Luotettava taksi?

Asiakkaat luottavat takseihin, siis kuljettajiin, yllättävän paljon. Ei ole ihan kerran tai kaksi kun minullekin on laitettu kyytiin esim. lapsi ja mukaan hieman rahaa ja osoite mihin hänet viedään. Näin siitäkin huolimatta että toisinaan saa kuulla juttuja kuljetajista jotka eivät ole kaikkein miellyttävimpiä tyyppejä. Kuljettajiin mahtuu kaikkia mahdollisia lieveilmiöitä joita muunkin väestön keskuudesta löytyy - ihan varmasti kulettajista löytyy pedofiili tai joku herkästi väkivaltaiseksi heittäytyvä tapaus. Valtaosa kuljettajista on kuitenkin niitä luotettavia tyyppejä joihin yleisesti luotetaan.

Mutta entä sitten kun kuljettaja ei olekaan ihan "kiva kaveri"? Minulla on muutama naispuolinen vakioasiakas jotka soittavat suoraan minulle tarvitessaan taksia. Heillä kaikilla on huonoja kokemuksia kuljettajista jotka ovat loukanneet heidän seksuaalista koskemattomuuttaan - ei mitään raiskauksia, mutta kähmintää tai ehdotuksia kuitenkin. Sellaista käytöstä joka on saanut heidän luottamuksen taksiin laskemaan niin paljon että eivät mielellään ota tuntematonta taksia.

Myös moni muu asia voi menä pieleen sen vuoksi että kuljettaja ei olekaan niin luotettava kuin asiakas odottaa. Jos joku lompakko häviää tai kännykkä katoaa, se on pientä kun voi olla vakavampiakin asioita kyseessä.

Sain eilen illalla ajotarjouksen Puistolasta. Minun piti viedä vanhempi mies tyttärensä luota (olisikohan olleet synttärit tai vastaavat juhlat) kotiin. Tytär tuli saattamaan isäänsä autolle, kertoi minulle osoitteen ja pyysi vielä viemään isänsä sisälle saakka - kyseessä oli palvelutalo - jossa hänet otetaan vastaan. Matka sujui mukavasti, mies jutteli mukavia ja oli melko virkeän oloinen kaveri. Kesken kyydin hän sanoi että "ei mennäkään siihen osoitteeseen jonka tuo tyttö sanoi" (kutsui tytärtään, keski-ikäistä naista tytöksi) ja antoi uuden osoitteen. Selitykseksi uuteen osoitteeseen hän sanoi että on juuri muuttanut ja että hänen tyttärensä ei muistanut sitä. Kohteen muutos tuli niin varmasti etten ryhtynyt kyseenalaistamaan sitä.

Perillä minua alkoi hieman arveluttamaan tämä uusi kohde, kyseessä ei ollut palvelutalo.Toisaalta olen ollut saattamassa monia vanhuksia kotiin tavalliseen kerrostaloasuntoon jossa ovat luultavasti pärjänneet ihan asiallisesti. Oma äitinikin on yli 80 vuotias ja asuu edelleen kotonaan yksin. Mutta nyt tämä mies ei toiminut sillä tavoin että kaikki asiat olisivat kunnossa. Hänellä ei ollut avaimia jolla olisi päässyt alaovesta sisälle ja kysyessäni että onko asiat kohdallaan hän kertoi lähtevänsä hakemaan talonmiestä joka voisi avata hänelle oven. Minulla kuitenkin oli noussut epäilyni että kaikki ei ole kohdallaan ja ryhdyin nouto-osoitteen perusteella selvittämään tyttären puhelinnumeroa. Juuri kun olin saanut tyttären langanpäähän mies käveli reippain askelin läheisellä kävelytiellä kohti metsää.

Puhelimessa tytär kertoi että hänen isällään on Alzheimer ja kärsii pahoista muistihäiriöistä. Hän oli vajaa vuosi sitten asunut osoitteessa jossa juuri olimme. Nyt minulle tuli kiire ampaista miehen perään ennen kuin hän ehtii pimeän metsän suojiin, sen verran ripein askelin mies liikkui. Sain hänet kiinni ja puhuin hänet takaisin autoon ja lähdimme kohti alkuperäistä osoitetta. Perillä oli palvelutalo ja pihaan saavuttuamme mies muistikiin asuvansa siellä ja totesi että oli hyvä kun oli sinnikäs kuski. Saatoin miehen sisään, jossa häntä osattiinkin jo odottaa ja pystyin luottamaan että mies oli turvallisissa käsissä.

Entä jos olisin vain häipynyt väärässä osoitteessa saatuani rahani? Ilman että olisin vaivautunut seuraamaan että mies pääsee sisälle. Välillä datallla näkyy ilmoituksia jossa etsitään jotain Alzheimer-potilasta joka harhailee jossain päin kaupunkia - nyt tiedän kuinka tällainen Alzheimer-potilas pääsee katoamaan. Ei siinä tarvita kuin hetki huolimattomuuttta ja välinpitämättömyyttä. Seurauksena on pahimmillaan kuoliaaksi paleltunut vanhus joka ei muistanut minne oli matkalla. Näistäkin saa toisinaan lukea lehdistä.

Rehtori

Koska lähin tolppa oli tyhjä, lähdin aamulla suoraan tallista sinne. Ei tarvinnut lähteä etsimään asiakkaita. Parin minuutin odottelun jälkeen tulee ajotarjous, tuttu osoite ihan lähellä.

Taakse hyppää noin kolmekymppinen mies, paita auki ja tukka sekaisin, puhuen kännykkään astuessaan sisään. Hän pyytää ajamaan kohti keskustaa ja samalla kysyy lopullista kohdeosoitetta puhekumppaniltaan. Osoitteen selvittyä mies kysyy vielä että minkä väriset kengät puhekumppanilla on ja vastauksen kuultuaan hän sanoo: "Mene vaihtamaan ne, laita mustat. Korkeakorkoiset mustat kengät." Sitten mies sulkee puhelimen ja sanoo minulle: "Kato, mulla on noita naisia ympäri kaupunkia ja ne tottelee mua. Ne tottelee ja arvaa miksi?" Ennen kuin ehdin vastaamaan, mies vastaa itse: "Mä olen kato rehtori."

Mies soittaa taas kännykällä ja kun hänelle vastataan, hän kysyy: "Minkä väriset alusvaatteet sulla on? Niiden täytyy olla mustat. Mene vaihtamaan ja ole ajoissa odottamassa." Mies kysyy että koska olemme perillä, sanon että matkaan menee noin kahdeksan minuuttia. Mies kertoo tämän puhelimeen ja käskee vielä laittamaan kävelypuvun päälle. Sitten hän lopettaa puhelun.

"Mä annan sulle vähän rahaa, voidaan sitten ajella vähän", hän sanoo ja ojentaa kaksi viisikymppistä. Tästä taitaa tulla mielenkiintoista, ei ihan tavallinen keskiviikkoaamu. Mies jatkaa juttua: "Se pelästyi, niiden täytyy pelästyä aina välillä. Niille on näytettävä kuka käskee. Jos sillä ei ole oikeita vaatteita, niin sitten mun on annettava sille piiskaa. Tai annan mä sille joka tapauksessa piiskaa, mutta mä haluan että mulla on hyvä syy piiskaamiseen."

Vähitellen alamme tulla perille ja mies taas soittaa. "Onko sulla mustat sukat ja kengät? Entä alusvaatteet? Ja laitoitko kävelypuvun? Me ollaan ihan just perillä." Olemme tuotapikaa perillä ja paikalla oli nainen jonka olin nähnyt aiemminkin. Hän päivystää Marskin edustalla ja lähistöllä. Hän on siis prostituoitu tai huora, ihan mitä ilmaisua kukin haluaa käyttää.

Vaatetus on ainakin osin kohdallaan, mustat korkeat kengät, mustat sukat, mutta muuta asustetta ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua kävelypuvuksi. Mutta se ei tunnu häiritsemään miestä. Mies nousee autosta, menee naista vastaan ja ohjaa hänet sitten autoon. Noustessaan itse takaisin mies sanoo että mennään takaisin sinne mistä lähdettiin.

Nainen ei vaikuta mitenkään puutuneelta ammattilaiselta, pikemminkin hieman pelästyneeltä venäläisnaiselta. Alamme puskea läpi keskustan aamuruuhkan takaisin lähtöpaikkaan ja takana tapahtuu selkeästi jotain kähmintää. Naista selvästi hävettää hieman, mutta mies on hanakasti kimpussa. Mies yrittää taivutella naista suuseksiin, mutta nainen ei halua koska joku voisi katsoa sisään. Pysähdymme Sokoksen kulmalle liikennevaloihin, auto heiluu hiljaa rytmikkäästi. En edes halua katsoa että kumman käsi siellä heiluu edestakaisin. Välillä mies kuiskaa jotain naiselle ja naista selvästi häiritseen aamuruuhka ja minun läsnäoloni. Nainen ei edelleenkään suostu suuseksiin.

Hieman ennen perille pääsyä, mies pyytää kääntymään sivukadulle ja pysäköimään. Pysähdyttyäni, mies sanoo että en vilkuilisi mitä takana tapahtuu. Luonnollisesti lupasin olla vilkuilematta, mutta siitä huolimatta nainen ei suostunut. Lopulta ajoimme miehen asunnolle, jossa he sitten nousivat autosta.

Ei tainnut mies kuitenkaan olla rehtori. Taisi olla ihan tavallinen asiakas.

115 €

Aamulla oli jo melko vilpasta kun kuuden aikaan olin matkalla kohti tallia hakemaan autoa. Vuoro oli 06.30 - 16.30, tiedossa oli pääosin vanhusten kuskaamista asioille. Kuskinpenkillä odotti lappu jossa kerrottiin uusista nastarenkaista ja kehoitettiin ajamaan säästellen että niistä olisi iloa vielä kevät-talvellakin. Päivällä näitä "mummokyytejä" ajetaankin huomattavasti rauhallisemmin kuin viikonlopun ruuhkatunneilla ravintoloiden tyhjentyessä.

Kyydit olivatkin pääsääntöisesti juuri sitä mitä oletinkin. Hieman ennen puoltapäivää olin kodin lähellä ja päätin käydä syömässä sen tofu-sieni-risoton jota oli viikonvaihteestä jäänyt hieman jääkaappiin. Nopean aterian jälkeen takaisin autoon, todetakseni että missasin ajotarjouksen muutamalla sekunnilla, perhana.

En jäänyt harmittelemaan asiaa sen enempää vaan lähdin Tukholmankadun tolpalle. Tolpalla oli hieman jonoa, mutta ei hätää, odotteluja varten minulla oli kirja mukana. Nyt lukuvuorossa on Paolo Coelhon "Paholainen ja neiti Prym", joka käsittelee ihmisen pahuutta/hyvyyttä ja sitä että noudattaako ihminen lakia vain rangaistusten pelosta. Mielenkiintoinen teema ja pidän Coelhon tavasta kirjoittaa. Kirja herättää miettimään aihetta myös laajemmin.

Muutaman sivun jälkeen sain ajotarjouksen Mannerheimintie 94:än, mutta en kuitennut sitä koska olin vasta kolmantena jonossa ja "sisällä" parijonossa. Pari muuta autoa lähti edeltäni ja taas tuli ajotarjous Meilahdentie 2:ssa. Ihotautisairaalaan siis. Tukholmankadulla oli hieman liikennettä ja jouduin hetken kyttäämään rakoa jossa pääsisin mukaan liikennevirtaan. Rauhallinen, niitä uusia nastarenkaita säästelevä kiihdytys, ja sitten jonon perällä kohti Paciuksenkatua ja Meilahdentien risteystä.

Paciuksenkadun ja Mäntytien kulmassa paikalla on poliisi viittilöimässä, ohjaten autoja seisomaan Paciuksenkadun valoihin jotka ovat punaisena. Mutta mitä nyt, minut ohjataan tiensivuun Mäntytien puolelle. Käännyn sinne, nousen autosta ja ihmetellen että mistä nyt on kyse, kysyn poliisilta että viekö tämä kauan. "Sulla oli nopeutta 56 kilometriä tunnissa 40 rajoitusalueella" vastasi poliisi ja ohjasi minut paikalla odottavan Mondeon takapenkille.

Mondeossa vain ajokortti esille ja kuskinpenkillä istunut poliisi ryhtyi kirjoittamaan rikesakkoa, määrältään 115 €. Mitä helvettiä, sataviisitoista euroa! Ajoin letkan viimeisenä, rauhallisesti muun liikenteen mukana. Jonosta johtuen kutakuinkin samaa vauhtia kuinkaikki muutkin, ei voi olla totta.

Nimi ja sotu löytyivät ajokortista, (ammattiajolupaa ei edes kysytty, puhumattakaan rekisteriotteesta, joten olisin voinut olla myös autovaras tai joku vaan jolla ei ole poliislaitoksen myöntämää lupaa kuljettaa taksia) mutta kotiosoite tuotti hieman vaikeuksia. "Paciuksenkaari 19", sanoin. "Kirjoitetaanko se p-a-a-s-i-u-k-s-e-n..." poliisi kysyi ja tässä vaiheessa minun oli pidettävä lyhyt luento Maamme-laulun säveltäjästä Fredrik Paciuksesta. "Kirjoitetaan pee aa cee ii uu äs", sanoin. Mieleeni tuli vanhat vitsit jossa hevonen on kuollut Cygnaeuksenkadun ja Museokadun kulmaan (vaihtoehtoisesti Nordenskjöldinkadun ja Urheilukadun kulmaan).

Lopuksi minulta kysyttiin että kiistänkö tapahtuneen liikennerikkomuksen. No hitto soikoon, totta kai kiistän! Ajoin jonossa viimeisenä ihan rauhallisesti, muun liikenteen mukana! Sen kyllä tunnustan etten katsellut nopeusmittaria, mutta en ajanut lainkaan sen nopeammin kun muutkaan siinä jonossa ajaneet. Allekirjoitus tähän kiitos ja viikko aikaa valittaa Helsingin raastuvanoikeudelle.

Ihan vissiin joo, valittaa raastuvanoikeudelle. "Minun sana vastaan poliisien sana, löisitkö puoelstani vetoa?" kysyin poliiseilta. "Ei tämä ole mikään vedonlyöntiasia" vastasi poliisi viralliseen tapaan. Kuitenkin pienen vatkaamisen jälkeen sain heistä irti sen verran että he eivät uskaltaisi panostaa puolestani edes yhtä senttiä.

Saldoksi jäi 115 € miinusta, kahden päivän käteen jäävä palkka, olin vastaan tai en. Aion kuitenkin valittaa, sillä en aiheuttanut pienintäkään vaaratilannetta liikenteessä, kuljin muun liikenteen mukana ja minut poimittiin jonosta. Kerron sitten kuinka valituksen käy. Ei taida olla paljoakaan toivoa. Richard Pryorin sanoin: Went to courthouse to look for some justice. What I found? Just us.

Lisäys - 14 v. tyttäreni kommentoi asiaa nasevasti: "Tärkeintä ei ole terve järjenkäyttö vaan periaatteet".

Asiakkaita

Jo osasi mies olla juovuksissa. Kokoa ei kaverilla ollut paljoakaan, mittää n. 1.60 m ja painoa ehkä 60 kg, mutta siitäkin huolimatta tarjoilijalla ja portsarilla oli vaikea kantaa miestä ulos ravintolasta, miehen jalat eivät kantaneet pätkääkään. Ensimmäinen reaktioni oli että en ota tätä asiakkaakseni, mutta tarjoilija ja portsari saivat puhuttua miehen kaverin mukaan saattajaksi. Saattajakin oli juovuksissa, mutta pysyi tolpillaan. Onneksi saattaja oli iso ja vahva kaveri, kävi kantamassa kaverinsa kotiin.

Mikä siinä oikein on että monissa ravintoloissa kuvitellaan että taksit ovat jonkinlaisia yhteishyviä ongelmajätelaitoksia joille voi syytää kaikki ne tapaukset jotka on juotettu sellaiseen kuntoon ettei niistä enää itse selvitä. Niinkuin se yli 120 kg mies jota tarjottiin minulle kyytiin viime kesänä. Miehellä ei omat jalat pitäneet grammaakaan painoa ja kolme henkeä sitä oli kantamassa ulos. Olivat portsarit hieman hassun näköisiä kun sanoin etten ota miestä kyytiin ja porhalsin tieheni. Hitto, millä minä olisin saanut tuon sammumispisteessä olevan järkäleen ulos autostani. Nostan penkiltä ylös satasen jäykkää rautaa, mutta yli 120 kiloa velttoa lihaa ja läskiä on liikaa nostettavaksi takapenkiltä.

Onhan noita itsenäisiäkin kyytiin yrittäjiäkin joita en takapenkilleni päästä. Kuten viime yönä se juuri ja juuri tolpillaan ollut mies Haartmaninkatu 4 kohdalla joka viittilöi autoja pysähtymään. Hetki sen jälkeen kun olin itse ohittanut miehen, tuli datalta ilmoitus vastaavilla tuntomerkeillä olevasta miehestä lisäyksellä "vaatteet oksennuksessa". Oli kuulemma pyrkimässä Tapiolaan. Reipas kävely Tapiolaan varmasti selvensi myös päätä.

Oma lukunsa on harmittomat mutta rasittavat tapaukset. Kuten se pariskunta joka oli eilen viettämässä 27-vuotis hääpäiväänsä. Matkalla Pohjois-Haagasta Malminkartanoon mies ehti neljä kertaa kertoa olevansa Kari. Joka kerta esittely oli suoritettava kättelemällä. Loppumatkasta Kari ihmetteli että miksi ajamme Vihdintietä pitkin, kun ovat kerran Kaivokselasta tulossa. Kari ei halunnut millään uskoa että olimme tulossa Pohjois-Haagasta. Väitti että yritän kusettaa häntä. Perillä kyllä sitten kovasti kiitteli ja pyyteli anteeksi olemassaoloaan. Ja kertoi olevansa Kari ja halusi kätellä.

Tai sitten se nainen jonka vein Teatterista Käpylään. Olin kuulemma kovasti suloinen ja ihana hänen mielestään ja hän halusi ehdottomasti suudella minua. Olisin saattanut harkita lyhyttä hellää hetkeä jos nainen olisi ollut 2-3 promillea selvempi. Selvänä tai huomattavasti selvempänä hän olisi ollut jopa ihan viehättävä, mutta tuossa kunnossa kukaan ei ole viehättävä.

Onneksi öihin mahtuu myös tasapainottavia tapauksia. Kuten se neito jonka vein puolen viiden aikaan Annankadulta Veturitielle. Kaivaessaan avaimia taskustaan häneltä putosi käsine maahan. Nousin autosta ylös ja nostin käsineen hänelle. Tämä nosti neidon kasvoille mitä kauneimman ja ystävällisimmän hymyn, sellaisen joka sulattaa jokaisen miehen sydämen. Yksi tällainen hymy auttaa kestämään kaikki ne über-känniset sössöttäjät joita yön aikana saa katsella.

Disclaimer - Valtaosa asiakkaista on ihan mukavia tapauksia, vaikka olisivatkin juovuksissa. Über-känniset edustavat vähemmistöä, joskin helposti mieleen jäävää vähemmistöä.

Missä on ihmisen ja eläimen raja

Ajotarjous Vuosaaren Essolle. Ehkä tässä pääsee mittari päällä takaisin ytimeen, joten otan ajotarjouksen vastaan. Esson piha on täynnä niitä paikallisia nuoria hengaamassa, kuka mahtaa olla kyydin tarpeessa. Kolme spurgua, yksi nainen ja kaksi miestä lähestyy autoa ja nainen kysyy että onko tämä tilausnumero 908. Hitto, tilasivatko nämä itselleen taksin? Käyn salamannopeasti mielessäni vaihtoehdot ja päätän kuitenkin ottaa heidät kyytiin.

Ihan oikeita spurguja, haju autossa on välittömästi melkoinen, pakko laittaa tuuletusta hieman voimakkaammalle jotta pystyy hengittämään. Nahkapenkit eivät onneksi ime hajuja samalla tavalla kuin kankaiset, mutta tiedän että kyydin jälkeen on käytävä nopeasti pyyhkimässä paikat puhtaiksi ja raikkaiksi jotta voi ottaa seuraavat asiakkaat kyytiin. Että ihminen voikin haista pahalle, milloin ovat viimeksi mahtaneet käydä pesulla? Vaatteisiin ja ihoon pinttynyt lika, kusi ja paska sekoittuvat ihon läpi tunkeutuvaan tenun hajuun. Hitto, tätä ei kestä kauaa.

Kolmikko on matkalla Sahaajankadun suojaan, alkoholistien ja muiden laitapuolenkulkijoiden yömajaan. Ovat saaneet kasaan jostain rahaa ja pistäneet elämän risaiseksi. Osa rahoista on käytetty Ässä-arpaan ja siideriin, jota kolmikolla on mukanaan yksi pullo. Eniten on äänessä takapenkillä istuva nainen. Mielessä siintää jo mitä kaikkea he voisivat tehdä jos Ässä-arpa olisi suosiollinen. Nainen ainakin muuttaisi ulkomaille asumaan, jonnekin etelään missä olisi aina lämmintä. Lokoiset olot odottaisivat ja eikä hän edes kusisi enää Suomeen päin.

Vieressäni istuvan miehen silmissä näkyy jollain tavoin viisautta ja ystävällisyyttä. En lainkaan ihmettelisi jos hänkin on jonkun isä, lapsen jota on pitänyt sylissään ja hellinyt tätä. Mikä mahtaa olla tarina miehen nykytilan takana. Hänen hallussaan on kolmikon rahat, puristettuna likaisen käteen. Lika on tunkeutunut jokaiseen ihohuokoseen, kynsinauhoihin ja kynsien alle. Miehen hiuksia ei ole pesty ja kammattu, leikkaamisesta puhumattakaan, pitkään aikaan. Myös harmahtava parta on pitkä ja hapsottava.

Takapenkillä nainen havahtuu ihmettelemään että missä siideripullo on. Ja Ässä-arpa. On sillä hilkulla ettei hän hermostu oikein kunnolla, ryhdy huutamaan ja riehumaan. Nyt ymmärrän että kuinka joku saattaa tappaa toisen viinahuikan takia. Ässä-arpa ja siideripullo edustavat naiselle jotain elämää arvokkaampaa ja hän on juuri ryhtymässä repimään edessä istuvaa miestä hiuksista kun tietoa arvasta ja siideristä heti kuulu.

Etupenkin mies pitää itsensä rauhallisena ja tiukkana kun hän sanoo että molemmat ovat hänen hallussaan ja että arpa raaputetaan kolmistaan ja siideri jaetaan kaikille tasapuolisesti. Jäätävää rauhallisuutta, tässä on mies joka ottaa omansa eikä siihen käy muut väliin, selvästi joukon johtaja. Eikä ihmishenki välttämättä olisi hänellekään välttämättä kallis jos joku asettuisi hänen tielleen.

Matka Vuosaaresta Sahaajankadulle maksoi kakkostaksalla tasan 15 euroa, täsmälleen sen verran vieressäni olevalla miehellä oli kädessään. Kolmikko nousee autosta, takapenkillä oleva mies ei ole sanonut koko matkan aikana mitään ja on edlleen melko poissaoleva. Nainen haluaa heti nähdä että arpa ja siideri ovat tallella. Hän repii vieressäni ollutta miestä käsivarresta ja on erittäin hyökkäävä. Mies vilkaisee minuun vielä kerran ovea sulkiessaan, kiittää kohteliaasti ja sulkee oven. Likaisen kuoren takaa minua katsoi selvästi ihminen, samaa ei voinut sanoa naisesta eikä joukon kolmantena olleesta zombista liiemmin.

Poistun Herttoniemen Shellin pihalle pyyhkimään paikkoja ja tuulettamaan autoa. Samalla pohdiskelen että mikä erottaa ihmisen eläimestä.

Parin tunnin kuluttua töihin

Kello on varttia vaille seitsemän perjantai-iltana. Mitään en ole saanut aikaan koko päivänä ja sekös hiukan harmittaa. Olin ajatellut että herätän tyttäreni ja katson että tuo ehtii ajoissa kouluun ja käyn takaisin nukkumaan jotta saan yörytmin päälle.

Ja paskat.

Koko päivän olen nyhjännyt jotain turhaa, en ole juurikaan nukkunut ja nyt on enää vähän aikaa. Ajoa kestää kuuteen saakka aamulla. Jos en heti mene nukkumaan, ajan yhtä huonosti kuin viime viikonvaihteessa, jolloin sekä perjantaina että lauantaina myöhästyin siksi että nukuin pommiin ja siitä huolimatta en ollut oikein vedossa. Laiskaa meininkiä joka tuntuu kukkarossa.

Joku kuljettaja oli kirjoittanut viikolla Hesariin että hän oli onnistunut vaatimaan isännältä lakisääteiset yö- ja viikonloppulisät. Veikkaan että ko. kuljettaja ei enää aja öitä ja viikonloppuja. Monilla on ollut palkkapäivä, mahdollisuus hyviin kassoihin on ilmassa.

Helsinki-Valkeakoski-Helsinki

Tänään oli hieman hiljainen päivä, autoja tuntui olevan liikkeellä ihan riittävästi. Kaverini Leena joutui ajelemaan lisäksi terminaalivuoroa. Ei käynyt kateeksi. Otimme kuitenkin Leenan kanssa parhaat puolet irti taksikuskin ammatista ja kävimme lounaalla Vanhan Kauppahallin vieressä, istuen ulkona kauniissa auringonpaisteessa. Eväät ostimme Kauppahallista.

Kun lopettelimme lounasta, Siljan Seacat lähestyi satamaa, olimme siis juuri oikeaan aikaan paikalla. Annoin Leenan mennä ensin, terminaalissa kun ei pääse joka tolpalle, niin ainakin terminaalitolpalle täytyy päästä ensin. Seacatista ei tullut kovin paljon asiakkaita, jonossa oli muutama auto ennen meitä ja näytti siltä että Leena vei viimeisen edestäni. Jäin kuitenkin roikkumaan siihen ja muutaman minuutin odottelun jälkeen selkeässä kankkusessa oleva, hieman reissussa rähjääntynyt mies avasi oven ja kysyi että veisinkö hänet Valkeakoskelle. Lyhyen keskustelun jälkeen sovimme hinnaksi 150€, ei lainkaan hassummin hieman yli kolmen tunnin työstä.

Sää oli upea ja matkalla saimme ihailla syksyistä väriloistoa puissa. Lähellä Valkeakoskea vanha kolmostiekin näytti pitkästä aikaa hyvältä. Helppo keikka.

Edestakaisella matkalla laskin kaikkiaan kolmisenkymmentä eläimen raatoa tien laidalla. Kymmenkunta niistä oli kettuja, loput supeja, mäyriä ja epämääräisiä möykkyjä.

"Kiva kun soitit"

Lauantaiyö oli sitä tavallista sahaamista, keskustan tolpilta jengiä sai rahdata lähiöihin minkä ikinä vain ehti. Nyt kyydissä oli takana kaksi 20-25 vuotiasta naista ja edessä "maksajan paikalla" samaa ikäluokkaa oleva mies.

Miehellä ja toisella naisista oli selkeästi ollut jotain sutinaa illan aikana tai ehkä jopa pitemmällä aikajaksolla. Nyt mies ihan kohteliaasti tunnusteli mahdollisuuksia saada nainen luokseen, mutta nainen väisteli vedoten johonkin jota hänen on tehtävä aamulla. Mies jäi ensimmäisenä pois Kalliossa ja yritti vielä kerran jos vaikka nainen olisi kuitenkin lähtenyt mukaan. Mutta ei. Mies jäi yksin ja naiset jatkoivat matkaa.

Parin minuutin kuluttua vonkauksen kohteena olleen naisen puhelin soi. Kaikesta päätelleen mies vielä kerran päätti muistuttaa olemassa olostaan ja nainen edelleen vetosi ettei tänään, vaan joku toinen kerta ja puhelu päättyi naisen sanoihin "oli tosi kiva kun soitit". Suljettuaan puhelimensa hän sanoi ystävälleen "voi vittu mikä jätkä".

Tarinan opetus
Miehet, kun nainen lopettaa puhelun sanoihin "oli kiva kun soitit" tai jopa "oli tosi kiva kun soitit", deletoikaa hänen numero puhelimestanne ja suhtautukaa naiseen jatkossa kuin kehen tahansa hyvänpäiväntuttuun. Siirtykää käytävällä eteenpäin ja valitkaa uusi kohde, sillä kaikki muu on ajan, rahan ja kaikkien muiden resurssien tuhlaamista joka ei tule johtamaan muuhun kuin itsensä naurettavaksi tekemiseen. Muuten katkeroidutte ja päädytte lukemaan Ihmissuhteet-blogia tai jopa kirjoittamaan vastaavaa. Ja vaikka nainen jotain muuta jatkossa esittäisikin, todellinen tilanne pysyy samana.

Julkkikset, nuo pienet jumalat

Ensimmäinen näytös

Tunnettu seurapiirikaunotar hoippuu kohti autoa miehen vierellä. Vartalonkieli kertoo jo kaukaa ettei tunnelma ole parhaimpia ja miehen avatessa takaovea alkaa kuulua tasainen säksätys joka katkeaa vain siksi aikaa kun mies kiertää auton ja tulee taakseni istumaan.

Nopeasti käy selville että tämän lehdistä ja televisiosta tutun naisen mieltä ovat illan tapahtumat järkyttäneet. Joku toinen nainen on flirttaillut avoimesti miehen kanssa ja ilta oli mennyt tämän vuoksi pilalle. Naisen mielestä mies oli vastannut toisen naisen flirttailuun tai ainakaan mies ei ollut hänen mielestään torjunut riittävän selkeästi ja törkeästi toisen naisen huomionosoituksia.

"Mitä vittua se narttu kuvittelee olevansa, ö-luokan julkkis! Piirretyt kulmat, voi helvetti! Onko se ämmä sun mielestä hyvän näköinen, onko sen isot tissit niin kivat. Olisit voinut tehdä sille selväksi ettei sillä ole mitään jakoa mun rinnalla", nainen latelee ja mies kuuntelee vaiti, yrittää vain välillä sanoa ettei halunnut olla epäystävällinen. Naisen mielestä olisi pitänyt olla. Sitten nainen latelee joukon tunnettujen miesten nimiä ja sanoo että hän voisi saada kenet tahansa heistä, joten ei ole mitään väliä jos mies olisi kiinnostunut toisesta naisesta. Tilanne jatkuu samanlaisena koko matkan ajan, mies yrittää hieman puolustella itseään ja rauhoitella naista sanoen ettei hän halua muita ja että nainen on hänen mielestä paljon kauniimpi kuin se toinen.

Kun pariskunta on poistunut autosta, tilanne jatkuu ulko-oven vieressä. Nainen sättii miestä, miehen ruumiinkielikin puhuu alistumisesta.

Toinen näytös

Nuori nainen käy takapenkille. Nainen on ihan sievä. Niin sievä että olisi ollut suorastaan kaunis, jos joku vain olisi sanonut sen hänelle.

Kello on jo 03.30, on aika mennä kotiin. Suuntaamme Kivenlahtea kohti. Matkalla huomaan peilistä että naisen pää on painunut alas, oletan hänen nukahtaneen, mutta hiljainen nyyhkytys paljastaa ettei hän nuku. Hieman ennen kun tulemme Espoonlahden liittymään nainen pyytää hieman itkuisella äänellä että menisimme Kivenlahden Sparin kautta jotta hän voisi ottaa automaatista rahaa matkan maksamista varten. Sparin pihalla minua väsyttää ja suljen silmäni hetkeksi naisen mennessä nostamaan rahaa.

Avaan silmäni uudestaan kun nainen avaa takaoven ja tulee takaisin takapenkille. Nyt hän ei enää nyyhkytä hiljaa, nyt itku tulee pidättelemättä. "Vittu kun kaikki menee ihan pieleen. Mulla piti olla yli viisikymppiä tilillä, mutta nyt siellä on vain jotain 12 euroo" hän sanoo itkun seasta. Yritän rauhoitella ettei asiat ole varmaan ihan niin huonosti ja maksun suhteen varmasti pääsemme molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen. Kysyn hänen kotiosoitetta ja suuntaamme sinne.

Nainen, Katja nimeltään, kuten myöhemmin kävi ilmi, jatkoi surullista itkuaan. Illan aikana oli selvästi tapahtunut jotain joka oli pahoittanut hänen mielensä eikä tililläkään ollut niin paljon rahaa kuin hän oli olettanut ja matkan maksaminen huolestutti häntä. Yritin rauhoitella häntä ettei asiat olleet lainkaan huonolla tolalla, mutta kyyneleet tulvivat vain vuolaina.

Kotitalon pihalla pääsimme sopimukseen että saan häneltä pantin maksua vastaan ja hän soittaa minulle kun hän pystyy maksamaan. Vaikka tämä asia oli nyt kunnossa, ei itku halunnut loppua millään. Kysyin että voinko auttaa jotenkin ja sanoin että puhumien yleensä helpottaa oloa. Oletin että poikaystävä tms. oli käyttätynyt huonosti ja pahoittanut Katjan mielen. Mutta asia ei ollut näin. Katja lopulta kertoi mikä hänen mielensä oli pahoittanut:

"Olin tutustunut illan aikana uusiin ihmisiin, ne oli tosi kivoja ja meillä oli tosi nastaa. Yhtäkkiä ne alkoi sanomaan että mä haluan olla niiden kanssa vain siksi että ne on julkkiksia. Ne alkoi haukkua mua ja oli tosi inhottavia, sanoi että mä olen ihan paska tyyppi ja haistatti vittua. Mä en edes tajunnu että ne oli jotain julkkuja ja mä yritin selittää ettei se merkinny mulle mitään että ne oli jotain julkkiksia, mutta ne vaan nauro päin naamaa ja sanoi että painu vittuun siitä. Tosi inhottavaa kun ne yhtäkkiä alkoi tolleen olee ilkeitä."

Olin ottanut Katjan henkilötiedot ylös ja huomasin että hän oli vasta 19-vuotias. Melko herkässä iässä vielä. Katja oli muuttanut vähän aikaa sitten Pääkaupunkiseudulle ja ei ollut vielä saanut paljoa kavereita. Kaukana kotoa tutuista ympyröistä ja nyt itseään täynnä olevat tyypit olivat omaksi huvikseen pilanneet nuoren tytön illan. Sanoin hänelle ettei noista tyypeistä pidä välittää ja että niiden sanomiset kannattaa jättä omaan arvoonsa. Katja rauhoittui hieman, tarkisti että hänellä on varmasti kotiavaimet ja lähti kotiinsa.

Loppusanat

Lehdet ja televisio nostavat ihmisiä esille. Heistä tulee julkkiksia. Heidän kasvonsa koristavat lehtien kansia ja monet ovat aivan haltioissaan tutustuessaan julkkikseen. Mutta ovatko julkkikset kaiken sen ihailun arvoisia?

Yhden illan aikana tehdyt havainnot kertovat pikemminkin että julkkiksen itsetunto ropisee yhtä nopeasti kuin kenen muun tahansa, vaikka yrittäisi pitää itsensä jalustalla joka pitää hänet muita korkeammalla. Toiset ovat heidän mielestään ö-luokan julkkiksia jotka eivät ole mitään heihin verrattuna, mutta kuitenkin tuo alempiarvoinen pikkujulkkis koetaan uhkana. Kerskutaan sillä että tuttavapiirissä on tunnettuja nimiä, voidaan saada kuka tahansa tunnettu mies itselleen jos vain itse olisi siihen suostuvainen. Joten jos satut tapailemaan tunnettua seurapiirikaunotarta, kannattaa olla ihan nöyränä ja kiittää onneaan että tämä suostuu katselemaan tuollaista tavallista miestä (olkoonkin että tuo on melko komea), kun julkkismiehiäkin on saatavana.

Jos joku tavis sattuu joskus hieman kaveeraamaan heidän kanssaan ja pyrkii tekemään tuttavuutta, on tavikselle heti näytettävä hänen oikea paikkansa ja se ei ole samalla tasolle heidän kanssaan, vaan paljon alempana. Ja mitä tylymmin sen voi näyttää, sen parempi. Taviksen tulee tuntea alempiarvoisuutensa nahassaan. Vain kauniit ja kuuluisat saavat nauttia heidän seurastaan.

Disclaimer - Kaikki julkkikset eivät ole samanlaisia kuin tässä kirjoituksessa esiintyvät henkilöt. Joitain julkisuuden henkilöitä on joskus ollut kyydissäni ja yleensä he ovat olleet ihan mukavia.

Aggressioita

Yksi kokonaisena nukuttu yö takana, mutta olo ei kuitenkaan ole virkeä. Ja taas on mentävä heittämään 18 - 4.30 vuoro. Juttelin toissapäivänä Santerin kanssa kuskinvaihdon yhteydessä näistä työvuorojen pituuksista ja hän lohkaisi omaan tyyliinsä että "taksikuskeille riittää töitä niin paljon kuin vaan pää ja perse kestää". Tämä on totisinta totta.

Perseen kestävyyden kanssa ei tule ongelmia, siitä selviää yleensä pienellä jaloittelulla ja vapaa-aikana harrastetulla liikunnalla. Selkäkipuja tulee helposti jos ei pidä kehostaan huolta ja vatsa kasvaa yllättäviin mittoihin, mikä on nähtävissä monista kuljettajista. Mutta pää, sen kanssa asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Kemiallinen nollaaminen ei pitemmän päälle toimi, tässä iässä menee hoitokerrasta toipumiseen helposti pari päivää, eikä krapula ole myöskään mukava olotila.

Itse olen huomannut tulevani aggressiiviseksi kun olen ajanut liikaa ilman riittävää määrää lepopäiviä. Aggressiivisuuteni tulee esille erityisesti ajotavassani, siitä tulee juuri sellaista millaiseksi taksien ajotapa yleistetään. Ajetaan kovaa ja ollaan tylyjä liikenteessä. Itsekin välillä havahdun siihen miten auto saa kyytiä käsissäni, huomaan kuinka asiakas kesken matkaa laittaa turvavyön kiinni. Kaarrenopeudet kasvavat ja vanhoihin vihreisiin mennään jopa parinkymmenen metrin takamatkalta. Kaikki ärsyttää, etenkin hitaat autoilijat.

Myös asiakkaat ärsyttävät, vaikka eivät tekisikään mitään erityistä. Toissailtanakin se n. 60-vuotias pariskunta joka vei lemmikkikaniaan eläinlääkäriin. Hitto kun sen naisen oli pakko tunkea siihen etupenkille istumaan eikä se osannut tumpelona laittaa edes turvavyötä kiinni. Tietysti autoin sen kanssa, mutta mieleni oli ärtynyt. Kiihdytys Länsiväylälle oli turhan hanakka, kaarteessa mentiin varmaan jo yhdeksääkymppiä. Ajatukset asiakkaita kohtaan ovat häijyjä ja hyökkääviä, vaikka mitään ei tule kuorestani ulos ja hoidan asiakkaat ilmeettömän kohteliaasti. Mutta se että edes ajattelen noin, se häiritsee ja tiedän että silloin pitäisi myös levätä hiukan.

Oma asiansa ovat asiakkaat jotka ovat itsekin aggressiivisessa mielentilassa. Kuten jonkin verran juopunut nainen jonka toissayönä otin kyytiin Annankadulta. Minun osaltani ilmeetöntä asiapalvelua ja kun tämä sitten ryhtyi saarnaamaan että pitäisi hymyillä. Oikein isoon ääneen. Pitää hymyillä kun hän kerran maksaa matkasta. Mutta kun ei oikein hymyilytä. Poistuessaan nainen paiskasi provosoivan kovaa oven kiinni ja päätteeksi löi ikkunaa. Tiedän että joku olisi saattanut provosoitua aiheesta kunnolla, minä vain annoin koneen laulaa korkealta poistuessani paikalta. Turhaa sekin.

Toivottavasti pää on nyt saanut levätä riittävästi kun muutaman tunnin kuluttua aloittaa taas vuoron. Ei ole kivaa olla aggressiivisen mielen kanssa töissä.

Arkipäivää

Sunnuntaina tulin kotiin töistä joskus kuuden jälkeen aamulla. Unta puoleenpäivään saakka, jotain aamiaiseksi mitä kaapista löytyy, poika oli omatoimisesti ottanut pari euroa raharengistä ja ostanut maitoa. Käytiin ulkoiluttamassa koiraa ja tehtiin ruokaa yhdessä. Illalla muutaman tunnin unet ennen varhaista herätystä.

Eilen ajovuoro oli 03 - 15 ja tänään 17 - 04.30. Välissä yhdet yöunet. Nämä rytminvaihdokset ottavat ihan oikeasti voimille. Kahden vuorokauden aikana tulee nukuttua kahdeksan tuntia ja ajoaikaa tulee yhteensä 23,5 tuntia. Lopun 16,5 tunnin aikana pitäisi huolehtia kodista ja raha-asioista, olla läsnä lapsille, hieman ulkoilla ja kaikkea muuta mitä tavalliseen elämään kuuluu. Osa ajasta kuluu matkoihin tallin ja kodin välillä, tilityksiin ja auton puhdistamiseen.Väsyttää jatkuvasti hieman. Ja mitä tästä jää käteen? Ei näitä hommia ainakaan rahan vuoksi tehdä, siitä pitää viimeistään verottaja huolen. Kun on asumiskustannukset maksanut, on hieman alle puolet jäljellä ja sillä pitäisi pärjätä.

Välillä mietin että onko tässä mitään järkeä.

Menneisyyttä ja naisia

Muutaman tunnin unen jälkeen väkisin ylös, sillä vuoro alkaa aamu kolmelta. Kapakat purkavat vielä neljään saakka ja sitten alkaa tippua aamun ennakoita. Ensimmäinen asiakas on sangen viehättävä punahiuksinen nainen Loostarista. Vein hänet osoitteeseen jossa olin itse joskus asunut, ensimmäinen asuntoni muutettuani pois kotoa. Tapojeni mukaan jään odottamaan paikalle varmistaakseni että hän pääsee turvallisesti sisään, vasta sitten lähtisin pois.

Naisella kestää ja kestää oven avaaminen, oikeastaan hän ei edes yritä avata ovea vaan kaivelee käsilaukkuaan. Parin minuutin kaivelun jälkeen hän tulee auton luokse ja kertoo jättäneensä avaimensa kotiin. Käymme nopeasti läpi että onko hänellä sellaista tuttavaa jonka luo hän voisi mennä yöksi. Sellaista hänellä ei ollut. Molemmat lapseni ovat nyt minun luona, joten en voi tarjota hänelle yösijaa. Ihmettelisivät herätessään sohvalla nukkuvaa vierasta naista. Huono idea. Käymme vielä yhdessä käsilaukun sisältöä läpi ja sieltä avaimet lopulta löytyvät. Nainen pääsee turvallisesti kotiinsa.

Nopeasti takaisin etelään ja poimin Onnelan tolpalta ryhmän Ruusulankadulle. Takaisin Bottan tolpan kautta josta vien illan aikana toisiinsa tutustuneen pariskunnan naisen asunnolle Ruoholahteen. Asiakkaitten poistuttua tarkastan tilanteen datalta ja kas - Ruoholahdessa ennakkotilaus laukeaa parin minuutin kuluttua minun ollessa ykkösenä. Tolpalle odottamaan ja ehti kulua juuri se pari minuuttia kun saan ajotarjouksen. Hyväksyn ennakon ja menen odottelemaan valmiiksi Messitytönkadulle.

Siististi pukeutunut nainen tulee ulos muutama minuuti ennen noutoaikaa. Hänellä on vain pieni kassi ja läppärisalkku, ei matkalaukkua takaluukkuun. Aamuhämärässä en näe naista kovin hyvin, rapusta heijastuva valo luo vielä vastavalon joka heikentää näkyvyyttä entisestään. Matka käy kentälle eikä matkalla tapahtu mitään erityistä.

Perillä ulkomaanterminaalin edessä nainen antaa luottokortin höylättäväksi ja kun annan sen takaisin, hän sanoo "Moi, muistatsä mua vielä?". Katson naista ensimmäisen kerran tarkemmin ja kuinka olisin voinut unohtaa. Viehkeän kissamainen katse, jota olin tuijottanut vuosia sitten lumoutuen, katsoo minua nyt taksini takapenkiltä. Huulet joita olen suudellut ahnaammin kuin kenenkään muun huulia ovat edelleen houkuttelevan herkulliset.

"Jaana, moi" saan kakistettua kun muistot vyöryvät jostain kaukaa. Kiihkeitä suudelmia ja syleilyjä. Halua olla lähellä ja koskettaa kun iho huutaa toisen ihoa. Lyhyt, mutta sitäkin kiihkeämpi romanssi ja en enää muista miksi se ei jatkunut pitempään, mutta se ei vaan jatkunut. Ehkä aika oli väärä silloin, niinkuin se on nytkin. Ehdimme vaihtaa vain pakolliset tervehdykset.

- Pitkästä aikaa, kuinka sulla menee
- Ihan hyvin kiitos, entä sulla
- Joo, niin mullakin, töitä vaan kamalasti
- Oli kiva nähdä, olen usein miettinyt mitä sulle kuuluu
- Niin minäkin, luulen että näin sun kuvan jossain lehdessä

Sitten maailma taas kutsui meitä molempia, hän katosi terminaaliin ja minä lähdin etsimään kaupungista uutta ennakkoa. Emme vaihtaneet puhelinnumeroita.

Mirri ei tule enää kotiin

Kuin onnenkantamoisena vein asiakkaan Tammisaloon. Tai ei se ensin tuntunut kovin onnekkaalta, olisin sahannut mielummin Annankadun ja Kallion väliä keräten lähtömaksuja. Tammisalosta kuitenkin täytyy palata tähän aikaan yöstä (04.40) tyhjänä takaisin. Mutta tällä kerralla olin ruudussa ykkösenä ja muutaman minuutin kuluttua alueella laukeaa ennakkotilaus ja mihin muualle ennakko tähän aikaan voi olla kuin lentokentälle. Pysähdys ja pari minuuttia jaloittelua tekee hyvää tähän aikaan jäykistyneille jäsenille.

Ennakko putosi suoraan syliini ja matka todellakin suuntautui kentälle. Ihan hyvä päätös yölle, kentältä voisin ajaa takaisin tallille, sillä keskusta tyhjenisi sillä välin eikä sieltä löytyisi enää töitä kuin hyvällä onnella. Mukava pariskunta, menossa lomamatkalle, tipittivätkin pari euroa, tosin kortilla. En ole koskaan oikein päässyt perille että tilittääkö isäntä kortilla maksetut tipit, niitä tulee kuitenkin niin vähän ettei niitä voi oikein laskea itse.

Suunnitelma oli selvä: kentältä suoraan tallille, auton pesu, tilitys ja kotiin nukkumaan. Kotona olisin hieman jälkeen kuuden, uni kyllä maittaa. Tuusulan tielle päästyäni nostin nopeuden sataseen, laitoin vakionopeuden päälle ja tulin rauhallisesti kohti Helsinkiä. Pakilan kohdalla on pari kaarretta jossa näkyvyys ei salli paljon korkeampaa nopeutta, onhan auto voitava pysäyttää näkyvissä olevalla tieosuudella. Vastaantulevien ja minun välissä oleva kaide estää näkyvyyden pidemmälle ja siksi tämä tuli taas täysin odottamatta.

Oli kuin kissa olisi nukkunut siinä kaistojen välissä. Pulska valko-harmaa kissa, todennäköisesti kolli. Rauhallisesti kyljellään, silmät kiinni, verta ja ulkonaisia vammoja ei näkynyt nopealla vilkaisulla. Mutta tiesin että tämä mirri nukkui niin syvää unta ettei se enää nousisi ja lähtisi maukumaan isäntänsä/emantänsä ikkunan taakse. Lapset saattaisivat kysellä parin päivän kuluttua että miksi mirri ei tule enää kotiin. Perhe ei todennäköisesti koskaan saa selville että mitä mirrille tapahtui.

Jossain puhelinpylväässä saattaa olla kohta ilmoitus jossa kysytään että onko joku nähnyt tätä valko-harmaata kissaa. Minä näin ja voin kertoa ettei se palaa enää kotiin.