle huoltoasemalle, josta ostin pullon energiajuomaa ja pussillisen lakuja. En tiedä mikä taika lakuissa on, mutta jotenkin niden mutustelu pitää minut hereillä. Ja pullollinen energiajuomaa yhdistettynä pieneen jaloitteluun bensa-aseman pihalla varmistavat ettei Nukku-Matti tule muutamaan tuntiin kyytiin.

Minä minä minä

Sujuva liikenne vaatii yhteistyötä - erityisesti kaupungissa. Helsinki on sellainen jatkuva rakennustyömaa jossa on aina joku monttu revitty auki niin että se hankaloittaa liikennettä. Kuitenkin meidän on päästävä liikkumaan eri puolilla, niin yksityisautoilijoiden, taksien kuin bussienkin. Homma sujuisi hieman pienemmällä harmilla jos erilaisten kulkuneuvojen kuljettajat ottaisivat toiset huomioon, eivätkä tuijottaisi vain sitä omaa etuaan.

Puolen vuorokauden mittaisia rupeamia kaupungilla pyöriessä tulee tarkkailtua muita tiellä liikkujia ja siinä ohessa tulee tehdyksi joitakin havaintoja. Asia joka minut on yllättänyt täysin on se että kaikkein tiiviimmin omaa etua tuijottavat ja röyhkeimmät, muusta liikenteestä piittaamattomimmat kuskit ovat - naisia. Erityisesti ns. hyvin toimeentulevat, melko hintavalla autolla liikkuvat "uranaiset" ottavat kaikkein vähiten muita huomioon ja tuntuu kuin liikennesäännöt eivät koskisi heitä lainkaan. Pysäköidään niin että se haittaa liikennettä, tukitaan risteykset, posotellaan kilometritolkulla bussikaistoilla, ei joustoa kaistojen yhdistyessä työmaan takia, kiilaamista jne.

Mikä teihin naisiin on mennyt?

Tarvitaan tonni terästä kuljettamaan 80 kiloa läskiä

Monet myöntävät etteivät ole kovinkaan musikaalisia tai liikunnallisia. Tai etteivät osaa piirtää. Ehkä kielet eivät tartu päähän tai matematiikka tuottaa vaikeuksia. Mutta jokainen autonrattiin päässyt on vakaasti sitä mieltä hän osaa ajaa autoa. Ja kun autoa kerran osataan ajaa, on sitä ajettava myös aina kun on mahdollista.

Eilen taisi olla liikenteessä täsmälleen jokainen joka sai autonsa vain liikkeelle. Aamu- ja iltapäiväruuhka oli vertaansa vailla. Aamulla viedessäni asiakkaita lentokentälle, katselin vastaanmatelevaa ruuhkaa ja totesin itselleni että on aivan turhaa yrittää tunkeutua sen ruuhkan läpi takaisin keskustaan purkamaan taksien tilausruuhkaa. Aamulla olisi varmasti tarvittu keskustan alueellla takseja, mutta siellä ne olivat lentokentällä odottamassa keskustaan haluavia asiakkaita. Totta puhuakseni, me istuimme kahvilla, jauhoimme skeidaa ja odotimme pääsyä tuloaulojen lipan alle hakemaan asiakkaita.

Iltapäivällä olin viemässä asiakasta Merimiehenkadulta lentoasemalle. Katsoin ajoraportista että lähdimme liikkeelle klo. 16.13. Sturenkadulle saakka matka sujui niin kuin se tavallisessa iltapäiväruuhkassa voi vain sujua. Mutta sitten jämähti. Kaikki väylät lentoaseman suuntaan oli enemmän kuin tukossa. Mäkelänkadulle päästyäni sain sentään ajaa bussikaistaa, jolloin ajaminen ei mennyt ihan nököttämiseksi.

Mutta mistä nämä kaikki autot olivat kotoisin? Ne olivat kotoisin Korsosta, Keravalta, Tikkurilasta jne. Nämä olivat juuri niitä autoja joilla jokainen kynnelle kykenevä oli lähtenyt aamulla töihin Helsinkiin. Nämä olivat juuri niitä autoja jotka olivat aamulla tukkineet Tuusulanväylän. Ja nyt ne tukkivat kaikki väylä Helsingistä ulos.

Siinä lipuessani hiljakseen bussikaistalla äiden autojen ohi, minulla oli aikaa katsella niitä autoja tarkemmin. Sturenkadun risteyksestä Tuusulanväylän alkuun ehdin varmasti katsoa noin 200 autoa tarkemmin ja vain kahdessa oli sisällä enenmmän ihmisiä kuin kuljettaja. Tuusulanväylälle päästyäni ohitin myös bussin numero 623, se matkaa Helsingin ja Rekolan väliä. Rekola on hieman Korsosta etelään. Ja tässä pahimpaan ruuhka aikaan ajetussa vuorossa oli kyydissä vain kolme ihmistä.

Kun lopulta pääsin lentokentälle ja asiakas maksoi kyydin, kuittiin tulostui aika 17.08. Olin tullut 55 minuuttia tuota normaalisti n. 25 minuutissa ajettavaa matkaa. Vain siksi että huonon sään vuoksi halutaan päästä kuivin jaloin omalla autolla kotoa töihin ja töistä kotiin. Yksin. Omalla autolla.

Varmaan voitte jo arvata että minä kannatan tietulleja Helsingin sisääntuloväylille.

Päivä takana - yö edessä

Kävin junnaamassa päivävuoron 06.30 - 18.00 ja nyt pitäisi levähtää hieman, sillä edessä on vielä yövuoro 22 - 05. Haluaako joku tulla aamun viimeiseksi asiakkaaksi? Kuka uskaltaa?

Hurmaava Heidi

Hyvä tuurini naisten kanssa sai tänään jatkoa. Olin päättänyt jo vakaasti mennä kotiin, ajettuani puolitoista tuntia annettua jatkoaikaa, kun juuri ennen kääntymistä kotikadulle data päräytti vielä ajotarjouksen. Pääministerin virka-asunto, sieltä pitäisi asiakas hakea. Nopeaa pohdiskelua kolmen seunnin ajan: kuittaan - en kuittaa - kuittaan - en kuittaa - no kuittaanpa kuitenkin. Kohteesta tuli kyytiini Heidi Hautala.

Matkalla Eduskunnan kautta hänen kotiinsa ehdimme jutella aimopätkän uudesta valmisteilla olevasta taksilaista ja taksikuskin asemasta työntekijänä. Hän kuunteli tarkasti, teki hyviä huomioita ja esitti kysymyksiä. Tuli ihan sellainen olo että tässä rivikansalainen sai äänensä päättäjän kuuluville.

Lisäksi hän oli hyvin miellyttävä ja viehättävä asiakas.

Hurmaava Eeva

Vaikka työpäivä alkoikin heikohkosti tänään (kts. edellinen postaus) kääntyi onneni naisasiakkaitten suhteen täydellisesti. Päivän viimeisiä kyytejä oli kerrassaan hurmaava nainen, Eeva, jonka kanssa ajelin rauhallisesti Seutulaan. Pienellä rohkaisulla sain Eevan kertomaan elämästään, etenkin lapsuusvuosistaan Kalliossa ja Kulosaaressa.

Eeva täytti pari viikkoa sitten 96 vuotta, joten voitte arvata että kertomukset olivat mielenkiintoisia. Hän kertoi mm. siitä kuinka hän oli ollut vasta kymmenvuotiaana ensimmäisen kerran taksin ja ylipäätään auton kyydissä. Niin ne ajat muuttuvat.

Voitko enää suoremmin sanoa?

Nainen kaverilleen Rautatietorin tolpalla klo. 04.10: "Hei, otetaan toi taaempi taksi kun siinä on paremman näköinen kuljettaja".

Kylmää

Aamun ruuhkaisimmat ajat ovat takana, nyt pieni hetki kotona kahvikupin kanssa. Aamun aikana olen kuljettanut mm. kolmea "seurustelevaa" paria jotka olivat selvästi viettäneet viikonlopun yhdessä ja nyt maanantaiaamun aikana tuli aika lähteä töihin. Tai ainakin mies lähti töihin, nainen vietiin siinä matkalla kotiin.

Muuta selitystä en ole keksinyt näille kyydeille - mies ja nainen tulevat aikaisin aamulla samasta osoitteesta, nainen viedään osoitteeseen joka on selkeästi asuintalo ja mies viedään osoitteeseen joka on toimistokompleksi tai lentokentälle. Viikonloppu loppuun saakka yhdessä ja sitten arjen pariin. Mikään muu parien käytöksessä ei viitannut siihen että heillä olisi jotain yhteistä. Keskustelu oli sellaista hyvänpäiväntutun kanssa jutustelua, katseessa ei minkäänlaista tunnetta tai flirttiä, ei kosketusta, ei pientä suudelmaa naisen jäädessä matkalla, ei hellää sanaa, ei kerrassaan mitään. Välit olivat yhtä lämpöiset kuin sää ulkona (-20° C) Vain lakoninen lausahdus "soitellaan".

Soitellaan! Voi luoja, mikä tapa tuo on erota yhteisen yön/viikonlopun jälkeen. Missä on tunne, missä roihuva rakkaus, missä on halu tuntea toisen iho vaikka vain sormenpäillä? Onko tunteiden näyttäminen toiselle noin vaikeata? Taksin takapenkki työviikon alussa ei ehkä ole niitä romanttisimpia paikkoja ja ajatukset jo kohdistuneet alkavaan työviikkoon, mutta kuitenkin.

Ehkä ne tunteet sitten näkyvät siinä viikolla lähtettävässä kortissa jossa lukee valmiiksi "Rakastan sinua". Eikä sitäkään korttia varmaan tulisi lähetettyä, ellei siitä olisi tehty markkinamiesten avulla kerran vuodessa suoritettava uustraditio.

Selityksen makua

Olin nuorena miehenä Alkossa myyjänä. Se oli aikaa jolloin asiakkaat tulivat tiskille ja pyysivät mieleistänsä juomaa, jonka myyjä sitten kävi hakemassa hyllystä ja rahasti. Se oli asiakkaille aina vakava paikka, koska jos myyjä oli sitä mieltä ettei asiakkaalle sopinut myydä, silloin hänelle ei myös myyty.

Joskus, tai oikeastaan melko usein, asiakkaina oli vanhempia ns. fiinejä rouvia, jotka tulivat ostamaan sherryä. Heille piti aina pakata pullo erikseen paperipussiin, "jotta se ei menisi rikki kassissa". Jos rouva osti kaksi pulloa, molemmat piti pakata erikseen. Tekopyhää selittelyä. Pullot piti pakata paperipusseihin siksi etteivät ne vain vahingossakaan olisivat kilisseet kun rouva meni kotiin ja joku naapuri olisi kuullut pullojen kilinää. Sehän olisi ollut katastrofin paikka jos joku naapureista olisi saanut tietää että rouva joskus lipittelee hieman sherryä. Myyjänä tiesin että monet rouvista veti sherryä pari-kolme pulloa viikossa. Siististi kotioloissa.

Eilen illalla kyytiin tuli siisti, noin nelikymppinen liikemies. Mukanaan hänellä oli ulkomaalaissyntyinen nainen jonka työnkuvan saatoin helposti arvata. Matkamme suuntautui helsinkiläiseen lähiöön, mutta ensin piti käydä pankkiautomaatin kautta. Liikemies selitti pankkiautomaatilla käyntiä sillä että hänen piti voida maksaa minulle kyydistä. Kun hän sitten tuli automaatilta takaisin, mieleni teki sanoa ettei hänen olisi tarvinnut minua varten ihan noin paljon nostaa. Ja kaiken lisäksi hän maksoi luottokortilla. Pösilö. Olisi edes yrittänyt pysyä tarinassaan.